Jo Ervastin lapsuudenkodi oli "poliittisesti" - suomenmielisesti värittynyt, sillä hänen isänsä, asessori, rautateiden tilastollisen osaston johtaja, fil. maist. Petter Edvard Ervast (1841-1899) ja hänen veljensä tutkimusmatkailija A. V. Ervasti kuuluivat Yrjö Koskisen johtamaan fennomaanijoukkoon, jonka tavoitteena oli suomenkielisen valtiolaitoksen luominen ruotsinkielisen tilalle.
Asessori Ervast toimi 1863-4 valtiopäivien kielenkääntäjänä ja toimitti v. 1867 Kirjallista kuukausilehteä sekä oli mukana 10.5. 1869 pidetyssä Aleksis Kiven Lean esityksessä, jota on pidetty suomalaisen teatterin ensimmäisenä lähtölaukauksena. 1882, 1885 ja 1888 valtiopäivillä asessori Ervast toimi porvarissäädyssä Kajaanin kaupungin edustajana.
Isän fennomania tuli lasten osalta esille siten, että heidät pantiin suomenkieliseen kouluun. Perheen kotikieli oli kuitenkin ruotsi ja äiti ei oikein hyvin osannutkaan suomen kieltä. Tosin hän kuoli jo 1884 ja perheessä oli myös suomenkieltä taitavia palvelijoita ja yhteiset lomat vietettiin suomenkielisellä maaseudulla Hämeessä 90-luvun loppuvuosiin saakka. Pekan nuoruuden kirjoitukset olivat kuitenkin pääasiassa ruotsiksi ja Kalevalaa hän ei hyvästä kielipäästään huolimatta saanut koulussa otetta.
Pekan "poliittista" uraa voi monellakin tapaa pitää suoranaisena jatkona Snellmanin ja muiden fennomanialle. V. 1895 kesällä hän osallistui A. V. Ervastin Kuolaan, Lappiin ja Venäjän Karjalaan tekemälle retkelle. Puolisentoista vuotta teosofiaa opiskelleelle Pekalle retki voimisti hänen uskoaan Suomen kansan valmiudesta ottaa vastaan teosofian sanomaa.
Nuorena teosofina Ervastin sympatiat olivat työväen puolella. Hänen ystäviään olivat v. 1896 alkaen mm. Arvid Järnefelt, Matti Kurikka ja Jean Boldt, jotka kukin olivat lähellä sosialistisia, tolstoilaisia ja teosofisia ideoita. Mm. 1897 Kurikka, Ervasta ja Boldt olivat perustamassa (ruotsinkielistä) Rauhanyhdistystä Helsinkiin.
Oman henkisen kokemuksensa jälkeen Ervast harkitsi tolstoilaiseen tapaan antautumista käsityöläiseksi. Hän kävi Järnefeltin luona maalla, mutta valitsi puusepän ammatin Järnefeltin ehdottaman rengin työn asemasta. Talven 1896-7 aikana Ervast kuitenkin "lankesi" entiseen kirjailijantyöhönsä ja aikoi vielä 1898 syksyllä viedä yliopisto-opintonsa päätökseen.
V. 1897 keväästä alkaen Pekka ansaitsi toimeentulonsa kirjallisella työllään. Hän asui keväällä 1897 kaupungissa yhdessä toverinsa kanssa ja talven 1897-8 Oulunkylän aseman luota vuokraamassaan asunnossa. Loppuvuodesta 1898 Ervast haki merkittävää matka-apurahaa, mutta tunsi ettei saanut riittävää ymmärtämystä hakemukselleen ja tutkimussuunnitelmalleen ja jätti kesken opintonsa. Samassa yhteydessä hän joutui myös julkisen pilkan kohteeksi ja tunsi joutuneensa "yhteiskunnan" ulkopuolelle ja kuuluvansa itsekin työtätekevään luokkaan. Ervast tovereineen piti itseään sosialisteina, ja myös maan huomattavin sosialistinen kirjailija, Matti Kurikka, piti itseään teosofian ensimmäisenä esittäjänä Suomessa. Tiettävästi muutkin varhaiset sosialistit, kuten tri N. R. af Ursin olivat kiinnostuneita teosofiasta, johon kuului yhteisvastuun ajatus, ja jonka eräs huomattavimmista johtajista mrs. Annie Besant oli aiemmin tunnettu sosialistina.
Ervastin ensimmäiset sanomalehti-artikkelit julkaistiin Nya Pressenissä ja Päivälehdessä, jotka kumpikin olivat omalla tavallaan "puoluelehtiä". Niissäkin hän tosin ensi sijassa pyrki esittelemään teosofiaa, joka oli hänen ratkaisunsa myös yhteiskunnallisen kysymyksen suhteen. Ruotsinkielisen työväenliikkeen johtohahmoihin kuulunut hovioikeuden auskultantti Jean Boldt julkaisi v. 1898 toimittamassaan Humanitas lehdessä Ervastin ensimmäiset julkiset luennot Teosofin som religion ja Döden (pidetty 8.4. ja 15.5. 1898).
Matti Kurikan lähdettyä vapaaehtoiseen maanpakoon v. 1899 Boldt pyrki hänen seuraajakseen kahteen otteeseen Työmiehen toimittajaksi, mutta tultuaan toisen kerran syrjäytetyksi, hän perusti v. 1899 syksyllä yhdessä Ervastin kanssa muutaman kuukauden ajan v. 1900 alussa säännöllisesti ilmestyneen Uusi Aika sanomalehden. Siinäkin Ervast tosin pääasiassa kirjoitti teosofiaan liittyvästä kirjallisuudesta sekä julkaisi alkuosan v. 1895-9 valmistamastaan Valoa kohti -teoksesta. Sekä Valoa kohti että sitä ennen laatimaansa Salaisen Opin ruotsinkielistä tiivistelmää Ervast tarjosi julkisille kustantajille, joiden nuiva suhtautuminen selkiytti hänen asemaansa yhteiskunnan ulkopuolella.
Ervastin elämän ja myös yhteiskunnallisen ajattelun keskeinen lähtökohta on hänen 13.10. 1896 uudestisyntymiskokemuksensa myötä saavuttama ja pysyväksi jäänyt tietonsa ihmisestä Jumalan Poikana. Vähän kokemuksensa jälkeen hän kirjoitti sen synnyttämistä ajatuksista T. S.:n skandinavian osaston ensimmäiselle ylisihteerille tohtori Gustaf Zanderille: ... Isä on minut maailmaan lähettänyt, Hänen tahdostaan olen tänne tullut. Mikä siis minun tehtäväni on? Ei mikään muu, kuin Isän tahdon täyttäminen."... (E. 1896. Ote eräästä kirjeestä. Uusi aika 2.2. 1901;5,1 sekä Teosofisia muistelmia. Hämeenlinna, 1980,40-2).
Jumalan tahto, "Hänen tahtonsa on:
Jumalan valtakunta oli Ervastin mukaan:
Veljeyden täyttäminen ja eläminen, siten ettei herätä "pahennusta vaan rakkautta" saattoi Ervastin mukaan tapahtua siten, että Isä voi toimia hänen kauttaan, jota varten hänen täytyi "Kristuksen neuvojen mukaan" aloittaa siitä, että
Tämän hän arveli olevan mahdollista siten, että
Pahasta kieltäytyminen ja aktiivinen hyvä oli Ervastin kokemuksen mukaan mahdollista Jeesuksen viiden käskyn avulla, joita hän tulkitsi siten, että
Kolmantena tekijänä "Jumalan tahdon" toteuttamiseen kuului Ervastin mukaan, että hänen tuli leiviskänsä mukaan julistaa veljilleni käsittämäni totuus
Uuden ajan näytenumerossa, joka ilmestyi 3.10. 1900, Ervastin ollessa Tukholmassa, oli kaksi elämän tarkoitusta valaisevaa artikkelia: Elämän tarkoitus ja Teosofian oppi elämän tarkoituksesta (RR,1953,225-8 ja 193-4)
Ervastin mukaan elämän tarkoitus on siinä, että pääsisimme totuuden tietoon. (Elämän tarkoitus. RR,1953;8,225). Ervastin totuuden tieto ei ole kuitenkaan vain älyllistä tietoa, vaan siihen sisältyy myös totuuden taito, jolloin totuuden tietäjä on se, joka taitaa elää niinkuin on tarkoitettu (226). Elämän taito on elämä puhtaudessa, viisaudessa, itsettömässä rakkaudessa. Tämän hyväksi tulemisen mahdollistaa Ervastin mielestä se, että
Tässä yhteydessä Ervast määritteli, että hyvä meissä on meidän sielumme, johon on tajunta nostettava.(227) Sielu oli Ervastin mukaan ruumiiseen puettu "Jumalan poika", joka tahtoo hyvää, s.o., sitä, mitä Jumala, mitä elämän laki tahtoo. Ja ruumiin maailmassa sielu herää näkemään oman tietämättömyytensä omien ja muiden erehdysten kautta... ja vihdoin se pyrkii toteuttamaan omat mahdollisuutensa, iratutuen aineen kahleista ja kohoten hengen vapauteen. (228)
Tämänkin hengen vapauden Ervast veti käytännön elämään siten, että hyvien ihmisten esimerkki auttaa toisiakin ihannetta kaipaavia ja "jokapäiväisessä elämässä" tahdomme toteuttaa sen vähän, minkä tiedämme. (228)
Toisessa Uuden ajan näytenumerossa julkaistussa pienessä artikkelissa Teosofian oppi elämän tarkoituksesta Ervast esitti, että teosofinen liike yhdistää vuosisadan viimeisen neljänneksen henkisen herätyksen "yhdeksi ainoaksi herättäväksi voimaksi". Ervastin mukaan, jo tuolloin eri seuroiksi hajonut "teosofinen liike":
Sen sijaan tuon ajan teosofisella liikkeellä oli aivan konkreettisia käytännön tuloksia esitettävänä, joita Ervast käsitteli v. 1899 Nya Pressenissä ja Päivälehdessä julkaistuissa artikkeleissaan (E,, Teosofernas värksamheten i Indien. Nya Pressen 4.2. 1899. E., Teosoofien toiminta Indiassa I-III., Päivälehti 1.2., 2.2., 7.2., 1899. Samaa aihetta käsittelee myös v. 1904 julkaistun teoksen Salainen Oppi ja muita kirjotuksia luku Mitä Teosofinen Seura on saanut aikaan?).
Jumalan valtakunnan esittäjänä Ervastin työ ei ollut suunnattu erityisesti millekään ihmisryhmälle. Hän liittyi TS:n jäseneksi syksyllä 1895, valitsi Judge-Besant kiistassa judgelaisen TS:n Europa Sverigen jäsenyyden ja toimi sen kv. edustajana Suomessa n. 1897 kesästä seuraavaan kevääseen. Tästä huolimatta Ervast oli mukana Helsingin v. 1896 syksyllä perustetun ja seuraavan vuoden alussa toimintansa aloittaneen Helsingin teosofisen kirjaston toiminnassa, jonka toimijoista muut pääasiallisesti lukeutuivat Besantin kannattajiin. Kirjaston piirissä oli (opiskelevan) nuorison ohella sivistyneistöä kenraaleista arkkitehteihin ja muihin valtion virkamiehiin sekä rouvasväkeen, jossa tosin oli myös muitakin "sosialisteja".
Ervast piti ensimmäisen julkisen esitelmänsä pitkänäperjantaina 8.4. 1898 sekä toisen 15.5. Niiden jälkeen hän aikoi jatkaa opiskeluaan yliopistossa, mutta jätti opinnot v. 1899 alussa koska ei saanut ymmärtämystä mm. joogaa ja fakirismia koskeville tutkimusaikeilleen. Tämän jälkeen Ervast luki itsensä työtä tekevään luokkaan kuuluvaksi, ja tulikin toimeen omien kättensä kirjallisilla tuloksilla.
V. 1900 toukokuussa Ervast osallistui kutsuttuna TS:n Skandinavialaisen osaston Tukholmassa pidettyyn vuosikokoukseen, jossa hän herätti huomiota kirjoituksillaan ja toimi TS:n presidentin H. S. Olcottin tulkkina. Myös Olcott sai Ervstista myönteisen kuvan. V. 1900-01 Ervastin työn painopiste oli Ruotsissa, jossa hän teki laajoja luentomatkoja, ja jossa hänelle tarjottiin edullista työtehtävää TS:n luennoitsijana ja lehden toimittajana. Ervast ei kuitenkaan ottanut vastaan tehtyä tarjousta, vaan halusi tehdä ennemmin työtä Suomessa.
Suomeen Ervastin työtä veti Uuden ajan melko hyvä menestys sekä toisaalta se, ettei hän Ruotsissakaan havainnut teosofien taholta omia tavoitteitaan vastaavia pyrkimyksiä. Esim. hän piti teosofien suhtautumista spiritistisiin ilmiöihin epäkypsänä, samoin hän ei saanut vastakaikua yhteiselämää koskeviin ajatuksiinsa, joita hän saattoi jossakin määrin toteuttaa Suomessa teosofisten tovereittensa kanssa. Yksi Ervastia Suomeen vetävä käytännön tekijä saattoi olla Jean Boldt, joka uskoi Uudesta ajasta tulevan "maailman paras lehti". Osittain Boldtin yltiöpäisyydestä johtuen Uusi aika kariutui muutaman kuukauden ilmestymisen jälkeen v. 1901 maaliskuun lopulla, mutta jättimäisine 165 000 näytenumeropainoksineen lehti teki teosofian tunnetuksi (etenkin) työväestön keskuudessa.
V. 1901 keväällä Ervast piti kaksi esitelmää suomeksi ja ruotsiksi, joista edellisten pitopaikkana oli Helsingin työväenyhdistys ja kuulijoina suomalaisia työmiehiä. Saman vuoden Teosofisk Tidskriftissä Ervast julkaisi esitelmän Teosofiens betydelse för vår tids människor (Teosofian merkitys meidän aikamme ihmisille. TT,1901;mars,65-72. April,73-85. Samasta suomeksi v. 1915 ilmestyneessä teoksessa Salat ilmi artikkeli Teosofian merkitys meidän aikamme ihmisille).
Ervastin mielestä teosofisen liikkeen merkitys riippui siitä, missä määrin se toimi kulttuurivaikuttajana. (Om vi taga vhvilken rörelse som hälst - nykterhetsrörelsen, kvinnorörelsen - så vinner den sin betydelse endast i den mån den verkar som faktor i kulturutvecklingen, - jos otetaan mikä liike takahansa - raittiusliike, naisliike - niin se saavuttaa tarkoituksensa ainostaan missä määrin se toimii kulttuurivaikuttajana. Teosofiens betydelse för vår tids människor. TT,1901;mars,65). Henkisten liikkeiden vaikutus oli Ervastin mielestä sekä yksilöllistä että yhteisöllistä. (Man kan om hvarje andlig eller intellektuell rörelse säga, att dess inflytande på samtiden är af tvåfaldig natur: individuel och social. Jokaisesta henkisestä tai älyllsestä liikkeestä voi sanoa, että sen vaikutus aikaansa on kaksipuolista laatua: yksilöllistä (henkilökohtaista) ja yhteisöllistä (yhteiskunnallista). TT,1901,67).
Ervast piti teosofian vastustajien esiintymistä yhtenä osoituksena siitä, että teosofia tarjoaa maailmalle uusia ajatuksia ja avaa sille uusia näköaloja (att den bjuder världen på nya tankar och öppnar för den nya synvidder. TT,1901,66).
Ervastin mielestä teosofian aatteiden vaikutus ajan yleiseen mielipiteeseen tuli esille mm. siinä, että
Teosofian vaikutus tuli toisaalta esille myös siinä, että niiden lukumäärä kasvoi, jotka täysin omaksuivat teosofisen maailmankatsomuksen (ja myös omistautuivat sille).
Teosofian sivistyksellinen vaikutus yksittäiselle yhteiskunnan jäsenelle perustui havaintoon, että Ervastin mielestä ajan ihmiset eivät olleet vain hermostuneita, vaan myös tyytymättömiä, hapuilevia ja etsiviä. (Vår tids människor äro icke endast nervösa; de äro missnöjda, famlande och sökande. Meidän aikamme ihmiset eivät ole ainoastaan hermostuneita; he ovat tyytymättömiä, hapuilevia ja etsiviä. TT,1901;68). Ja yksi havainto, minkä ihminen saattoi tehdä, oli se, että vain harvat ihmiset rakastavat työtään. Tämä rakkauden katoaminen johtui Ervastin mielestä siitä, että ihmiset eivät tiedä miksi ovat olemassa ja tekevät työtään. Ihmiselämän tarkoituksen saattoi Ervastin mielestä paljastaa vain se, mistä ihminen oli peräisin (människans är också till för att tjäna Dens eller Dets syftemål, som varit hennes upphåf. Ihminen on vain myös palvellakseen Hänen tai Sen tarkoitusta, joka on ollut hänen alkuunpanijansa. TT,1901,69).
Elämän tarkoituksen voi ilmoittaa
Teosofian ansio elämän tarkoituksen selvittelyssä on Ervastin mielestä siinä, että uudenaikainen teosofia pitää ihmisen luonnollisena oikeutena saada järjellään ymmärtää ja tehdä olemassaolon perusteita koskevia kysymyksiä. (TT,1901,70-1). Teosofia tukee olettamusta (antagande), että meidän tulee ja me voimme saada vapauttavan tiedon olemassaolon tarkoituksesta. (vi kunna och böra vinna den fränsande kunskapen om tillvarons mening. TT,1901,71). Ja Ervastin mukaan teosofian keskeinen oppi on, että meidän pitää etsiä totuuden tietoa, elämän tietoa (taitoa) - jotta voittaisimme sen (nu är teosofiens centrala lära den, att vi skola söka sanningens kunskap, kunskapen om lifvet - för att finna den. TT,1901,71). Tämä ei tosin ole mikään läpikotaisen uusi uskonnollinen oppi, mutta Ervastin mukaan uusi oman aikansa uskonnolliselle ajattelulle. Totuuden etsintään kohdistuvan kehoituksensa Ervast pohjasi sekä opeissaan että omassa käytännössään Jeesuksen antamiin neuvoihin ja ohjeisiin.
Ervastin mukaan elämme siksi, että tulisimme täydellisiksi viisaudessa, hyvyydessä ja rakkaudessa. (Vi lefva på det vi må fullkommas i visdom, i godhet, i kärlek. 74).
Ervastin mukaan teosofia ei vain kehoita etsimään totuutta, vaan se myös opettaa, millainen totuuden tieto on. (Men teosofien lär oss mera, hon lär oss, hurudan denna sanningskunskap är, om hvilken våra begrepp i allmänheten äro så oklara. Mutta teosofia opettaa meille enemmän, se opettaa meille, millainen tämä totuuden tieto on, mitä koskevat käsitteemme (begrepp = myös käsitys) yleensä ovat niin epäselvät. TT,1901;april,73). Tieto sanan tavallisesta merkityksestä poiketen, "totuuden tieto" ("sanningens kunskap") ei kuitenkaan ole Ervastin mukaan teoreettistä, älyllistä tietoa, vaan "elämän taito" - "sanningens konst" (konst = taito, taitavuus, kyky, keino, mutta myös taide, mikä sopii yhteen sekä Ervastin elämää että taidetta koskevien rinnastusten sekä sen kanssa, että hän piti itseään taiteilijana. TT.190173), jolloin se, jolla on totuuden tieto, osaa elää, niinkuin hänen elämänsä on tarkoitettu elettäväksi.
Ervastin mukaan elämän taito on
josta voi käyttää myös nimiä
Täydellistymisen mahdollistaa teosofiaan sisältyvä kehitysajatus, jonka mukaan kaikki olemassolo on kehitystä (All tillvaro är utvecklingen 74). Teosofian mukaan kehitys käy läpi erilaisia asteita ja mitään ei luoda valmiiksi, vaan kaikki syntyy kehityksen tuloksena. (intet skapas färdigt, allt kommer till genom evolution. 75). Kyse ei ole kuitenkaan vain muotojen kehityksestä, vaan "ikuisen elämän" kehityksestä, jolla ei kuitenkaan ole ihmisen käsitettävää päämäärää, vaan jonka päämäärä on kätkettynä sen omassa sisimmässä, mutta Ervastin mukaan ikuisen elämän jokaisella ilmennyksellä, jokaisella muodolla, johon henki pukeutuu on päämäärä; ja sen päämäärä on olla
Ervastin mukaan ihminenkin on kehityksen alainen ja hänen erityispiirteensä on tietoinen ajattelu (det medvetna tänkandet) ja yksilöllinen minuus (det individuella jaget) 75-6. Sen sijaan materialistinen järki (materialistiska, jordbundna förstånd, materialistinen, aineellinen ymmärrys), joka pyörii oman itsensä ympärillä kuuluu Ervastin mielestä menneisyyden ilmiöihin. Hänen tarkoittamansa, ihmisessä kehittymässä oleva ajatuskyky on vapaa järki (fria förnunftet), joka filosofoi, mietiskelee ja kyselee, joka laskeutuu aineen syvimpiin syövereihin ja kohoaa hengen sinisiin avaruuksiin ja sanoo cogito, ergo sum. 76.
Järjen kehityksen rinnalla ihminen kaipaa vielä enemmänkin. Hänessä on Ervastin mukaan kaipuu että hän saavuttaisi ihmisestä seuraavan kehitysasteen ja tulisi täysin tietoiseksi henkiseksi olennoksi, enkeliksi, jumalaksi, tosi ihmiseksi eli täydelliseksi.76. Tämän tavoitteen saavuttaminen edellyttää, että
Ervast käyttää tässäkin samaa hyvän ja ihmisen välisen suhteen perustelua kuin Uuden Ajan näytenumerossa 3. 10. 1900 julkaisemassaan artikkelissa Elämän tarkoitus.
Ervastin mielestä ihmisen kehitys on nyt ohittanut muodon, tunnon, himon ja itsekkään ymmärryksen tasot ja hänen pitää nyt kehittää ajattelevaa ja tuntevaa minää. 78).
Toinen kehityksen mahdollistava tekijä on Ervastin mielestä siinä, että on olemassa ihanne, täydellisen ihmisen malli, jumalallinen ajatus, jonka kaltaiseksi ihmisen pitää tulla. (det ideal, den urbild af den fullkommande människan, den gudomliga tanke, hvars liknelse människan skall blifva. 79). Tällöin täydellisyyyden ihanne ei ole vain teoriaa tai tyhjää haaveilua, vaan ihmisessä elävä, vaikkakin näkymätön siemen.
Ihmisessä oleva hyvä: täydellisyys on Ervastin mukaan
Ervastin mukaan täydellisyydessä ei ole kyse ruumiin tai ulkoisen persoonallisuuden tapahtumasta, vaan siinä henki laskeutuu alas meidän tietoisuuteemme ja vetää meidän minämme ylös itseensä. (anden, som stiger ned i vårt medvetande och drager vårt jag upp i sig. 79) Ervastin osalta tämä puhe ei ollut spekulaatiota, vaan mahdollisimman objektiivinen esitys hänen omasta henkisestä kokemuksestaan.
Kolmantena kehityksessä vaikuttavana tekijänä on Ervastin mukaan se, että on olemassa voima, joka saa aikaan ihanteen kasvamisen ihmisessä. (kraft, som åstadskommer idealets tillväxt i människan. 86). Kun olosuhteet ovat suotuisat, vapautuu sidottu voima ja täyttää hengen, laajentaen ja syventäen sitä. (När förhållandena äro gynnsamma, loses den bundna kraften och uppfyller anden, utvidgande och fördjupande den. 86) Suotuisten olosuhteiden luominen hengen vapaalle kehitykselle teki perustelluksi myös Ervastin "poliittisen" osallistumisen, ainakin sikäli, että hän kiinnitti huomiota rajoittaviin epäkohtiin ja toi esille ihannetta tukeviä yhteiskunnallisen kehityksen näkymiä.
Ihmisen kehityksen mahdollistava voima on olemassa ihmisestä riippumatta, ainoa mitä ihminen voi ja mitä hänen Ervastin mukaan pitää tehdä, on, että hänen pitää huolehtia, että täyttää voiman ilmentymiseksi vaadittavat ehdot. (det enda hon kan och måste göra är att se till, att villkoren för kraftens manifestation äro uppfylda. 80). - Ihminen ei siten Ervastin mukaan tule täydelliseksi "omilla voimillaan", mutta ehkäkin "omalla työllään".
Henkisen kasvuvoiman taustalla on Ervastin mukaan elävä voima, jota kutsutaan milloin Jumalaksi, milloin Absoluutiksi, milloin Aluttomaksi ja Ikuiseksi Olemiseksi, milloin jollakin muulla nimellä. 81 Ja eri aikoina on esiintynyt sellaisia henkilöitä, jotka ovat tienneet ja ilmoittaneet totuuden. Tällaisia totuudentietäjiä ovat Ervastin mukaan olleet eri aikoina esiintyneet uskontojen perustajat sekä heidän seuraajansa, kaikkien aikojen näkijät, profeetat ja marttyyrit, kuten mm. Pythagoras, Elias, Johannes kastaja, Sokrates, Platon, Fransiscus Assisilainen, Jakob Böhme, Swedenborg, Giordano Bruno ja H. P. Blavatsky. 84.
Totuus on Ervastin mukaan kuin auringon valo, jota ei voi antaa toiselle kädestä käteen. Meidän itsemme tulee kulkea tie ja elää oma elämämme. Sen sijaan totuudentietäjät voivat
Ervastin mielestä teosofia on merkittävä kulttuurivaikuttaja, kun se tekee tunnetuksi oppia elämän päämääränä olevasta täydellisyydestä. Teosofia on sikäli uskontojen ystävä, kun se opettaa, että elämämme tarkoitus on tavoitella ihannetta, kunnes tiedämme kaiken totuuden ja elämme täydellisyyden elämää. ja teosofia herättää meissä uudelleen eloon muiston siitä, minkä itse kukin meistä sisimmässään tuntee ja tietää olevan totuuden. (Teosofien lär oss eller rättare sagd återuppväcker hos oss hågkomsten af det, som hvar och en af oss i sitt innersta inre känner och vet vara sanning. 85).
Ervast piti itseään nuorena sosialistina, silti hän ei ollut sokea työväen omia puutteita kohtaan. V. 1897 hän osallistui Boldtin ja Kurikan rauhanyhdistyksen perustamista koskeviin hankkeisiin. Silti Ervast työskenteli pääasiassa teosofien omissa järjestöissä, mm. Helsingin teosofisen kirjaston yhteydessä. Yhteistyö Boldtin kanssa johti hänet v. 1900 lopulla julkaisemaan seuraavan vuoden alussa muutaman kuukauden ajan ilmestynyttä Uusi Aika sanomalehteä.
Hannu Soikkasen mukaan uudessa ajassa "oli hallitsevana teosofinen julistus" ja "sen lisäksi siinä pyrittiin yhdistämään sosialismi ja teosofia sekä esitettiin tolstoilaisuudestakin saatuja vaikutteita". (Soikkanen, Sosialismin tulo Suomeen. Porvoo 1961,158). Väitteensä Soikkanen perusti Uuden Ajan näytenumeroon jouluk. 1900 sekä Ervastin artikkeliin Totuus UA,19.1. 1901 ja muiden kirjoittamiin artikkeleihin Eräille työväenliikkeeseen liittyneille, UA,2.2.. 1901 ja Nuorisomme ja työväenliike UA,30.3. 1901).
Soikkasen väitteet ovat sikäli kevyellä pohjalla, että Uuden Ajan toimittajista vain Ervast oli teosofi ja hänen "artikkeleistaan" huomattavin julkaisu oli "Teosoofisten kirjeiden" otsikolla julkaistu hänen teosofinen esikoisteoksensa Valoa kohti luvut. Sen sijaan kirjoitusta Totuus ei voi mitenkään pitää "linjanvetona", sillä se on enemmänkin tunnelmapala, joka kuvaa, miten ihmiset eivät näe totuutta, vaikka olisivatkin joka päivä kosketuksissa sen kanssa. (Totuus on myöhemmin julkaistu mm. RR,1934,285-6. PoVa,1943;7,113-4 ja Tietäjän aarteisto III s. 479) Näiden hatustatemmottujen viitteiden asemasta kannattaa ehkä ennemminkin tarkastella Uuden Ajan ohjelmassa esitettyja tavoitteita.
5.1. 1901 ilmestyneen Uuden Ajan etusivulla olevan Toimituksen kirjoittaman tilausilmoituksen mukaan lehden tarkoituksena oli olla sen henkisen herätyksen äänenkannattajana, jonka kulunut vuosisata toi mukanaan kaikilla aloilla, uskonnon, siveellisen elämän, yhteiskuntamoraalin samoin kuin kirjallisuuden, taiteen ja tieteen. (Toimitus, Uusi Aika 1901. Uusi Aika 5.1. 1901).
Uuden Ajan ohjelmassa uskonto oli huomioitu tärkeänä tekijänä, jonka suhteen, sen oli määrä olla:
Varsinaisesti Uuden Ajan ohjelmassa ei siten ollut mitään suoranaista teosofista julistusta, ellei sitten teosofiaa käsitetä Ervastin tavoin hengen vapauden evankeliumina. Siihen liittyen Uuden Ajan oli määrä astua niiden riviin, jotka taistelevat siveellisten pyrkimysten ja tosi sivistyksen puolesta. Koska "riviin astuminen" edellyttää, että on olemassa muitakin samaa työtä tekeviä, joiden joukkoon uusi lehti oli määrä asettua. Lähinnä nämä Uuden Ajan "liittolaiset" löytyivät niistä liikkeistä, jotka ennestään "taistelivat" siveellisten pyrkimysten, tosi sivistyksen ja yhteiskuntamoraalin puolesta ja raivasivat siten tietä jalommalle yhteiskuntamuodolle. Tässä tarkoituksessa Uuden Ajan oli määrä seurata mielenkiinnolla "työväen-, rauhan y.m. liikkeiden edistystä. Eri asia, missä määrin ajan työväenliike taisteli siveellisten pyrkimysten ym. Ervastin ja Boldtin asettamien tavoitteiden puolesta?
Sosialistina (nuorta) Ervastia saattoi pitää, paitsi hänen oman yhteiskunnallisen asemansa perusteella, myös siksi, että hän toi esille uskoaan yhdenvertaisuuteen, vapauteen ja veljeyteen. Missä määrin sitten vapaus, veljeys ja tasa-arvo sisältyivät sosialismin tavoitteisiin, ja miten ne tulkittiin, on ratkaisevaa, kun arvioidaan missä määrin Ervast oli sosialisti ja mikä yleensäkin on teosofian suhde sosialismiin?
Joulukuussa julkaistussa Uuden Ajan näytenumerossa on Ervastin kirjoitus Joulukellojen soidessa, jossa hän tuo julki uskoaan siihen, että
Yhdenvertaisuus oli Ervastin mielestä siinä, että
Ervastin mukaan yhdenvertaisuus perustui siihen, että meillä kaikilla on samat oikeudet elämään. Jos ihminen voi tulla hyväksi ja viisaaksi, niin jokaisella on oikeus pyrkiä tietoon ja hyvyyteen. Ja: Jos ulkonaiset olosuhteet estävät muutamia niin tekemästä, niin oikeus vaatii, että esteet poistetaan. (Joulukellojen soidessa. UA, joulukuu 1900). Tämän perusteella Ervastin "sosialismi" juontui hänen käsityksestään ihmiselämän tarkoituksesta, että hyvä on mahdollisuutena jokaisessa ihmisessä, ja että sen ilmentymistä koskevia esteitä voi poistaa myös ulkoisia oloja muuttamalla.
Vapaus puolestaan oli Ervastin mielestä siinä, että yksilö tahtoo mitä yhteishyvä vaatii. Silloin siveelliseen vapauteen kuuluu, että emme tahtoisi toisen turmiota, vaan ennemmin kieltäytyisimme omasta onnestamme. Käsitys vapaudesta siveellisenä vapautena esim. himosta kuului Ervastin teosofiaan koko hänen elämänsä ajan. Esim. v. 1932 Jyväskylän kesäkursseilla hän käsitteli aihetta iltaluennoissaan. (Kts, Mitä on vapaus. Lieksa). Erotuksena oman aikansa muusta työväenliikkeestä Ervast tahtoi samaa oikeutta myös "porvareille" eikä pitänyt taloudellista hyvinvointia ainoana tavoitteena. Itse asiassa hänen käsityksensä ja omat kokemuksensa "köyhyyden ihanteesta" johtivat paria vuotta myöhemmin kriisiin työväenliikkeen materialistisen johdon kanssa.
Veljeys oli Ervastin mukaan yksilön sydän, joka on kasvanut suuremmaksi kuin hänen oma itsensä, suuremmaksi kuin hänen kotinsa ja ympäristönsä. Se oli lähimmäisenrakkaus, joka puhkeaa yksilön rinnassa ja kasvaa täydellisyyteensä vain siveellisen vapauden suojelemana. Ervastin käsitys veljeydestä lähti näin ollen subjektiiviselta pohjalta ja ylitti myös yhteiskunnalliset luokkarajat, poiketen ehkä näiltäkin osin työväenliikkeen omaksumista tavoitteista.
Ervast uskoi, että kerran on koittava päivä, jolloin kaikki toisiamme rakastamme. Ja veljeyden toteutuminen edellytti, että meidän tulee työskennellä sen eteen. Sen tuloa joututti jokainen
Ervastin veljeys perustui siten sivistykseen ja siveelliseen vapauteen (himoista ja itsekkyydestä) eikä ainakaan siihen, että joku luokka innostettaisiin taistelemaan muita vastaan. Hän toivoi, että sivistyneet voisivat astua kansan kesken sitä palvelemaan tiedoillaan ja rikkaat ja mahtavat voisivat antautua työskentelyyn köyhyyden ja sorron poistamiseksi ja kaikki voisimme taistelle itsekkyyttämme vastaan, pyriten vapauteen ja rakkauteen. Ja ehkä myös oman kokemuksensa perusteella Ervast uskoi ja tiesi, että elämä on täynnä ihanninta sisältöä, kun uskallamme elää niinkuin ylevinä hetkinämme tahtoisimme. (Ervast, Joulukellojen soidessa. UA. Näytenuero, joulukuu 1900.)
Tämän perusteella Ervastin sosialistinen sanoma ei mitenkään yksinomaan ollut suunnattu työläisille, vaan ainakin yhtä lailla sivistyneistölle, jonka hän odotti palvelevan kansaa tiedoillaan sen henkisten ja aineellisten olojen kohottamiseksi.
Uuden Ajan aikana Ervast piti ensimmäiset suomenkieliset esitelmänsä. Ennen niitä hän puhui ruotsiksi sunnuntaina 10.2. 1901 Brobergin yhteiskoulun juhlasalissa Teosofian merkityksestä meidän aikamme ihmisille. (Ilmoitus. Uusi Aika 9.2. 1901;6 ) ja sunnuntaina 24.3. hän piti seurahuoneella ruotsiksi esitelmän "kristinuskosta". Maarianpäivänä 25.3. 1901 Ervast piti Sörnäisten työväenyhdistyksen Vuorelassa ensimmäisen suomenkielisen esitelmänsä aiheesta Teosofian merkitys meidän aikamme ihmisille. Myöhemmin samana keväänä Ervast piti vielä toisenkin esitelmänsä suomeksi työmiehille. Soikkasen mukaan Palomaa sai näistä luennoista "ratkaisevaa vahvistusta" teosofisille käsityksilleen. (Soikkanen,159). Todellisuudessa Palomaa tutustui teosofiaan Vaasassa Uuden Ajan välityksellä, kun se oli jo lakannut ilmestymästä eli 1901 maalis-huhtikuun jälkeen, ja ensimmäisen kerran Palomaa oli Ervastin luennolla, ei keväällä Sörnäisten Työväenyhdistyksessä pidetyillä luennoilla, vaan syksyllä, kun Ervast ennen Ruotsiin lähtöään piti yhden luennon työmiehille Helsingin Työväenyhdistyksen "pikkusalissa".
Se, että Ervast sai syksyllä luennoida Helsingin Työväenyhdistyksen tiloissa, osoittaa, että myös sen piirissä oli ymmärtämystä hänen esittämäänsä teosofiaa kohtaan.Ervastin Uudelle Ajalle asettamaa sivistystehtävää toteutti myös Nuorisoseuraliike, jonka Helsingin Osasto suunnitteli oman lehden Nuorukaisen julkaisemista, jonka avustajina mainittiin mm. tohtorit J. Castrén, ja N. R. Ursin, (joka oli ollut kirjeenvaihdossa Annie Besantin kanssa), kirjailijat Santeri Alkio, Kaarlo Hammer, toimittaja Aug Andberg, E. W. Hänninen, Reijo Drockila sekä Pekka Ervast. - Nuorukaisen avustajakunnan nimien perusteella siinä oli mukana, Ervastinkin ohjelman mukaisesti, sekä porvareita että sosialisteja sulasssa sovussa.
Pitkään Babtistikoulun opettajana ja lehtimiehenä työskennellyt V. Palomaa tutustui teosofiaan v. 1901 alkuvuodesta. Hän hakeutui samana kesänä Työmiehen aputoimittajaksi voidakseen paremmin tutustua teosofiaan ja innostui v. 1901 syksyllä itsekin pitämään teosofishenkisiä esitelmiä. Esitelmiensä johdosta Palomaa joutui esimiehensä Valpas Hännisen pilkan ja sorronkin kohteeksi. Hännisen Palomaan esitelmiä kohtaan esittämä arvostelu saattoi tosin johtua myös osittain siitä syystä, ettei Palomaa välttämättä vielä siinä vaiheessa itsekään tuntenut teosofiaa kovin perusteellisesti.
Joka tapauksessa Palomaa sai pitää vain yhden esitelmän Helsingin työväenyhdistyksen salissa, sen sijaan hän ryhtyi v. 1901 lokakuusta alkaen joka sunnuntai-aamu luennoimaan Sörnäisten työväenyhdistyksen huoneistossa. Omasta innostuksestaan ja teosofisesta työstään huolimatta Palomaa ei ollut vielä itsekään Teosofisen Seuran jäsen, mikä osaltaan viittaa, että hän toteutti Ervastin osoittamaa sivistystehtävää.
Työmiehen illanvietto alkoi ilmestyä v. 1902 syksyllä (eikä vuoden alusta, kuten Soikkanen kirjoittaa, emt.,159). Soikkasen mukaan lehden toimittajiksi tulivat "teosofisen herätyksen saaneet Veikko Palomaa ja A. B. Sarlin" ja lehden "pääasiallisena sisältönä oli teosofian esittely." (Soikkanen,159). Tässä yhteydessä on mielenkiintoista havaita A. B. Sarlinin teosofisen sympatiat, sillä hän ei tiettävästi ollut mukana muussa teosofisessa työssä, joten hänen mielenkiintonsa teosofiaa kohtaan saattoi periytyä jo Matti Kurikan toimittajakaudelta.
Myös yleisö otti vastaan joka arkiperjantaina ilmestyneen viikkolehden, jonka tilaajamäärä nousi heti noin 3 000:een. (A. B. Sarlin, Puheen lopuksi. Työmiehen illanvietto 1904:37). Soikkasen väiteeen teosofiasta lehden "pääasiallisena sisältönä" tekee arveluttavaksi se, että Työmiehen illanvieton avustajina olivat mm. N. R. af Ursin, Maila Talvio, Jos. J. Mikkola (1 artikkelilla), Arvid Järnefelt (2), Pekka Ervast (13), J. Forsman (1), Jean Boldt, A. Järvenpää, Kaarlo Luukkonen, M. Hälleberg (4), Kaarlo Luoto, Ida Ahlstedt, K. O. Tanner, Matti Kurikka (10) ja Vihtori Kosonen (4). (Ilmoitus, TI,12.12. 1902;15) . Heidän lisäkseen avustajina esiintyivät Kaarlo Luukkonen (5), Eugenie Nicklin (3), Lauri Soini (joka myöhemmin Sauramon nimellä esiintyi Kalevalan avaimen arvostelijana,mutta joka kirjoitti Tymiehen illanviettoon suopeasti Ervastin kirjallisesta tyylistä Haaveilijan yhteydessä, 21), Mikko Uotinen (15), Evert Suonio (4). - Avustajajoukon perusteella Työmiehen illanvietto ei ollut mitenkään erikoisesti teosofisesti painottunut, sillä sen avustajista vain Ervast oli varsinaisesti teosofi. Ja on huomattava, ettei Palomaakaan vielä näihin aikoihin ollut Teosofisen Seuran jäsen.
Pekka Ervast, vaikkakin aiheetta maisteriksi nimitettynä, liittyi lehden avustajien joukkoon numerosta 2 alkaen yhdessä kirjailija-kustajan Vihtori Kososen kanssa. Seuraavassa Työmiehen Illanvietossa oli etusivulla hänen artikkelinsa Pitääkö meidän olla sosialisteja?
Ervastin sosialismi perustuu sydämen hyvyyteen, sillä hän arveli, että jos syvennymme omaan itseemme, huomaamme siellä lämmintunteisen ajattelijan, joka ei muuta tahdo, kuin että kaikki olisivat onnellisia ja että rauhan ja ilon valtakunta leviäisi maan päälle. (Ervast, Pitääkö meidän olla sosialisteja? TI,1902;3).
Käytännössä Ervastkin määritteli sosialistin henkilöksi, joka ottaa osaa köyhälistön taisteluun sortoa ja vääryyttä vastaan ja tekee minkä toi tiedon ja valistuksen levittämiseksi niiden kesken, jotka vaeltavat mitkä minkäkinlaisessa pimeydessä. Näistä ensimmäinen ehto, eli taistelu "sortoa ja vääryyttä vastaan" saattoi hyvinkin vastata ajan sosialistien yleisiä tavoitteita. Sen sijaan määritelmän toinen puoli "valistuksen levittäminen" saattoi olla sivuseikkana muiden työväenliikkeen kirjailijoiden tavoitteissa. Ervast arveli myös, että tämänkin kaltainen sosialismi arvelutti osaa sivistyneistöstä. Heistä sen vaatimukset saattoivat tuntua "järjettömiltä ja luonnottomilta".
Ihmissydämen hyvyyteen luottavan Ervastin mielestä vallan ei tarvinnut olla ainoastaan ymmärrykseltään kehittyneempien käsissä, vaan päinvastoin niiden, joilla kehittyneen ymmärryksen ohella on valistunut sydän.Silloin parempi ihmistuntija ja soveliaampi käskynhaltija oli hänen mielestään se, joka on sitä mieltä, että pitäisi sorrettujenkin saada vapautta, kuin se, joka väittää, että kaikki on hyvä niin kuin se on.
Ervastin mielestä työväen vaatimukset itselleen kuuluvasta onnesta oli "ihmiskunnan jaloimpien henkien silmissä" aina väikkyneen "onnen tuhatvuotisen valtakunnan" heijastusta ja jota ihmiskunta aina vaistomaisesti oli tavoitellut. Ja sen ihanteen tajuaminen ilahdutti Ervastin mielestä "kaikkia niitä, joiden silmä näkee kauemmas kuin päivän tapahtumiin". (Pitääkö meidän olla sosialisteja?)
Työmiehen illanvieton sisältö oli yleensä varsin kevyt. Siinä julkaistiin runsaasti kaunokirjallisia tuotteita sekä ajankohtaista uutisointia. Lokakuussa 1902 perustettiin Sörnäisten TY:n yhteydessä kirjallisuuskomitea Valon Airut, jonka tarkoituksena oli julkaista teosofista kirjallisuutta suomen kielellä. Tästä ei kuitenkaan voi suoranaisesti tehdä sellaista johtopäätöstä, että Sörnäisten TY olisi ollut jotenkin erityisesti teosofien hallussa. Ainakin näiden vuosien yhdistyksen hallituksen pöytäkirjoissa teosofia esiintyy vain yksittäisissä tapauksissa.
Työmiehen illanvieton 4 numerossa, joka ilmestyi syys-lokakuussa 1902 Ervast julkaisi artikkelin Teosofia ja sosialismi, jossa hän selvitteli omalta kannaltaan teosofian ja sosialismin välistä suhdetta.
Ervastin mukaan teosofia on kaikkein aikan yhteiskokemus henksen elämän alueella eli uudistettu esitys siitä, mitä kaikkein aikain viisaat, paraimmat ja kehittyneimmät ihmiset ovat kokeneet henkisen elämän alalla. (Ervast, Teosofia ja sosialismi. TI,1902;4,29). Tämän henkisen kokemuksen ydin oli, että
Kokonaisuuden kannalta ajallinen elämä ei Ervastin mielestä ollut muuta kuin maaperä, jossa jumalallisen hengen siemen itää ja kasvaa ja ruumis oli annettu ihmisille sitä varten, että henkiseen elämään herääminen on tapahtuva täällä ruumiissa.
Henkinen elämä puolestaan oli Ervastin mielestä
Ervastin mielestä henkiseen elämään herääminen johtaa siihen, että ihminen
Henkisen heräämisen esimerkkeinä Ervast käytti Buddhaa, Jeesusta ja Tolstoita, jotka kaikki luopuivat maallisen mammonan tavoittelusta ja totuuden löydettyään pyrkivät tuomaan sitä esille ympärillään oleville. Ervastin mielestä henkisellä elämällä ei ollut välitöntä yhteyttä yhteiskunnallisten olosuhteiden kanssa, mutta hänestä näytti siltä, että ne ihmiset, jotka siihen elämään heräävät, tulevat jonkinmoisiksi sosialisteiksi siten, että he ratkaisevat omassa elämässään käytännöllisesti yhteiskunnallisen probleemin tavalla, jota kaikkien täytyy tunnustaa korkeaksi ja ihanaksi ja vieläpä rehellisemmin kuin moni sosialisti useinkaan tekee. (TI,1902;4,30). Ervastin "sosialismi" oli siten yhteiskunnallisen probleemin; - köyhyyden ja rikkauden ongelman omakohtainen ratkaisu, jossa ihminen kieltäytyy itse osallistumasta vääryyteen.
ã Erik Gullman