Esko Mustonen, Eino Leinon henkinen testamentti
Luin mielenkiinnolla Esko Mustosen vastailmestyneen teoksen Eino Leinon henkinen testamentti. Teos antaa mielestäni hyvän kuvan Eino Leinon henkisestä tehtävästä ja kirjoitin siihen liittyen pienen luonnehdinnan, joka voi helpottaa teoksen lähestymistä.
Lähdeviitteiden puuttumisesta huolimatta teos on tieteellinen esitys Leinon ja Ervastin yhteistyöstä Suomalaisen henkisen sivistyksen perusteiden luojina.
Tietäjän testamentti
Kirje tutkijatoverille
Kiitos Sinulle Esko "testamentistasi"! Luin juuri postyymin teoksesi Eino Leinon henkinen testamentti. Sen parempaa lahjaa ei voi rakastamalleen kansalleen lahjoittaa, kuin oman sielunsa sisimpiä tuntoja, jotka avaavat lukijalleen suomen kansan henkisemmän aikakirjan sivuja.
Kirjaasi lukiessani ajattelin, että joku saattaa hämmästellä Pekka Ervastin ja Eino Leinon yhdistämistä saman työn tekijöiksi, mutta kyllähän me teosofit sen ymmärrämme, että kyse on siitä, että he kumpikin tekivät työtä Suomen kansallishaltia Väinämöisen henkisen tehtävän puolesta. Se perustelee myös Leinoa Väinämöisenä, joka toi esille kansallishaltiamme suurta tehtävää Euroopan omanatuntona ja uuden sivistyksen aloittajana. - Kyllähän me sen tiedämme…
Ja samalla suremme sitä härmää, minkä akateeminen tutkimus on kutonut Leinon teosofian lumeeksi ja Ervastin peitoksi. Mutta "aika aikaa kutakin", ja "jokainen laulaa sen lauluja, kenen leipää syö", ja se joka on vähänkin maistanut hengen leipää ymmärtää, mikä uudestisynnyttävä henkinen voima sisältyy sekä Ervastin että Leinon tuotantoon.
Siltä kannalta arvostan erityisesti huomiotasi suomen kielen mantrisesta voimasta sekä Leinolla että Ervastilla. - Eli kirjallisuudella on merkitystä ihmisen sielun rakentajana.
Sinä Esko, ymmärsit hyvin Leinon teosofisen ominaislaadun ja todistat sydämeen- ja järkeenkäyvästi, mikä aarre sisältyy Eino Leinon runouteen ja erityisesti hänen runoelmaansa Alla kasvon Kaikkivallan. - Tieteellisen tarkasti se esittää Leinon v. 1916 kevääseen ajoittuvan henkisen kokemuksen ja siihen johtavan puhdistuksen tien, jonka tulkinta johtaa risukoihin ilman Ervastin kirjallisuuden ja omakohtaisen käytännön tarjomaa apua ja osoittaa, että maailma mun purressani läilyy, kun ihminen löytää oman sielunsa peltoon kätketyn jumaluuden kipinän.
Kiitos! Ja onnea sinulle
matkoillasi Valkeuden teillä!
t. EG.
Omalta osaltani tämän kesän Ultrapäivien parhaisiin anteihin kuului Heli Sarren esitelmä, jossa hän selitti uuden ajan myötä tapahtunutta ajattelun muutosta, lähinnä yhdysvaltalaisen kirjallisuuden valossa. Sain Heliltä myös luettavaksi hänen teoksensa Kaloista Vesimieheen, johon liittyen ohessa joitakin havaintoja.
Vaikkakin pääpiirteissään hyväksyn Sarren näkemyksen uudesta ajasta, niin teosofian tutkijana olen eri mieltä uuden ajan synnystä ja perustajista. Sarren mukaan uusi aika New Age syntyi lähinnä 1960 luvulla Yhdysvalloissa ja siltä puuttuvat "perustajat". (s.15,83.) Tosin hänkin toteaan, että uuden ajan edelläkävijöinä ovat olleet profeetat, mystikot, runoilijat ja kirjailijat ja että ihmiskunnan yhteisenä teemana on ollut kehittyminen "korkeammalle tasolle". Näiden käsitystensa tueksi Sarre vyöryttää esiin runsaan, arvovaltaisen tutkijakunnan ja yhtenä uuden ajan keskeiseksi tekijäksi hän nimeää maskuliinisen arvojärjestelmän vaihtumisen feminiinisiin arvoihin, joka johtaa kehitykseen kohti "kumppanuusyhteiskuntaa". Sikäli kuin "uuden ajan" tunnus on naisellisten voimien astuminen yhteiskunallisessa elämässä johtavaan asemaan miehellisiin nähden, niin on kuitenkin todettava, ainakin näin Suomen osalta, että uuden ajan ensimmäisen suomalaisen esittäjän, Pekka Ervastin ajatuksiin sisältyi sama ajatus, mutta jossakin suhteessa hän oli vielä Sarreakin ja hänen lähteitään "uudempi", kun ei sitonut naisellisia ja miehellisiä voimia ulkoiseen sukupuoleen, vaan esitti, että tulevaisuudessa tulee esiintymään myös miehiä, joiden tunne-elämä kattaa kokonaisvaltaisen ymmärryksen ja käytännöllisen järjen.(Kts. esim. PE. Uudestisyntyvä Suomi). Kysymys ei ehkä sittenkään ole niin paljon sukupuolesta, kuin vallasta, millaisille arvoille maailma rakentuu, jonka osalta on ymmärrettävä mielipiteiden ja tavoitteiden moninaisuus. Mielestäni siis "uusi aika" alkaa aina, kun ihminen saa kokemusta omasta yli sukupuolisuuden ulottuvasta olemuksestaan, silti tämä ei tee tyhjäksi ajatusta aikakauden vaihtumisesta uusien voimien esiintymisen myötä, mutta senkin osalta moderni teosofinen liike toi heti perustamisensa yhteydessä 1800-luvun lopulle esille aikakauden vaihtumisen ajatusta ja toteutti sitä myös omassa keskuudessaan yli luokka-, sukupuoli- ym. rajojen ulottuna veljeytenä. (Ervastin osalta Uuden ajan vaihtumista kuvaavia esitelmiä on esim. hänen teoksessaan Ihmisyyden uskonto).
Sen sijaan tietoisuuden kohoaminen "korkeammille tasoille" uuden ajan kriteerinä arveluttaa. Mielestäni abstrakti ajattelu, arvoihin ja moraaliin kohdistuneena pohdintana ja käytännön elämänä edustaa korkeampaa henkistä tietoisuutta, kuin Sarren uuteen aikaan yhditämä "kanavointi". Kanavointia eli mediumismia on aina ollut ihmiskunnan keskuudessa, ja tulee vastakin olemaan, joten sitä ei sinänsä voine pitää mitenkään erityisen uutena. Eri asia on sitten, onko yhteiskunnassa tapahtunut, ja millaista muutosta, suhteessa näihin poikkeaviin yksilöihin.
Yksi seuraus Sarren valitsemasta naisnäkökulmasta on, että hän ei ymmärrä kirkollakin olevaa henkistä tietoa. Tuskin kaikki munkki- ja luostarielämä on sentään painunut kieroutuneeksi sukupuolisuudeksi, sillä onhan luostarilaitoksella ollut myös jonkinlaista arvoa henkisen kulttuurin vallijana, jos ei muuten, niin ainakin kirkkotaiteen osalta? Toisaalta on paljon perää, kun Sarre esitää, miten kristinuskon nimissä on sorrettu naisia ja poltettu mediumeja noitina, ja siinä että kirkon valta on perustunut terroriin ja pelkoon. (170). Aivan yhtä mieltä en kuitenkaan ole hänen kanssaan länsimaisen kulttuurin naisvihamielisyydestä, sillä ainakin romantiikan taiteessa nainen oli Kristustakin parempi rakkauteen ja jaloihin tekoihin innoittava Jumalan kuva. Myös Sarre kiinnittää ansiokkaasti huomiota Kristuksen opin "feminiiniseen luonteeseen" ja Maria-kultissa elävään äitijumaluuden palvontaan. (151,207-212.) - Osittain olen hänen kanssaan myös yhtä mieltä siitä, että "feminiininen energia" pelastaa maailman, sikäli kuin toteuttaa Kristuksen "feminiinistä" oppia ja unohtaa naisellisen kaakatuksen ja kiukkuilun, eli eivät hormoonit pelasta vaan kokonaisvaltainen ajattelu?
Sarren kirjan vahva puoli on hänen tietonsa amerikkalaisesta uuden ajan liikkeestä, jonka kannattajista asui 60-luvulla kommuuneissa 3 miljoonaa ihmistä, mielenkiintoista olisikin ollut tietää enemmän tästä todella käytäntöön viedystä uuden ajan yrityksestä, etenkin sen nykyisen tilanteen osalta. (230). Samoin Saren kirja tuo esille, että 53 Yhdysvaltojen 55 perustajaisästä oli vapaamuurari- ja ruusu-ristiseurojen jäseniä, jonka kannalta voi ymmärtää Yhdysvaltojen "messianista" lähetystehtävää. (253). Lähinnä Sarren uusi aika perustuukin yhdysvaltalaisiin käsityksiin, liikkeen heikkouksineen ja hyvine puolineen. Meikäläisen teosofian kannalta amerikkalaisen new agen heikko puoli on sen filosofinen sekavuus ja käsitys, että korkeammalle tasolle kohoaminen johtaisi jotekin irti käytännön elämästä. Ehkä Sarre myöskin liioittelee Kalojen ajan pahuutta? Sitä sulatellessa on itse kunkin syytä paneutua Vesimiehen ajan käytäntöön, itse en niinkään usko sen perustuvan naisellisen tai miehisen energian vaihteluihin, kuin siihen välttämättömyyteen, että meidän on ihmisinä opittava kohtaamaan veljemme ja sisaremme väkivallattomuuden ja suvaitsevaisuuden hengessä, mutta veljeys ei ole vain käytännön sanelema välttämättömyys, vaan henkisen elämän perustuslaki, joka pitää yllä ihmisen yhteyttä hänen sisäiseen Jumalaansa, ja sen osalta pätee yhä Kalojen ajan aloittajan Jeesus Kristuksen antaman ohjeet.(Ervastin käsitys Jeesuksen antamista eläänohjeista löytyy teoksista Vuorisaarna ja Jeeuksen salakoulu). Käytännössä Sarre ei niitä tietenkään - lähdeainoistostaan johtuen osaa tuoda esille, mutta rivien läpi luettuna aseettomuus, veljellisyys, suvaitsevaisuus, väkivallattomuus ja rauhanomainen rinnakkaisolo sekä henkisten arvojen kunnioitus ja etsintä kohoavan hänenkin teoksensa keskeiseksi anniksi, josta näin verkon kautta kiitos tekijälle.
EG. 5.9. 99