Sanakirja
Luojakaan ei kiellä suuri unelmoimasta...
Monta vuotta sitten luin innolla Otavan Isoa Tietosanakirjaa, ja poimin mielenkiintoisia hakusanoja. Ehkä nyt verkkokauden myötä on oikea aika alkaa toimittaa henkisiä asioita käsittelevää sanastoa, jonka tarkoituksena ei ole kilpailla tietäjien; Blavatskyn Theosophical glossaryn ja Ervastin Salatieteilijän sanakirjan kanssa.
Kuitenkin ohessa joitakin pieniä hakusanoja aina sitä myöten, kun aikaa muulta työltä liikenee...
Ps. Tälle sivulle voivat arvoisat lukijat lähettää myös omia hakusanojaan, joko valmiina tai ehdotelmana os. erik.gullman@dlc.fi .
2. Teosofeja ja muuta mielenkiintoista
Aabraham, Abraham. Nimen babylonialainen alkumuoto Abram (Abiram, Abraama) merkitsee Ison Tietosanakirjan mukaan "hän rakastaa isää". (Iso tietosanakirja. Ensimmäinen osa. A-Berwick. Helsinki,1931,2). Otavan Ison Tietosanakirjan saman artikkelin kirjoittajan Helsingin yliopiston eksegetiikan professofin Aarre Lauhan mukaan Abram merkinnee: "isä (=jumala) on korkea". H. P. Blavatskyn mukaan "Abraham ja Israel olivat Saturnuksen nimiä". (H. P. Blavatsky, Hunnuton Isis. 2 osa. Tiede. Hämeenlinna,1984,351). Saturnus puolestaan oli H. P. B.:n mukaan identtinen ´Sivan ja palestiinalaisten Baalin eli Moolokin kanssa. Blavatskyn mielestä Abraham saattoi olla yksi Ceylonin tai Intian muinaisista asukkaista, joka muutti länteen Uriin.(Isis,2,352).
Ervastin mukaan juutalaiset syntyivät siten, että viidennen juurirodun kantaisä "muualta tullut" Manu valmisteli ensin uuden rodun syntymistä "paratiisissa" ja kun uuden rodun luomisen aika tuli "Manu ruumistui muutamaan viidenteen alarotuun kuuluvaan kansaan Atlantiksella, jota alarotua on kutsuttu seemiläiseksi." (Ervast, Enkelten lankeemus. Hämeenlinna,1983,57). Toltekilaisen jo turmeltuneen sivistyksen keskeltä seemiläiset Manunsa johdolla asettuivat asumaan "nykyisen Syyrian tienoille". Ensimmäinen yritys kuitenkin epäonnistui ja Manu muutti uskollisimpien seuraajiensa kanssa "niille seuduin, missä nyt on Goobi-erämaa keskellä Aasiaa, mutta jossa silloin oli suuri meri. Sen rannikolle asettui Manu valittuine joukkoineen ja aloitti uudelleen entisen työn." Manun johdolla pienestä alusta varttui lukuisa kansa, josta "ensimmäinen emigratsioni lähti takaisin Syyriaan katsomaan vanhaa joukkoa ja sekottui samaan joukkoon. Tästä sekotuksesta on sittemmin polveutunut juutalainen kansa." (Enkelten lankeemus,59).
Aarre Lauhan mukaan "sekä israelilaiset että arabialaiset pitävät A:ia kansallisena ja uskonnollisena kantaisänään." Ja: "Myöhänen taru tekee hänestä monipuolisen viisaustieteilijän." (Lauha, Aabraham. Otavan Iso Tietosanakirja. Ensimmäinen osa. A-Celle. Keuruu,1968,2). Blavatskynkin tietämän mukaan "Eupolemus sanoo, että Aabraham syntyi Camarinassa eli Uurissa, ennustajien kaupungissa, ja keksi astronomian." Ja Baabelin astrologisen tornin "rakentajat olivat astrologeja ja varhaiskantaisen Viisaus-Uskonnon, eli kuten me jälleen sanomme, Salaisen Opin, adepteja."(Isis,3. Hämeenlinna,1985,233-4).
Suomalaisista teosofeista J. R. Hannula on kuvannut Aabrahamin vaiheita totuudenetsijän sisäisten kokemusten kannalta teoksessaan Isä Aabraham (Rauma,1925). Hannulankin mielestä isä Aabraham edustaa "Raamatun myöhemmässä "historiassa" jollain kosmillis-mystillisellä tavalla kuin Isää, kun Iisak silloin edustaisi Poikaa ja Jaakob Pyhä Henkeä." Ja Hannulan mukaan "Jumalan Kolminaisuus" on myös ihmisen sisällä, jolloin Isän kunnoittaminen ja rakastaminen toteutuu siten, "että me etsimme samalla kertaa sekä meidän henkemme taivaissa että Mestarissa sitä Isää, joka synnyttäisi meidät siihen mystilliseen Jumalan valtakuntaan, joka on samalla kertaa sekä meidän sisällämme, että ympärillämme. Toiseksi etsikäämme Isää niin, että mekin koettaisimme heikompiamme Isän tavalla henkissti tukea ja auttaa." (Hannula, Isä Aabraham,78-9).
Aadam, Aatami (hepr. áda'm = ihminen). Otavan tietosanakirjojen mukaan Aatami oli "ensimmäinen ihminen", joka mainitaan vain kerran Vanhassa testamentissa mutta "sitä useammin myöhäisessä juutalaisessa kirjallisuudessa ja UT:ssa" jossa Aadam on "syntiin langenneen ihmiskunnan alkaja uuden ihmiskunnan alkajan Kristuksen vastakohtana." (Otavan iso tietosanakirja. Ensimmäinen osa. s. 3).
Gottried Büchnerin 1846 Tukholmassa julkaistun Raamatun hakusanakirjan mukaan Adam merkitsee "punainen tai punaiseksivärjätty", jonka arvellaan johtuneen siitä, että Adam olisi luotu "punaisesta maasta". (Gottfried Büchnerers Bibliska Real- och Verbal-Concordians ny upplaga, bearbetad af Felix Sjöstedt. Första delen. Stockholm. 1846,9). Tämän mukaan Aadam olisi kuulunut "punaiseen rotuun", kuten muuten Lemminkäinenkin, joka oli mies "punaverinen" (Kalevala,XI,12). Lemminkäisen "punaverisyys" saattoi olla muutenkin luonteen kuvausta, mutta Ervastin mukaan Lemminkäinen edustaa "korkeimmassa ja syvimmässä merkityksessään ihmiskunnan Kristusvoimaa" ja hänen menneisyyteensä sisältyy "Pohjolan sokea" "märkähattu karjan paimen", joka edustaa Lemurialla elänyttä ensimmäistä fyysillisellä ruumiilla varustettua ihmisrotua. Varsinaisesti "neljäs rotu oli atlantilainen, punainen ja keltainen rotu, joka asui Atlantin mereen vajonneella mantereella." (Ervast, Kalevalan avain. Hanko, 1995,113-5).
Ervastinkin mukaan "Adam oikeastaan onkin Raamatussa Adamah, maan tomu", joka kirjoitettiin admh ja "merkitsee ikkunaa, ilma-aukkoa," mutta "kuvaa juuri ainetta, aineellista ilmennystä, ainemaailmaan astumista, fyysillistä elämää". Ja "Adamah on itse asiassa niiden nimenä, jotka astuivat aineeseen" Ervastin mukaan Adam sisältää sekä miehellisen että olemuspuolen ja miehen lankeemus oli siinä, että hän lankesi syntiin eli itsekkyyteen. (Ervast, Ihmiskunnan alkuperäinen kieli ja kirjallisuus. Hämeenlinna,1983,44-6).
Blavatskyn mukaan Adam Kadmon on "ihmisen perustyyppi, ihmiskunta". Taivaallinen ihminen, joka ei ole lahgennut syntiin." Ja Adam Kadmon "vastaa meidän kolmatta Logostamme". Silloin "Ensimmäinen Logos on "Maailman valo", toinen ja kolmas sen asteettain syveneviä varjoja." (H. P. Blavatsky, Teosofian avain. Sanonen selityksiä. Hyvinkää,1954,281).
Alkuihmistä (Adam-Kadmon) ja luomista symboloi myös Kabbalassa esitetty elämänpuu. Ervastin mukaan kabbalan kymmenen sefirothia, jumalallisen luomisen emanaatiota vastaavat teosofian prinsiippejä. (Ervast, Suuret uskonnot,1951,188-190). Luojansa elohimien tavoin Adam oli kaksisukuinen, sekä mies että nainen. Ervast käyttää Adam Kadmonista myös nimitystä Kosmillinen Kristus, sillä rajauksella, että "tämä ensimmäinen ihminen on se jumalainen itu, minkä jumalat herättävät meidän sisimmässä olemuksessamme." (Ervast, Salaperäinen ihminen. Hyvinkää,1960,39,44. H. P. Blavatsky, Hunnuton Isis,3,230-1). Blavatskyn mukaan "Adam-Kadmon on Sefirothien puu ja hän tulee "hyvän ja pahan tiedon puuksi" esoterisesti." (Salainen Oppi,1,322).
Ervastin mukaan "jokaisella ihmisyksilöllä on ensimmäinen Aadaminsa ja sitten myös toinen, kun hän yhtyy Kristukseen." (Ervast, Jeesus Kristus maailman vapahtaja. Hämeenlinna,1983,104). Ihmiskunnan ruumistuminen tapahtui salaisen opin mukaan Lemurialla, jolloin kehittynein osa ihmisistä kieltäytyi ruumistumasta silloin tarjolla olleisiin alkeellisiin fyysillisiin ruumiisiin. (Ervast, Enkelten lankeemus. Hämeenlinna,1983,36-7). Jeesus Kristus kuului myös näiden ruumistumisesta puhtaana läpi kieltäytyneiden joukkoon, mutta toisin kuin muut hän suostui itsensä kieltävään työhön, että "hän säilyisi lapsellisen vuosimiljoonien, asuen aina itse taivaissa ja odottaen sitä suurta historiallista tapahtumaa, jolloin hän voisi uudestaan (Jeesus syntyä maailmaan ihmisenä." Kristus maailman vapahtaja,112).
Hunnuttomassa Isiksessä H. P. Blavatsky samaistaa Adam-Kadmonin Adonaihin eli Jehovaan, kolminaisuuden ensimmäiseen, luovaan persoonaan. (Isis,1,216. 3,240-1). Esim. romantiikkaan liittyneet käsitykset ihmiskunnan kultaisesta kaudesta saavat tukea Blavatskyn kaldealaiseen kabbalaan perustuvasta ajatuksesta, että alkuaikainen Adam oli "varustettu kaikkien kymmenen sefirothin ominaisuuksilla. Nämä ovat: viisaus, järki, oikeamielisyys, rakkaus, kauneus, loisto, lujuus jne." Blavatskyn mukaan: "Ensimmäiset ihmisrodut olivat henkisiä, eivätkä heidän alkukehonsa koostuneet niistä karkeista, fyysisistä aineksista, joista nykyisin näemme niiden koostuvan. Ensimmäiset ihmiset luotiin varustettuina kaikilla Jumalan kyvyillä ja voimilla jotka olivat paljon enkelijärjestöjen voimia korkeampia, sillä he olivat välittömiä emanaatioita Adam-Kadmonista, alkuihmisestä, Makrokosmoksesta" (Isis,3,296). Ruumiin muuttuessa kiinteämmäksi ihminen menetti "osan jumalallisista kyvyistään".(Isis,3,297).
Myös toinen uusromantiikan käsite antrogynia, kaksisukuisuus yhdistyy Adam-Kadmoniin, joka Blavatskyn mukaan oli "henkinen ja siksi myös puhdas ja androgyyninen" (Isis,4,63.
Salaisessa Opissa H. P. Blavatsky esittää, että "juutalaiset saivat Adaminsa Kaldeasta" ja "Isä-Luoja" on Luovan Jumaluuden takana ja yläpuolella oleva korkeampi Jumaluus, suunnitelija, rakennusmestari. (Salainen Oppi,1,55-6). Hän samaistaa Adam Kadmonin myös Sefiraaan eli henkiseen valoon. (SO,1,355).
Ervastin mukaan myös Väinämöinen on "suuri ihminen", Adam Kadmon, Makroprosoos ("suuret kasvot"), jonka "kuvaksi" ihminen on luotu; hän on se maailmanjärki eli Logos, jonka mietiskelyn ja laulun tuote ilmennyt kosmos on." (Ervast, Kalevalan avain. 1995,73).
Aaltonen, Wäinö Waldemar (1894-1966), kuvanveistäjä, taidemaalari ja mitallien suunnittelija.. Leena Savolaisen mukaan Aaltonen omaksui "Egyptin, antiikin ja varhaisrenessanssin taiteesta itsenäisesti vaikutteita voimakkaan persoonalliseen ja suom. tyyliinsä, jolle naturalistinen perusnäkemys ja yksinkertaisen rytmikäs plastillinen muoto ovat ominaisia." Wäinö Aaltonen on Savolaisen mukaan "uuden suom. kuvanveiston perushahmo ja eniten kansainvälistä mainetta saavuttanut kuvanveistäjämme." Hänelle myönnettiin professorin arvo 1940 ja nimitettiin Suomen akatemian jäseneksi 1948 ja Helsingin yliopiston kunniatohtoriksi 1950. (L. S-nen, Aaltonen, Wäinö. Otavan iso tietosanakirja. Ensimmäinen osa. Keuruu,1968,14).
Wäinö Aaltosen töitä ovat mm. Helsingin olympiastadionin edessä oleva Paavo Nurmen juoksijapatsas (1925), Aleksis Kiven patsas Kansallisteatterin edessä (1939), Tampereen Hämeensillan (1929) ja eduskuntatalon istuntosalin figuuriveistokset (1932). Onni Okkosen mukaan Aaltosen "alkuvoimainen idealismi" saa mystillistä tehoa nuoruudenaikaisissa graniittisissa ja pronssisissa "neitojen" päissä, ja se jatkuu hänen "muusa"-figuureissaan ja "kahlaajissaan". Niistä Okkonen löysi suomalaisen "alkuluonnon romantitikkaa", joka joskus sisältää "miltei paleoliittista taidetta muistuttavaa paisuntaa ja tunnekylläisyyttä". (Onni Okkonen, Suomen kuvanveistotaide. Oma maa. Kahdeksas osa. Porvoo,1960,399).
V. 1910-15 Aaltonen opiskeli piirustusta ja maalausta taidemaalari Victor Westerholmin (1860-1919) johdolla Turun Taideyhdistyksen piirustuskoulussa. Eino Krohnin mukaan Aaltonen sai nauttia vieläkin syvällisempää opetusta, sillä: "Opiskellessaan Turun Taideyhdistyksen koulussa hän tunsi palavasta innostuksestaan holimatta olevansa pystymätön ja oppilaista heikoin. Hänelle oli silloisessa tuskatilassaan ilmestynyt Kristus koko värikkäässä mahtavuudessaan. Tämä oli tullut hänen viereensä, ottanut käteensä pojan siveltimen, sekoitti, hänelle värit samalla opettaen, miten värejä käytetään. Sen jäljestä hän oli antanut siveltimen pojalle takaisin kehoittaen häntä jatkamaan. "Olin onnellinen", sanoi Aaltonen Krohnille, "tuska oli pois puhallettu". Ja hän aikoi kiittää opettajaansa, "mutta hän oli kadonnut". (Tuuli Reijonen, Wäinö Aaltonen ja hänen taiteensa. RR,1983;5,138-9).
Kirkollisessa yhteydessä Aaltonen tosin toi esille, että sama kokemus olisi tapahtunut unessa. (Eeva Rissanen. Jeesus Kristus ja näyt. RR,1975;9,29).
Savolainen luonnehtii nuoren Aaltosen maalausten "lähenevän ekspressiivistä väriromantiikkaa, jota täydentää plastinen muodonkäsitys". (Otavan iso tietosanakirja,I,14). Eino Krohnin mukaan Aaltosen maalauksia "ei voinut asettaa samaan nerokkaaseen arvoluokkaan kuin hänen veistoksiaan, mutta niidenkin teho oli voimakas." (Tuuli Reijonen. RR,1983;5,138).
Piirustuskoulun jälkeen Aaltonen "antautui ominpäin kuvanveistäjäksi" ja oppi tavallisena kivityömiehenä käsittelemään graniittia.(E. R-r = fil.maist. Edvard Richter. Iso tietosanakirja. Ensimmäinen osa. Helsinki,1931,14-5). Kiven?- ja kuvanveistäjänä Aaltonen hakeutui Helsinkiin ja vuokrasi taidemaalarin ja -arvostelijan Heikki Tandefeltin (1882-1943) kanssa yhteisen ateljeen Pitkänsillan rannasta. Vapaa-aikoinaan Aaltonen ja Tandefelt sekä mm. Aaro Hellaakoski, Viljo Kojo ja Alex Mattson pitivät tapaamisiaan Seurahuoneen "Grillissä". Grillin kävijöistä Tandefelt, Joel Lehtonen ja maisteri ja sanomalehtimies Perttu Paavilainen olivat mukana myös Eino Leinon v. 1917 perustamassa "Kirjallinen työ" -nimisessä yhtymässä. (Unto Kupiainen, Aaro Hellaakoski. Porvoo,1953,78-81). Grillin piiristä Alex Mattson toimitti myöhemmin puolisonsa Kersti Bergrothin kanssa kulttuurilehti Sinistä kirjaa ja kehitteli omaperäisen henkisen romaaniteorian, jolla on yhtymiä Pekka Ervastin taidetta koskeviin näkemyksiin. Kun Leino eli v. 1917 kiihkeintä teosofista kauttaan oli se laajemminkin taitee
Krohnin mukaan Aaltonen kuului Ruusu-Ristin neuvoston jäsenen taidekauppias ja mesenaatti Gösta Stenmanin tuttaviin ja oli tutustunut myös Pekka Ervastin teoksiin. (Tuuli Reijonen. RR,1983;5,138). Ervastin teoksia lukiessaan hän oli ymmärtänyt, "että oli myös muille puhuttava kokemuksistaan": "ei pidä vaieta, on puhuttava, mutta ei kaikille" ja "puhuessa on oltava puhdas mieli ja tahto." (Reijonen. RR,1983;5,139).
Aaltosen taiteilijantie ei aina ollut niin siloinen kuin myöhemmät viralliset selonteot antavat asian näyttää. Mm. Helsingin rautatietorille ei voitu pystyttää hänen "kubistisen ensi luonnoksensa mukaista Aleksis Kiven patsasta". (Kupiainen,200-1). Ja v. 1932 lopulla käytiin polemiikkia hänen Eduskuntataloon tekemistään kuvapatsaista. Ervastin mielestä arvostelussa oli kyse "ulkokullatusta ahdasmielisyydestä ja suvaitsemattomuudesta". Ervastkin kävi eduskuntatalossa, ja ihaili ja ihmetteli sen komeutta. Hän nousi salin lehterille ja katsoi uteliaana Aaltosen kuvapatsaihin, joista häntä vastaan tuoksahti "kauneuden puhdas maailma". Ervastin mielestä Aaltosen patsaat seisoivat edustajien silmien edessä "rohkaisevina, kehoittavina" ja "totuutta puhuvina", - suorastaan "heidän ominatuntoinaan". (Ervast, Toimittajalta. RR,1933;1,3-4).