Takaisin pääsivulle

Erik Gullmanin teoksia

Runoja

Tällä sivulla on esillä EG:n runoja eri kokoelmista ja kokoelmien ulkopuolelta.

  Kokoelmasta

Korpi

vv. 1996-8.

  ja Runon huntu

1999

  sekä joitakin runoja

englanniksi

Poems in English

runoja kokoelmasta

höly

sekä Runoja   Varkauden Totuudesta
vv. 1969-1970   ja antologista Varkaus kirjoittaa

ja Tuuli tulee tehtaan takaa

Huom. "Teknillisistä syistä" näiden runojen asettelu ei täysin vastaa runoteoksissä käytettyä, silti ne antanevat jonkinlaisen kuvan runojen sisällöstä.

Runoja kokoelmasta Korpi

Sikermästä: Talvisia runoja

Maa ja taivas

ihmisessä,

kesä ja talvi.

Kasvussa kipu,

kuolossa lepo.

Joulu on taitekohta,

kun elämä vaihtuu kuolemaksi

ja ihminen astuu oman

kipunsa kynnyksen yli.

  Rauha sielussa

rauenneessa,

ilo mielessä

lauenneessa.

Nollapiste – käännekohta

kaaoksen ja kielen, kun

erämaiden asukas saa

hiljaisuuden kielen.

 

Sikermästä Runouden rajamaa

 

Kalevan kankaat kuin

metsätraktorin kutoma

pellavaturkki.

Taatusti kotikutoinen

ja raastava tuska.

  Karman kohina

suonissa soi.

Ei ole muuta määrää

kuin perille päästä

ympyrässä suuren sydämen

läpi.

  Mestari valvoo

elämää, senkin joka ei

usko – on hyvä tietää

tämä, että huonon päivän

tullen, hyvä on aina

askelta lähempänä.

 

Sieluni syvyydessä

istun ja itken,

pahuuden juuria

pellosta kitken.

Hengen hehkussa

nöyränä palan,

langenneenakin

alusta alan.

 

 

Sikermästä: Tiedon tie

Tiedon tie

pitkä ja syvä

Kas, kuiluissakin

on viisauden jyvä.

  Pellot on paketissa

miljonäärit kortistossa

oi yhteinen auvo! iloni aihe, että

maaseudun etu on

häiriintymätön julkinen tuki.

  pellot ottaa kylväjää

raaskioille raivaajaa

vaan kun ihmisjärjen

peittää jää,

työntekijät laiskana

lymyää.

 

vihollinen valtaa

mielen,

liittolaisineen hän

hallitsee veljeydenkin

kielen,

niin hyväkin asia

pyllähtää nurin,

jos ihminen unohtaa

itseltään kurin.

 

Sikermästä: Harmonia

Pohjoisen taivaan

valo,

yötön yö

tyynnyttää mielen,

antaa näkijälleen

hiljaisuuden kielen.

  Raatajalle

kesäillan aurinko

rauhansa suo,

kuulaana virtaa tajunnan

vuo, ei nouse

sodan taimi,

ei vartu vihan vilja

mielessä ykseyteen

ylentyvässä.

  valon nähnyt

pimeydenkin taitaa,

vaan ei silti

toisen tielle asettele

aitaa.

 

Takaisin sivun alkuun

Runoja Varkauden Totuudesta

Varkauden Totuus oli lukuvuonna 1969-70 Varkauden yhteislyseossa ilmestynyt monistettu julkaisu.

Tämä on poliisivaltio.

Mäet kohoavat tasankojen

ja järvien ylle,

eikä taivaalla ole miljoonaa aurinkoa.

 
     
Yöllä Pieksämäki

paikka pimeyden keskellä.

asemasillalla matkustajat

värisevine sydämineen.

  •  

Kovaäänisen tyli ääni.

Veturin huuto

ja matka jatkuu.

  •  

Kaukana metsistä

pitkän matkan takaa

kulkeutuvat hopeajuovat etelään

meren lapsien luo.

  •  

Likaisesta merestä

eteläisessä Suomessa

kohoaa valkeaksi kutsuttu kaupunki.

Puliukkojen ja torimummojen summa.

  •  

Väsynyttä väsyneempiä ovat

kulkijat laitakaupungin

siltojen alustat

ovat heidän hotellejaan

ja roskalaatiokot kotejaan.

Me kuljemme hämillämme ohi

ja oudoksuen haistamme

hien ja lian.

Ihmisen hajun.

Jokainen näistä kuolleista

kasvoista likelläni

on ihminen kuin minä

irstailujen tulos,

vähitellen kasvava kallistuskulma.

  •  

Sireenien alla ratamoilla leväten

minä katselen taivasta

Jumalan vatsaa kaupungin yllä.

  •  
 

Leningradin tornit

kohoavat Helsingin ylle

mutta todelliset pomit ovat

Helsingin naisten mahoissa.

  •  

Tuuli ei heiluta taloja.

Ikkunoiden takana

kukkia ja miestään

odottelevia vaimoja.

Kello lähenee neljää.

Työläisten selät

ojentuvat ja hikipisaroita

pyyhitään kasvoilta.

Tuuli heiluttaa puita.

Amerikkalaiset olivat

siihen aikaan kuussa.

Sinä olit kotona.

Minä tulin suoraan koulusta luoksesi.

Tuuli pärisi

männyn rungossa.

Minä suljin ikkunan

ja vedin verhot eteen.

Takaisin sivun alkuun

Runoja antologiasta Varkaus kirjoittaa

 

Minun kaupunkini

Yhden kadun kaupunki,

auringon iltainen levähdyspaikka.

  •  

Kosteutta

vaikertaa kuu.

Minä inhoan:

Nouseeko aurinko koskaan?

  •  

Mutta tässä kaupungissa

minä tehtaanpillin huutaessa

syntyessäni synnyin.

  •  

Ja muutama vuosi sitten

tuli kaupungista kaupunki.

  •  
  Puiset siltamme

ovat yleinen hälynaihe

kaikille puiden polttajille

ja raha haisee.

  •  

Toisin on neljän aikaan.

Kaikki ovat menossa ja kumisee

kiviset kadut.

  •  

Lehtoniemen konepajalla

valoivat punaiset tykin

kuolivat tykinvalajat

arvalla valittuna

  •  

Mutta maa suuteli järviä

ja järvet maata.

  •  
  Nyt ovat ravintolat

pullon muotoisia ja muita.

  •  

Kämärillä vain kylmyys

koskien välissä

ja nakkikitkalla paljon väkeä.

Illalla maassa

irronnut hammas.

  •  

Mutta Savontie se vasta on

kiva paikka puukonheittäjille.

Pamputkin vilahtelee

ja on turha taistella

urhoja vastaan,

viisasta juosta alamäkeen,

hattukin vierii mukana.

  •  
 

Ja Tähtibaarin edessä

kuohuu nuorisojoukko.

Haju

on tyynellä ilmalla vastustamaton.

  •  

Mutta tehtaista

en uskalla kertoa;

voi kaatua piippu päälle.

Takaisin sivun alkuun

Väärät profeetat

Runoelma on julkaistu 1972 Kirja-Varkauden antologiassa "Tuuli tulee tehtaan takaa".

 

Väärät profeetat

I

Kauppias heiluttelee kaupungin avaimia.

Maaseudulta virtaa tilatonta väestöä kaupunkiiin.

Kauppias lähettää

Skotlantiin kirjeen serkulleen.

Serkku tulee

ja perustaa kosken rannalla teollisuuslaitoksen.

 

Vesi virtaa turbiinien läpi,

hiki virtaa työläisen kasvoilla.

Kauppiaan serkulle kertyy

rahaa niin että hänelle tulee mahdolliseksi perustaa

uusi tehdas, ostaa lisää maata kaupungin

keskustasta, perustaa tehdas ja tehdas.

 

Ei ole tehdas työläisen tehdas

mutta työläinen raataa tehtaassa.

Ei ole työ tehtaanomistajan tekemää

mutta tehtaanomistaja saa työstä rahat.

 

Eikö ole väärällä pohjalla

yhteiskunta, joka mittaa kaiken rahassa.

Mitatkaa minut markkoina!

Mitatkaa aivoni pesetoina, mitatkaa käteni puntina. Mitatkaa

tämä ihana ruumis, tämä villi elämä!

 

Mitatkaa ja myykää pikkukaupunkiin lankarullatehtaaseen!

 

Pikkukaupunkiin jolla on pelokkaat silmät,

pikkukaupunkiin jolla on pieni pää.

Pikkukaupunkiin jossa on ahdas moraali, ilma haisee pahalle,

vedessä kuolleita kaloja,

tehtaanomistaja hymyillen nousemassa lentokoneeseen.

 

Ja yhteiskunnallisia oloja ei arvostella,

tehtaasta ei puhuta pahaa

ja pikkukaupungin ainoa lehti on erittäin riippumaton.

Tehdas omistaa 80% lehden osakkeista,

tehtaalle uskollinen lehden päätoimittaja 8,

loput kuulukoot kenelle tahansa.

 

Tehtaan lankarullatehtaassa aloittavat työntekijät lakon.

Lehti kirjoittaa omenapuiden leikkaamisesta ja Amerikassa

kehitetystä uudesta muovilaadusta.

Lankarullatehtaan lakosta takasivulla:

- Ikävää lakkoilua, niskurit vaarantavat taloudellisen kehityksen.

 

Työläiset lukevat paikkakunnan lehteä ja huomaavat olevansa väärässä.

Propaganda leviää,

työläisrintama hajoaa.

 

Ja he kaikki ovat kiltisti mukana yhteiskuntataistelussa,

ei, luokkataistelua see ei ole, vaan luokatonta taistelua elintasosta.

Taistelua helposta elämästä, suurest palkasta, taistelua

rahasta, jokainen jokaista vastaan.

 

Vielä väritelevisio, vielä sähkömankeli, vielä lämpörullat,

vielä tätä kaikkea, unohdusta, korvikkeita,

sydänveritulppia, tuhoutuneita maisemia.

Vettä, muovia, stressiä,

rautaa, rikkonaisia avioliittoja,

käsi, joka kohoaa vihreään ilmaan,

heiluttelee palkkakuittia joka kertoo 22 pennin

korotuksesta (joka hupenee kolmessa kuukaudessa).

Vieläkö tätä kaikkea?

 

II

Pikkukaupunki,

minä olen huolissani sinusta.

Tiedätkö sinä minne olet menossa?

Tiedätkö sinä minne väärät profeettasi sinua johtavat?

 

Ja sinä pikkukaupungin ihminen,

minun oma kadonnut veljeni,

tajuatko tyhjyyden ympärilläsi?

 

Työläinen, teet päivässä työtä 8 tuntia,

siihen ruokatunti

ja kaksi tuntia heräämiseen, työmatkoihin ja työvaatteiden kunnostamiseen.

Yhteensä 11 tuntia.

Vuorokaudessa on 24 tuntia, joista nukkumiseen varaat 8 tuntia.

Sinulle jää kokonaista viisi tuntia omalle elämällesi.

 

Ajattele siinä sitten,

mieti sieluasi, etsi yhteyttä kaikkeuteen,

mieti omia rajojasi.

Ajattele elämän tarkoitusta, etsi läheltäsi ihmistä jota rakastaa,

etsi totuutta ihmisen elämästä, omast elämästäsi.

 

Ei taida voimat riittää,

ei taida aika riittää.

 

Mutta olethan veljeni,

sinussa ja minussa on sama henki.

Juuri sinä olet tämän kaikkeuden kaunein kukka,

sinä joka vaneritehtaassa myyt itsesi 3,27:llä tunti,

sinä olet oikea hallitsija,

sinun on kaikki: huumaava elämä, muistoja ajalta ennen syntymää,

menneisyys ja tulevaisuus,

ja sinä myyt sielusi 3,27:llä tunti.

 

Luulet saavasi helpon voiton elämästä

ja välinpitämättömyydelläsi myyt aarteesi,

myyt itkevän vietnamilaisen,

pelosta vapisevan jenkkinuorukaisen,

kuolleen Walt Whitmanin, sinisen järven,

metsät ja purot.

 

Kuinka voit olla niin tunteeton itseäsi kohtaan?

Tätä maata kohtaan joka on sinun omaasi.

Runo Väärät profeetat julkaistiin v. 1972 Kirja-Varkauden antologiassa Tuuli tulee tehtaan takaa, jonka kirjoittajista myös Jukka Itkonen ja Anne Kauhanen sekä kuvittajista Markku Könönen olivat koulutovereitani.

Takaisin sivun alkuun

  Runoja kokoelmasta

Runon huntu

runon huntu.jpg (6266 bytes)

Insinööri loi tietokoneen,
bisnesmies ohjelman
ja me onnettomat kuluttajat
kadotamme hermomme,
uskomme ja rahamme.

Sillä kone ei tunne muita Jumalia
eikä hänen poikansa muita Ohjelmia
  kuin Markkinavoimat.

Ja niin tuli Pyhästä Rahasta Henki,
  joka  kauppaa
ajan ja aineen
turhuuden markkinoille.

 

Taas hautaavat Kalevalaa maailman markkinamiehet,   ostavat ilmaiseksi,

voitelevat valheillaan

kivisen leivän.

Niin hävisi totuuden tieto?

Katosi kauneuden kulta?

Pois kuolivat laulajat meiltä?

Ei, vaan väistyvät
  turhuuden tieltä,
   vaalien viisauden tulta,
    pientä liekkiä
   tuulessa lepattavaa,

jonka se kulkija sieluunsa saa.
kenen askelten kaikua kukkivi maa.

 

 
   
 

Heikon osa:
tienviitta
tallaajille.

Heikon osa:
murtunut viiva
elämän kämmenellä.

 
 

 

Runoilija selittää sitä ja tätä,
onko hätä,
jos maailma on mätä.

Runoilija harkitsee hetken
  ja toisen,
erottaa elonsa retken,
   ja loisen.

Runoilija
kasvaa ja kuolee,
sikäli kuin
sortajan kättä hän nuolee.

On runoilija
sieluna kaikissa meissä
ja säkeensä syntyvät syvänteissä.

Viimeinen runoilija
pyyhki pölyt turkistaan
ja kiipeää roskalaatikosta
banaania purren.

Viimeinen runoilija
maatuu Naturan suojelemana
vieraalla maalla.

Viimeinen runoilija,
luo uuden maan,
minne meneekin,
sillä hän on oman runonsa
viimeinen säe,
ja runo uuden elämänsä alku.

 
 

En ole vwwerkon, enkä erkon,
viimeinen runoilija,
etkä Sinä ensimmäinen.

Mutta runo
on yhdysside
ja kuin sydänten ketju
se katkeaa
ilman ihmisyyden ääntä.

 
 

pysy erossa pahuudesta
toisten tähden
   elät
totuuden nähden

 

Totuuden tähti
  tielle lähti,
huomisen lumi
sielussa suli.

 
 

 

Runon reppu 
ratkesi rikki
vikatikki,
kun tekijä kuoli,
kustantaja
kultaa vuoli
ja tyrehtyi luomisen suoli?

Ei sentään,
  runon henki
  ei köyristele selkää,
ei elämäänsä pelkää.

Kas! Elon vaakakupissa
ei runot paljon paina,
tyhjä reppu revennyt
elämältä laina

vaan elon vaa'an mieli:
  runoudeksi kieli.

 
 

 

Kylmä on kansa
ja kylmä on kieli,
  lämmin on laulu
ja lämmin on mieli.

Pitkä on matka
kielestä mieleen.
  Uupua voivat
untensa pieleen,

  ja jos kansaa
laulu painaa;
hengeltänsä
  se on vainaa,

vaan jos kielen
  kahleet kirpoo,
ehkä vielä
eloon virkoo?

 

Sielu soi,
sanat toi
tyhjyyden tuntu

paratiisin portti
retkottaa auki

maailman meri velloo,
mutta seestyneen
  toivon viimeinen tähti
kuljettaa pois peltisestä helvetistä.

 
 

kun
bitti kulkee koneessa

mun
syömmeni läpättää

ja näytössä

väpättää

kivikausi
  atomiajassa

prosessori
vastaan aivo

= pohjattomuus
  kertaa kaiho

 

Tietokonerukka
rätisee tehtävissään.

Tekijän käsi tärisee;

menikö taas
kankkulan kaivoon?

Niin valuu
maailman murhe

suomalaiseen
tiedon nevaan

kuin Joukahainen
muinoin.

Ja niin myytiin
Aino Natoon,

pantiin
tulolähteen toivo
  katoon.

 

 
 

 

Järjen viiltävä veitsi,
karman  kangasta kutoo

älyn kiiltävä peitsi,
elon peilistä putoo

rappion kylä 
kuvina kaatuu
 
viimeinen kuusi
metsässä maatuu

Kuura  kirkasti
  tupien pielet

sana lämmitti
lähtijän mielet

 

Jääkylmä
järki tulokset takaa,
piikkilangan
takana voittajat makaa

aivosaaste
avasi helvetin portit

turtumus jakoi
kuoleman kortit

vaan Luojan kämmenellä
elämän värit ja viivat
  tasa-arvoisti
  houkat ja diivat

 
 

 

Autius humisee
rahan raunioilla

sieluttomat ihmiset
hävittivät metsät
ja yrittävät unohtaa
esi-isien tekemän työn

mutta työn muisto
elää vielä hetken

ja tekijät nousevat haudoistaan
runouden maiseman myötä
jatkamaan henkistä työtä

 
 

Kylä katveessa vaarojen vyön
  oli tulosta ihmisten työn

Kylä äärellä sinisen veen
  sulki syliinsä ihanteen

 

kylä kitui
kun valheilla tekonsa koristi
ja kuoli
kun väärintekijänsä
  kättä nuoli

 
 

kylä elää
paremmankin
runon verran
  kun hyvässä
pyrimme kerran

 

Hämärän rajamailla
Pohjois-Karjala,
köyhän viimeinen toivo:

kadottaa katkeruuden
viimeinen tuntu,
pukea yllensä
  runouden huntu

 

 

Takaisin sivun alkuun

stream of.jpg (7605 bytes)

Stream of Northern Light  
The field of clouds

glowing light.

 

The gold of sun

Northern bright.

 

The silence of night

breasting in wood

gives taste

of brotherhood

to face Holy Grail

behind Beatys veil.

  Light of the Northern sky,

night whitout darkness

calms mind,

gives to passer-by

silences sense.

     
I love You

like streaming river.

I love You sparkling

eye of night.

I love you

like whispering of birchs.

I love you

when evening

arrives.

Love, love, love

through

day and nights.

  Earth and

Heaven

are in men.

Summer like winter.

Pain is in growing

and resting ought.

     
Spirit sleeps in man ,

sweeps snowdrift of van,

when blue dream bird

sings spring to earth.

  You were spring to myself,

poem, soul,

moon

and roundabout of strand.

     
Stream of mind

calms down

peace on earth

souls sunshine

Christmas-tree

glows twine.

  Air casle

at sunset

heavens

rosy fields

these

are the brightness of mind

and nobleness to find.

     
It's autumn,

rowan berries

are in fire.

Birds of desire,

pick,

don't feel tire.

  earth, air, clouds,

green, blue and

white

and the gold of sun;

these calms

passions fire

© Erik Gullman 1998-9

 

Erik Gullmanin teokset

Takaisin pääsivulle

Takaisin sivun alkuun