Kokoelmasta höly
PossVakka
(Erästä kurjailijatoveria ja aluelehteä vapaasti varioiva esi- ja varoituspuhe lukijalle, joka samalla on kertomus siitä, miten russakasta tuli Poss-Vakka)
Russakka putosi, pitkään piiltyään, luentosalin katon rajasta. Pitkään se oli siellä piillyt, mutta äänen voima sen lopulta pudotti.
Ja se ei ollutkaan mikä tahansa russakka koti- tai ulkomainen, vaan itse Rus akka eli äRR Uu äSS akka eli naispuolinen Korkean Kirjallisuuden Haltija, jonka tunnussana on Visko-Vaan-Valetta ja jonka aviosiippa on se akateemikko Älä-Sano-Mittään, joka ei ole pohjois-karjalaista sukujuurta vaan asustelee etelän rahakkaammissa kammioissa; siellä oikeitten kirjailijoitten keskuudessa (tai taidetoimikunnan uumenissa).
Mutta tämä russakka-rouva eli toiselta nimeltään Runon Uusi Supinaseura oli pesiytynyt PK:n maakuntakirjaston Muikkusaliin ja sattui kaikeksi onnettomuudekseen unelmoimaan maakunnan omakustantajien matineassa, siellä ylhäällä katonrajassa.
Vaan kun talo on suht. koht. uusi ja russakka vielä tuore kirjallisuuden haltijatar, se ei onnettomuudekseen ymmärtänyt, että ko. tilaisuus oli sentään kunnioitettavan UKRI:n järjestämä ja supattelijoiden joukossa oli yksi vanha ukrin urisija, joka avasi, kun siihen luvan sai, sanaisen arkkunsa ja valjasti, vahingokseen, runorekensä jo kotonaan kelevällä, niin ettei onnettomuus ollut enää estettävissä, sillä kun ugri - tai ainakin puoliugri - alkoi, piipityksen sijasta, urajamaan - mitä lie vanhoja virsiä - ei tämä Runon Uuden Sipinäseuran Haltija kyennytkään vastustamaan Loveen lankeamista, vaan pudota retkahti suoraan selälleen jonkun paikalla olleen rouvashenkilön pitsihatulle - mikä onnettomuus - ja sieltä seuraavan hölyn sinkauttamana aluelehden toimittajan avoinna olleelle lehtiölle - vaikka suukin olisi henkilökohtaisesta uupumuksesta, aatteellisesta tai muusta syystä johtuen ollut auki.
Siinä sitä joukolla alettiin ihmetellä, mikä tuo outo raajojaan ojenteleva lonkerojalka (elementaali) oli, mutta joku paikalla ollut kansakoulunopettaja tunnisti heti oikeaoppisen, mynttipohjaisen runon olevan kysymyksessä ja alkoi supatella sen kunniaksi ja apurahojen saamiseksi sommiteltuja säkeitään, jotka eivät sen koommin vaivanneet arvoisten kuulijoitten, tilapäisesti häirittyä , mielenrauhaa (tai omaatuntoa) - eli tajunnan unta.
Mutta kerran tehtyä vahinkoa on vaikeata korjata, siksipä paikalla ollut toimittaja - nyt asian vakavuudesta havahduttuansa - laati tapahtumaa tarkasti luotaavan ja analysoivan (= tajuntoja hellästi nukuttavan) artikkelin ympäristön levottomuutta (jo etukäteen) herättäneestä matineasta. Ja omat kaiken mieltäliikuttavan runouden kieltävät julkilausumansa antoivat myös Sonkajan ja Uus-Värtsilän maatalousnaiset, Kelvän kylätoimikunta ja Keskustan piiritoimikunta (entisillä synneillä täydennettyinä), Lieksan raittiuslautakunta (kaiken varalti) ja PK:n ratsuväen perinnekilta, joka ei enää luovuta ratsujaan rauhanrunojen riimejä, vaan riimuja varten.
Vaan olipa onni onnettomuudessa! Sillä onnettomuuden uhri eli PK:n Runorussakka voi tätä nykyä kohtalaisen hyvin, sillä em. toimittajan salkusta se loikkasi herättämiseensä syyllistyneen keleväläisen kalevalaisen, itseään mahtipontisesti ja mölyäänisesti esitelleen omakustannekirjailijan ruskean, lököttävän samettihousun vasempaan lahkeeseen, josta kotiutui kovan ja kuuman Ladalla tehdyn kotimatkan jälkeen ko. pienen kyläkirjakaupan verran teoksia kirjoittaneen hunsvotin lyijykynän varrelle hervotonna retkottamaan ja seuraamaan kynän tylsän kären holtitonta vaellusta jätepapereiden kääntöpuolella, ja voi niitä mutkia ja kiemuroita! Onneksi voimme tällä kertaa säästää arv. lukijoita ja kuulijoita siitä urinasta, jota kalevalainen kurjailija (= Pohjois-Karjalassa asuva oikea kirjailija) samalla tajunnassaan suolti, lyijykynän loikkiessa nelipolvista trokeesta toiseen.
Kaikki ei kuitenkaan tule ilmaiseksi tai eeuusta ruikuttamalla, sillä tämän uuden liiton myötä rouva Russakka joutui muuttamaan nimensä kuuluvaksi muotoon Poss-Vakka eli rva Paremman-On-Säkeen-Sisällä-Vakka - joka runon sisältöä vähänkin ymmärtävälle kertoo myös jotakin sanan mahdollisesta voimasta ja rouva PossVakan tajunnallisesta transmutaatiosta, jota uudestisyntymiseksi eli renessanssiksi - hengen uudelleen heräämiseksi, on kirjallisuudentutkimuksen piirissä entisinä aikoina, kun kirjoja vielä luettiin ja arvioitiin muutenkin kuin desipeli- tai itsekehumittarilla, - katsottu sopivaksi nimittää. Mutta pois sellainen kaikista kirjailijoista ja kurjailijoista!
Ja niin tuli russakasta, kaikesta ruikutuksesta riippumatta, rouva Poss-Vakka, joka tämän kirjoittajan kera luottaa siihen, että Suomen voima ei ole miekan, eikä supatuksen vaan sanan mahdissa. - Sillä kuka enää jaksaa uskoa mielistelyyn ja keskinäiseen kehuun kerrankin kuultuaan ugrin urinat ja russakan ropinat? En minä ainakaan, vaikka olenkin mahtipontinen ja kaikkea muutakin, mitä itse kukin kuvitella jaksaa, niin kuin kansan laulajan kuuluukin olla?
Ja vielä yksi lohdutuksen Sana: Kelvän kylätoimikunnan ja marttapiirin anomuksesta on ko. kurjailija toimitettu Paiholan parantolaan tai Pyhäselän piirivankilaan, sillä tottakai oleskelu oikeiden sairaiden ja rikollisten joukossa sopii paremmin sisäistä ääntä (Platonin daimoonia) ja kansallishenkeä (sitä kadonnutta) etsivälle runoilijalle kuin hymistely omia valheitaan uskovien ja uskottelevien russakkalaisten – eli henkisesti kuolleitten kuorossa.
Sitä paitsi rouva Poss-Vakka, ent. russakkakin tietää nyt, että paremman on säkeen sisällä vakka, joka kestää kohtalon kolhut yhtä hyvin kuin vielä ennalta kokemattomatkin uuden runon heräämisen hetket.
Ja samoin tietää ja uskoo, vaan ei uskottele, näiden runojen puhtaaksiajattelija ja kopiokoneen käyttelijä, joka – aivan ilman omaa syytään – luuli ja kuuli olevansa ympäristön vihaama, yhteiskunnan ylenkatsoma, nyrkiniskuin palkittu, lehtikirjoitteluin pilkattu kurjailija kelvästä eli kirjailija Kurjasta, mutta ei siitä sen enempiä pahaksensa pannut, sillä hän on lukenut kirjallisuuden historiat, vaikka hänen heikkoutensa ja huonoutensa ei vielä olekaan ihailemiensa esikuviensa tasolla.
Mutta silti yritys se on tämäkin osoittaa, että on olemassa. JA OMALLA KUSTANNUKSELLA VIELÄ! Että eipä ihme, että rouva russakkakin jo vaihtoi leiriä, sillä leipää tärkeämpi on russakallekin elävä henki, jonka hankkimiseen on tosin muitakin keinoja, kuin toisten veren imeminen ja lainavaloilla löhöminen, mutta siitä ja sen puutteesta kertominen jää tulevaisuuden liukkaammin liikkuvan ja tarkemmin edesottamuksistaan kirjaa pitävien tekijöiden huolenaiheeksi. Sillä, kun jo näin vähäinen piiperrys pudotti PohjoisKarjalan runorussakan lovestaan, niin mitä sitten saa aikaan oikean Ukrin urina? Voi, voittajia kansakunnan kaapin päällä! Mutta silti turha on tulevia huolia surra!
Erik Gullman
© 2002
Takaisin
Muita hölyn runoja
muita EG:n runoja
ja teoksia