KRONOLOGIA

Takaisin pääsivulle

Tiivistelmä

EG:n tutkimuksesta Suomen Teosofian juuret (sisällys)

Tilaukset

Böhmen teosofia, rosenkreutsiläisyys ja swedenborgilaisuus

Paracelsus (1493-1541) kävi eri maihin suuntautuneilla vaellusmatkoillaan myös Ruotsissa ja Tanskassa.
Lutherilla oli yhteyksiä ruusuristiläisyyteen. Myös Ruotsin aatelisto ja hallitus tunsivat kiinnostusta rosenkreutsiläisyyttä kohtaan.
Suomen 1800-luvun henkisen historian taustalla vaikuttavia tekijöitä olivat mm. Jacob Böhme (1575-1624) ja Emmanuel Swedenborg (1688-1772).
Kapteeni Magnus Otto Nordberg (-1756) tutustui ulkomailla rosenkreutsiläisyyteen, ja sai v. 1735 omakohtaisen selvyyden "koko maailman rakenteesta ja varsinkin auringon, maan ja elementtien alkuperästä".
Kaarle herttuan hovin kirjastonhoitajaksi nimittämän Anders Collinin (1754-1830) Tukholmassa vaikuttanut böhmeläis-mystillinen kansanliike Vännerna (ystäväliike) levisi myös Suomeen ja heidän toimestaan käännettiin Collinin kirjeitä ja Johann Arndtin (1555-1621), Johannes Taulerin (n. 1300-1361), Böhmen ja Tuomas Kemppiläisen (1380-1471) ym. mystikkojen teoksia.
suomalaissyntyinen henkienmanaaja, vapaamuurari Gustaf Björnram (1745-1801) kuului Kaarle herttuan ystäväpiiriin, ja hän esiintyi myös Reuterholmin ja kuningas Kustaa III:n ohjaajana salatieteissä.
Suomalaissyntyinen August Nordensköld (1754-1792) ja hänen veljensä Karl Fredrik Nordensköld (- 1826) toimivat innokkaasti Swedenborgin "Uuden Seurakunnan" puolesta.
V. 1789 August Nordensköld matkusti Lontooseen jatkamaan alkemian opintojaan ja valmistelemaan swedenborgilaisen ihanneyhteiskunnan perustamista Sierra Leoneen.
Hän tutustui myös käytännössä "uuden" yhteiskunnan perustamispuuhiin Ranskan vallankumouksen kunniaksi Pariisissa kesällä 1790 järjestetyssä juhlassa ja julkaisi Uuden Jerusalemin perustamista koskevan suunnitelmansa myös ranskaksi.
swedenborgilaisille ei myönnetty Ruotsissa uskonnonvapautta ja Karl Fredrik Nordensköldin perustama aikakauslehti Medborgaren kiellettiin 1790. A. N kuoli v. 1792 loppuvuodesta Sierra Leonessa, ennen hankkeen käytännön toteutumista
härmäläisen Jaakko Wallenbergin (1756-1798) perustaman lahkon keskuudessa luettiin ja pidettiin suuressa arvossa ns. "Böhmen kirjaa". Lahkon jäseniin kuului myös mm. J. V. Snellmanin äitipuoli Anna Sofia Snellman (os. Ahla). Hänen isänsä merikapteeni Christian Henrik S. (1777-1855) puolestaan syventyi filosofisten opintojen jälkeen Swedenborgin teoksiin.
Böhmen kirjoituksia kulkeutui myös mustasaarelaisen Jacob Norrgårdin välityksellä ympäri Pohjanmaata.
Valtion sensuurista huolimatta Härmän swedenborgilais-böhmeläinen mystiikka säilyi Suomessa elinvoimaisena 1900-luvulle asti.

Vapaamuurarius Itämeren maissa

Yksi ensimmäisiä ruotsalaisia vapaamuurareita oli Axel Ericson Wrede-Sparre (1708-1772), joka vihittiin vapaamuurariksi Ranskassa v. 1731. Palattuaan Ruotsiin hän perusti 13.1. 1735 loosin "Gref Wrede-Sparre",
Venäjän diplomaatit toimivat aktiivisesti myös Tanskan ja Norjan vapaamuurariloosien perustamisessa, sillä Tanskan ensimmäinen loosi S:t Martin perustettiin 11.11. 1743 Kööpenhaminassa Venäjän ministerin, paroni Johan Albrecht von Korffin asunnossa. Samoin v. Korff osallistui 24.6. 1749 Kristianian lähellä tapahtuneeseen Norjan ensimmäisen loosin S:t Olaus perustamiseen.
Venäjän palveluksessa toiminut skotlantilainen kenraali James Keith (1696-1758) järjesti 1744 yhdessä ruotsalaisten vapaamuurareiden kanssa "Ruotsin siihen mennessä mittavimman loosin".
Joidenkin tietojen mukaan kreivi de Saint Germain näytteli "huomattavaa osaa vallankumouksessa, jossa Katariina II (1729-1796) v. 1762 asetettiin Venäjän valtaistuimelle".
Pohjoismaat olivat myös Lontoon suurloosin mielenkiinnon kohteena. Lähetystösihteeri Charles Tullman perusti 27.12. 1762 Kööpenhaminassa Phoenix loosin. Pohjoismaat olivat myös Lontoon suurloosin mielenkiinnon kohteena ja hän sai 10.4. 1765 päivätyllä valtakirjalla Englannin suurmestarilta lordi Blaneylta "olla Tukholman kaupungin ja Ruotsin kuningaskunnan provinssin suurmestarina, jolla olisi täydet valtuudet hyväksyä vapaamuurareita ja perustaa sekä työllistää looseja tarpeen niin vaatiessa."
myös Preussin kuningas Fredrik II (1712-1786) oli vapaamuurari v. 1738 alkaen ja hän otti v. 1774 Berliinin suurloosin suojelukseensa.
Erityisesti Itämeren maakunnissa sai kannatusta "System der Strikten Observanz" (Ehdoton kuuliaisuus) järjestelmä. Sen piiriin lukeutui myös Braunchscweigin herttua Ferdinandin johtama loosi Anna Amalia Zu den drei Rosen, johon J. W. v. Goethe liittyi jäseneksi tammikuussa 1780.
Ruotsin vapaamuurariuden voimakas asema perustui siihen, että kuningas Adolf Fredrik (1710-1771) otti v. 1753 veljeskunnan suojelukseensa. Myöskin muut kuninkaallisen perheen huomatuimmat jäsenet liittyivät Vapaamuurariveljeskuntaan.
Ensimmäiset ruotsalaiset loosit perustettiin ranskalaisen järjestelmän mukaan, mutta myös skotlantilainen riitus ulotti toimintansa Ruotsiin, kun siihen kuuluva P. Andreaksen loosi "l' Innocente" perustettiin Ruotsiin 30.11. 1756.
Samana vuonna Turkuun perustettiin "Pyhä Johannes loosi Augustin", jonka nimenantaja, Viaporin luoja Augustin Ehrensvärd (1710-1772) oli "korkea-arvoinen ruotsalainen vapaamuurari".1810-luvulle mennessä St. Augustinin jäsenluetteloihin merkittiin yhteensä 460 jäsentä
1766 Tukholmassa perustettu kirjallinen ja soitannollinen seura, vapaamuuraritapaan työskentelevä Utile dulci oli v. 1786 perustetun Ruotsin Akatemian edelläkävijä.
H. G. Porthanin ympärille Turkuun v. 1770 muodostunut Aurora -seura Utile dulcin haaraosasto, ja sen piirissä harrastettiin runoutta, Suomen historian, maantiedon, talouden kielen ym. tutkimusta.
1774 Kaarle herttua tuli maasuurmestariksi ja yhdisti "Johanneksen asteiden vapaamuurariuden, Andreaksen asteiden vapaamuurariuden ja kapitulivapaamuurariuden yhdeksi järjestöksi" ja muodosti "kokonaisuuden, jota alettiin kutsua ruotsalaiseksi vapaamuurariudeksi".
1777 kaikki Venäjällä toimivat 17 loosia yhtyivät Pietarissa perustetun maaloosin alaiseksi ja muuttivat toimintansa saksalais-ruotsalaisen järjestelmän mukaiseksi. Samana vuonna Kustaa III vieraili Pietarissa ja osallistui von Rosenborgin johtaman Apollon kokoukseen.
Utile dulci seuran johtaja ja kuninkaallisen kirjaston hoitaja, Suomessa opiskellut ja yliopiston latinalaisen runouden dosenttina toiminut, Aurora-seuran jäsen, runoilija Johan Henrik Kellgren (1751-1795) toimi Kustaa III:n perustaman Ruotsin akatemian ensimmäisenä johtajana ja kävi ankaraa kynäkiistaa Swedenborgin oppeja julistavan Karl Fredrik Nordenskiöldin kanssa, joka johti Uuden Seurakunnan kirjallisten tuotteiden julkaisukieltoon.
Muuta vpm. tapaan järjestettyä toimintaa edusti Timmermansorden, jonka jäsen, majuri Fredrik Granatenhjelm (1708-1784) tuli tunnetuksi hyväntekeväisyydestään.
Sekä Kaarle herttua että Kustaa III olivat vapaamuurareita. Kustaa haaveili pääsevänsä koko veljeskunnan suurmestariksi ja Kaarle toimi "lyhyen aikaa" VII ja IX provinssin mestarina, johon kuuluivat Saksan valtiot ja Itämeren maakunnat.
1777 Helsinkiin perustettiin P. Andreaksen loosi Phoenix,
23.1. 1778 perustettiin Turkuun Tukholman Suur-Kapitulin valvonnan alainen "Stuart" loosi, jonka tehtävänä oli valvoa ja johtaa kaikkia Suomessa työskenteleviä looseja.
1781-1786 toimi Viaporissa Valhalla -seura, jonka perustaja Johan Anders Jägerhorn (1757-1825) haaveili "Venäjän avulla perustettavasta Suomen tasavallasta." Valhallalla oli myös Turussa alaosasto "Pyhän Akselin maja".
Useimmat Valhallan 313 jäsenestä lukeutuivat Anjalan liiton toimeenpanijoihin.
1786. syntyi Loviisaan, etupäässä Svartholman sotilashenkilöistä koostunut veljesseura Amore proximi ("Lähimmäisen rakkaus"). Sen sieluna oli Jägerhornia ja muita Suomen itsenäisyydestä haaveiluun innoittanut eversti G. M. Sprengtporten. Myös Porthan oli seuran jäsen, samoin kuin paroni Pehr af Enehjelm (1742-1807) ja Suomen sotilasylipäällikkönä 1776-1780 toiminut sotamarsalkka Berndt Otto Stackelberg (1703-1787) ja v. 1808-9 sodan tuleva antisankari Wilhelm Moritz Klingspor (1744-1815).
Keisarinna Katariina säikähti Ranskan vallankumouksen tapahtumia. Hän yhdisti sen vapaamuurareihin julisti v. 1794 loosien toiminnan kielletyksi Venäjällä.
V. 1796 hallitsijaksi noussut Paavali I (1754-1801), pelkäsi vapaamuurariuden aatteisiin perustuvaa vallankumousta ja kielsi v. 1797 vapaamuurarien toiminnan Venäjällä. vaikka oli itsekin vapaamuurari. Kiellettynäkin vapaamuurarius tosin säilyi elinvoimaisena.
V. 1798 Paavali lupautui Napoleonin uhkaaman Maltan suojelijaksi ja odotti vastapalkaksi johanniittain suurmestariutta.
1810 Aleksanteri I:n toimesta loosien toiminta tuli taas sallituksi ja uusia looseja perustettiin "ympäri laajan Venäjän valtakunnan aina Siperiaa myöten". Niiden jäseninä oli "suuri joukko korkeimpia upseereja ja hallintoviranomaisia", kuten mm. Speranski ja runoilija August von Kotzebue.
1822 Aleksanteri I kielsi keisarillisella käskykirjeellä vapaamuurariloosien toiminnan "koko Venäjän valtakunnassa, Suomi mukaan lukien".
1825 Aleksanterin kuoleman jälkeen perustuslaillisesta hallinnosta haaveilevat salaseuralaiset, dekabristit, tekivät Nikolaita vastaan epäonnistuneen kapinayrityksen. Viidestä kapinan johdosta hirtetystä neljä oli vapaamuurareita.
1826 Nikolai I uudisti salaseuroja koskevan kiellon ja otti suomalaisilta sotilas- ja siviilivirkamiehiltä omakätisen sitoumuksen, ettei "liity mihinkään Vapaamuurari- tai muuhun salaiseen järjestöön". Samassa yhteydessä virkamiesten oli selvitettävä entiset jäsenyytensä.
Kiellosta huolimatta Suomen suhteet vapaamuurariliikkeeseen eivät kokonaan katkenneet Venäjän vallan aikana. Suhteita Skandinavian maiden ja Amerikan loosien kanssa pitivät yllä ulkomailla toimivien loosien jäseniksi hakeutuneet henkilöt, joiden joukossa oli merikapteeneita, liikemiehiä, teknikoita, ym.

Romantiikan taustaa

Saksan romantiikan taustavaikuttajiin kuului Johan Georg Hamannin (1730-1788), jonka mielestä luonto oli Jumaluuden elävän kieli ja Jumala itse suuri alkurunoilija ja runoilija ja profeetta luonnon salatun kielen tulkitsijoita. Hamannin näkemysten taustalla oli hänen oma uudestisyntymiskokemuksensa, joka kirkasti hänelle "jumalallisen rakkauden" ja antoi hänelle sen syvällisen uskonnollisen vakaumuksen, jonka valossa hän senjälkeen näki kaikki luonnon ja historian ilmiöt.
oma henkinen kokemuksensa oli myös Georg Wilhelm Friedrich Hegelillä (1770-1831), jonka filosofiaan sisältyi niin ilmenneen kuin ilmenemättömän jumaluuden käsite (henki), joka ilmenneenä luo maailmanhistorian ristiriitojen kautta tapahtuvan kehityksen tuloksena.
Platonismin ja Intian filosofian ohella Hegelin, kuin muidenkin idealistifilosofien aatemaailmaan sisältyi Mestari Eckhartilta ja Böhmeltä peräisin olevia käsitteitä
Friedrich Wilhelm von Schellingin (1775-1854) kehitys johti teosofiseen identiteettisyysfilosofian, jossa "potensseista" tuli "ideoita" ja "absoluuttista nimitetään Jumalaksi".
Myös hänen esteettinen idealisminsa mukaan taide oli hengen korkein potenssi ja nerollinen intuitio saattoi kohota sinne "missä tietoisuus absoluutista tulee yhdeksi absoluuttisen itsensä kanssa". Hänen mystisen näkemyksensä mukaan valolla oli välittävä asema subjektin eli hengen ja aineen eli objektin välillä.
Saksan kirjallisuudessa vv. 1760-75 vaikuttanut virtaus Sturm und Drang (Myrsky ja kiihko) sai Friedrich Maximilian Klingerin (1752-1831) samannimisen näytelmän mukaan. Sen kannattajat asettuivat ranskalaisen kirjallisuuden pakkosääntöjä vastaan ja julistivat neron riippumattomuutta sekä taiteellisista että moraalisista laeista.
Jonkunlaisena esikuvana saattoi olla myös pohjoismaisille kirjailijoille Göttingenissä 1772 perustettu Gottinger Dichterbund, joka tunnettiin myös nimellä Hainbund, ja jonka tarkoituksena oli herättää jälleen eloon muinaissaksalainen bardien aika.
Jumaluus luonnossa ja ykseystajunta (Kristus) ihmisessä tuli esille tanskalaistuneen saksalaissyntyisen Adolf Vilhelm Schack Staffeldtin (1769-1826) runoudessa.
Myös Suomen ja Ruotsin romantiikassa tulee esille Wilhelm Heinrich Wackenroderin (1773-1798) ajatus, että Jumala puhuu ihmiselle luonnon ja taiteen välityksellä.
Muutenkin kansanrunoudentutkimus pyrki löytämään kaikille kansoille yhteisen Aasiassa sijainneesta keskuksesta peräisin olevan puhtaan, monoteistisen. alku-uskonnon, jota papit ovat esittäneet vertauskuvien, symbolien ja kertomusten, myyttien muodossa. Ja kansanrunoudentutkimus uskoi saavansa selville tämä alkuperäinen ydin vertailemalla keskenään eri kansojen meidän päiviimme säilyneitä myyttejä, tutkia jumalaistarujen, jotka ovat allegorioita, todellista tarkoitusta sekä etsiä jumaluutta kaikkialla, myös luonnonilmiöistä.
Severin Grundtvig (1783-1872) näki Pohjolan jumaltarustossa korkeinta runoutta. Lutherin ennustukseen tukeutuen hän uskoi että kristinusko tulee säilymään puhtaimmassa muodossaan pohjolassa silloin, kun kirkko muualla rappeutuu. Hänen v. 1808 julkaisemansa tutkielma Nordens mytologi herätti suurta huomiota ja Fr. Schlegel käänsi osia siitä saksankielelle ja kutsui Grundtvigiä Tanskan suurimmaksi runoilijaksi.
Pohjolalla oli oma asemansa myös Temppeliherrojen testamentissa, jonka mukaan: "Eurooppa oli jaettava neljään suureen piiriin keskuslooseineen. Pohjoisen loosiin tuli olla Tukholmassa, lännessä Edinburghissa, etelässä Pariisissa ja idässä Napolissa; nämä neljä loosia säilyttäisivät salassa temppeliritaritraditsionin, vaikkapa nimi muuttuisikin.

Fennomanian taustaa

Daniel Jusleniuksen (1676-1852), Aboa vetus et nova johti Suomen suurta tulevaisuutta ja menneisyyttä Noan poikien valittuna maana.
Jusleniuksen veljentyttärensä poika Henrik Gabriel Porthan perehtyi käytännössä kansan elämään ja runoihin ja julkaisi 1766-78 latinalaisina väitöskirjoina tutkimuksen suomalaisesta runoudesta De poësi Fennica. Porthan sovitti teoksensa loppuosaan myös kansanrunouden näytteitä ja pyrki "vertaamalla ja yhdistämällä runotoisintoja runojen alkuperäiseen, yhtenäiseen asuun"
Porthan julkaisi Kristian Lenqvistin kanssa 1782 väitöskirjan De superstitione veterum Fennorum theoretica et practica I-II, jossa yritti puhdistaa suomalaisten mainetta noitina V. 1789 Porthan julkaisi samaa aihetta käsittelevän De fama magiæ Fennis attributæ, joka perustui hänen Aurora-veljensä, Kristian Lenqvistin isän, Eerik Lenqvistin (1719-1808) kokoamaan aineistoon.
Kristfrid Ganander (1741-1790) julkaisi useita teoksia, joista huomattavin, v. 1789 ilmestynyt Mythologia Fennica on "aakkoselliseen muotoon järjestetty esitys niistä tarullisista tai todellisista henkilöistä ja paikoista, tavoista ja uskomuksista, jotka esiintyvät Suomea tai Lappia koskevissa muinaisrunoissa, muistotiedossa sekä historijoitsijain kertomuksissa ja mielikuvitelmissa." Ganander julkaisi myös joitakin omia suomeksi kirjoittamiaan runoja.
Tukholmassa lääketiedettä opiskeleva Zachris Topelius (1781-1831) teki veljensä Gustaf Toppeliuksen kanssa vv. 1803-4 seitsenkuukautisen rokotusmatkan Siikajoen, Iisalmen, Kuusamon ja Kemijärven väliselle alueelle, jolloin hän samalla aloitteli kansanrunojen keräämistä. Ruotsissakin Topelius jatkoi suomalaisten runojen keräämistä. Myös piirilääkärinä hän jatkoi kansanrunouden keräys- ja julkaisutyötä.
Huomattavin suomenkielellä kirjoittava valistusajan kirjailija oli Porthanin ja Franzénin oppilas Jaakko Juteini (1781-1855), joka toimi Viipurin maistraatin sihteerinä. Hänen laaja, pääasiassa suomenkielinen, tuotantonsa, käsitti sekä kauno- että valistuskirjallisuutta. Parhaissa runoissaan hän ylisti suomalaisten kuntoa ja moitti heidän heikkouksiaan. Samalla hän loukkasi vallanpitäjiä ja antoi innoitetta suoraan kansan parista kohoaville runoilijoille.

Romantiikka Ruotsissa ja Suomessa

sekä fosforistit että göötalaiset unelmoivat kansallisesta uudestisyntymisestä uskonnon avulla
fosforistit oli R. F. Schellingin (1775-1854) hengen mukainen, vahvasti metafyysinen ryhmittymä, jonka johtohahmona oli runoilija Per Daniel Amadeus Atterbom (1790-1855).
Schellingin ja Atterbomin mukaan ei vain luonto ole absoluutin symbolinen ilmentymä, vaan myös historia kokonaisuudessaan on symbolinen, eksoteerinen ilmaus absoluutin esoteerisesta elämästä.
Fosforistien toimittamat aikakauslehdet Polyfem (1809-12), Phosphoros (1810-13), Lyceum (1810-11), Poetisk kalender (1812-22) ja Svensk Litteraturtidning (1813-24) kävivät "leppymätöntä taistelua" Ruotsin akatemian edustamaa akateemista suuntaa kohtaan.

Götiska förbundet

Jacob Adlerbethin (1785-1844) perustaman liiton päämääränä oli ylläpitää muinaisten gööttien vapaushenkeä, miehuutta ja rehellisyyttä. Se asetti korkeimmaksi tavoitteekseen isänmaan itsenäisyyden, ja sen tavoitteena oli gööttien tarujen ja kirjoitusten vaaliminen
kansallis-historiallisille ihanteille. rakentuneen liiton johtajana toimi Erik Gustaf Geier (1783-1847) Per Henrik Lingin (1766-1839) kehittämän voimistelun kautta liitto pyrki luomaan ruumiillisesti voimakkaan ja karaistuneen sukupolven.
V. 1811-24 Gööttiläinen liitto julkaisi aikakauskirjaa Iduna.
Göötalaisessa hengessä toimi myös Carl Fredrik Dahlgrenin (1791-1844) yhdessä A. J. Cnattingiuksen kanssa v. 1815 perustama Manhemsförbundet, joka pyrki edistämään moraalis-isänmaallinen kasvatusta gööttalais-kristillisessä hengessä. Myöhemmin seuran keskeisenä hahmona vaikutti runoilija Carl Jonas Lovis Almqvist (1793-1866).
Suomessa Göötaliiton toimintaa vastasi ruotsalaisen majurin Johan Kumlanderin Haapaniemen topografikuntaan 16.3. 1815 perustama Spartalaisliitto, joka oli opettajien ja oppilaiden yhdistys "kohtuuden, ahkeruuden ja isänmaanrakkauden, jokaisen yhteiskunnan säilymisen perusteiden edistämiseksi".

Suomen romantiikka

Porvoon kymnaasissa opiskeleva Antti Juhana Sjögren (1794-1855) tutustui v. 1812 fosforistien aikakauskirjaan Polyfem ja sai käsiinsä kymnaasin kirjastosta Herderin Andrastean, jossa tehdään selkoa kansanrunouden keruusta, Ossianista ja Shakespearesta ja vakuutti hänelle "että suomalainenkin jumalaistarusto vasta voisi sisältyä pohjoismaiseen ja saada pääsyn runotaiteeseen". Koulutoverinsa Abraham Poppiuksen (1793-1866) kanssa Sjögren vannoi valan, Herderin ajatusta seuraten koota ja etsiä esi-isiemme hengen muistomerkkejä yleensä, sisältykööt ne runouteen tai mihin tahansa. Kolmanneksi liittoon yhtyi saman koulun oppilas C. A. Gottlund, joka kesällä 1815 keräsi kotipitäjästään Juvalta siihen asti suurimmat kansanrunouskokoelmat.
Keväällä 1815 Turun yliopiston Roomalaisen kirjallisuuden apulainen Johan Gabriel Linsén (1785-1848) ehdotti perustettavaksi F. M. Franzénin nuoruudenrunojen mukaan nimitettävää Selma-Förbundetia (Selma-liitto). Nimettömän ja ilman sääntöjä toimivan seuran ensimmäinen kokous pidettiin 19.11. 1815. Seura kokoontui sunnuntaisin ja "jäsenet saivat jättää nimimerkein varustettuja kirjoituksia seuran yhteisesti arvosteltavaksi." Arwidssonin ohella seuran tuotteliaimpana runoilijana esiintyi fil. maist. (myöh. kreikan kirjallisuuden professori) Axel Gabriel Sjöström (1794-1846). Vv. 1817-18 Selma-liitto julkaisi kaksi vihkoa Aura -kalenteria.
Myös yliopiston pohjoispohjalaisten ylioppilaiden keskuudessa toimi v. 1815 perustettu suomen kielen edistämiseen tähtäävä toveriseura, jonka yhtenä ahkerimpana jäsenenä oli yliopiston kirjastonhoitaja C. N. Keckman.
Adolf Ivar Arwidsson (1791-1858) laati V. 1817 keski-ajan romantiikan aatemaailmaa kuvaavan väitöskirjansa Ingenii romantici, aevo medio orti, expositio historica ("Historiallinen esitys keskiajan romanttisesta hengestä"). jossa hän omia tunteitaan ja romantiikan pyrkimyksiä. Miltei yksityiskohtia myöten Arwidsson seurasi Fr. Schlegelin (1772-1829) näkemystä, että viikinkien sankarimieli, kristilliseen jumaluudenkaipuuseen liittyneenä, loi keskiajan romantiikan. Arwidsson omaksui myös Schellingin väitteen, että germaaneiden jumalaistaruoppinsa "piti yhtä ilmoitetun uskonnon pyhien opinkappaleiden kanssa."
Uppsalan yliopistossa opiskeleva G. A. Gottlund kirjoitti 1817 fosforistien Svensk Litteraturtidningiin 1817 laajan arvostelun saksalaisen historioitsijan Friedrich Rühsin (1781-1820) teoksesta Finnland und seine Bewohner (Suomi ja sen asukkaat, ilm. 1809, ruots. 1811). Laajaksi tutkielmaksi paisuneessa kirjoituksessaan Gottlund hahmotti suomalaisen jumaluskon alkuperäistä monoteismiä ja esitti ajatuksen, että järjestettynä suomalaisista kansanlauluista voisi siitä syntyä uusi Homeros, Ossian tai Niebelungenlaulu, joka herättäisi aikalaisten ja jälkimaailman ihailua.
C. A. Gottlundin v. 1818 julkaisema Pieniä runoja Suomen poijille ratoxi oli ensimmäinen itsenäinen kokoelma vanhoja suomalaisia runoja.
Syksyllä 1818 Arwidsson palasi Turkuun vakaana aikomuksenaan "ryhtyä kaikkiin mahdollisiin toimenpiteisiin" suomalaisen kirjallisuuden edistämiseksi ja auttamiseksi. Linsénin ja filosofian apulaisen (apulaisprofessorin) Fredrik Bergbomin (1785-1830) toimittama Mnemosyne perustettiin puolustamaan romantiikan aatteita. Aluperäistuotteiden rinnalla sen sivuilla olivat edustettuina käännöksin ja esittelyin mm. Jean Paul, Novalis, A. W. Schlegel, E. M. Arndt, Fogué, Ossian, Cervantes jne.
V. 1819 sekä Arwidsson että yliopiston historian apulainen Reinhold von Becker tekivät eri puolille Suomea suuntautuneet kansanrunouden keräysmatkat. Matkalta palattuaan v. Becker julkaisi Turun Viikko-Sanomissa kolmi-osaisen kirjoituksen "Väinämöisestä, osaksi vanhoilla kansanrunoilla suoritettu". Siinä hän esitti tietonsa Väinämöisestä ja liitti loppuun 265 säkeen mittaisen runon, "joka suppeassa asussa sisältää Väinämöisen kosinnan, polvenhaavan, kanteleen synnyn, veneen veiston, Vipusessa käynnin ja kilpalaulannan."
von Becker julkaisi V. 1820 alkaen suomenkielistä sanomalehteä Turun Viikko-Sanomat, jossa hän julkaisi keräilynsä tuloksia. v. Becker luennoi yliopistossa Bjarmiasta ja oletti, että Väinämöisen aikoihin Suomen kansalla oli oma valtakunta, jonka "Itäinen raja oli kulkenut Valkean meren rannasta Äänisen ja Laatokan kautta Nevan suulle Pietariin."
5.1. 1821 ilmestyi Arwidssonin toimittaman Åbo Morgonbladtin ensimmäinen numero. Yliopiston hallinto piti Arwidssonia vaarallisena jacobiinina ja carbonaarina, jonka johdosta lehti lakkautettiin syyskuun lopussa 1821. Vastikkeena julkaisemattomista numeroista A. toimitti Morgonbladtin tilaajille loppuvuodeksi julkaisua Oskyldigt Ingenting (Syytön ei mikään)
23.-25.1.(n.) 1821 Topelius tallensi Uudessakaarlepyyssä kolmen päivän ajan Tšenan kylästä kotoisin olevan Jyrki Kettusen runoja. Topelius kutsui toisiakin laukkukauppiaita luokseen ja julkaisi v. 1822 ensimmäisen osan Suomen Kansan Vanhoja Runoja, ynnä myös Nykyisempiä Lauluja. Kansanrunojen rinnalla T. vihkossa oli myös uudempia runoja. Runojen II vihko ilmestyi v. 1823, III vihko 1823, IV 1829 ja V osa Topeliuksen kuoleman jälkeen 1831 Gustaf Toppeliuksen ja C. N. Keckmanin toimittamana. Yhteensä Topeliuksen kokoelmat käsittivät yli 80 vanhaa runoa ja loitsua, joissa on n. 4 000 säettä, sekä 28 uudempaa, enimmäkseen nimeltä tunnettujen tekijöiden sepitelmiä.
Helmikuun 1822 Mnemosynessä julkaistiin Arwidssonin kirjoitus Betraktelser, jossa hän murehti suomen kielen unohtamista ja nuorten vaipumista velttouden ja uneliaisuuden henkeen tavalla, joka aiheutti, että hänet 20.5. 1822 julkaistulla keisarillisella käskykirjeellä karkotettiin ainiaaksi yliopistosta.
22. 11. 1822 C. A. Gottlund päätti vanhan liittolaisensa Abraham Poppiuksen kanssa perustaa, - keisarin samana vuonna tekemästä kiellosta välittämättä, (sala-)seuran "Suomalaiset", jonka tavoitteena oli kohottaa suomen kieli Suomen sivistyskieleksi ruotsin tilalle.
Kevyempää versiota edusti Johan Jakob Nervanderin (1805-1848) ympärille muodostunut "narriseura".
Syksyllä 1823 Lönnrot liittyi Aurora-seuran perustamaan ja v. 1823 toimintansa uudelleen aloittaneeseen Turun Soitannolliseen Seuraan (Musikaliska Sällskapet i Åbo).
Turhaan tuomionsa lievitystä odottanut Arwidsson muutti Ruotsiin lokakuussa 1823. Hän jatkoi kirjallista toimintaansa yhdessä fosforistitoverinsa C. F. Dahlgrenin kanssa toimittamansa Kometenin palstoilla.
Keväällä 1828 Lönnrot valmistautui Sisä-Suomeen suuntautuvalle retkelle. Hän kävi hakemassa neuvoja Topeliusta runojen toimittamisessa avustavalta K. N. Keckmanilta ja lähti 29.4. Sammatista pitkälle vaellukselle Savon ja Karjalan laulumaita kohti.
C. A. Gottlund julkaisi v. 1828 Tukholmassa savolaisia rahvaanrunoja sisältävän kokoelman Väinämöiset, Yksi Kokous Meijän Nykyisten Runoijoin Virren-Teoista ja aikoi julkaista sille pohjalaisia ja karjalaisia runoja sisältävän jatko-osan.
Kanteleen ensimmäinen osa valmistui painosta syksyllä 1829 ja toinen osa tuli kirjakauppaan marraskuussa 1829.
Keväällä 1830 "narriseura" uusiutui "lauantaiseuran" nimellä tunnetuksi vapaamuotoiseksi kirjalliseksi piiriksi. Kesällä 1830 sen piirissä syntyi ajatus Helsinkiin perustettavasta uudenaikaisesta oppilaitoksesta, jonka oli määrä keskittyä yleisinhimilliseen ja humanistiseen sivistykseen.
V. 1830 loppupuolella syntyi lauantaiseuran piirissä ajatus, että Lönnrotin aikomien teosten (uusintapainosten) julkaisemista edistämään perustettavasta suomalaisesta kirjallisesta seurasta.
"Helmekuun" 16. päivänä 1831 pidettiin lehtori C. N. Keckmanin luona Suomalaisen kirjallisuuden seuran perustava kokous, jonka pöytäkirjanpitäjänä toimi Elias Lönnrot. Seuran tehtäviin sisältyi yleensä suomalaisen (sekä suomen- että ruotsinkielisen kirjallisuuden edistäminen.
15.3. 1831 aloitti toimintansa uusia kasvatusperiaatteita toteuttava Helsingin lyseo, jonka opettajana oli lauantaiseuralaisia.
Runebergin Hirvenhiihtäjät ilmestyi painosta 12. 9. 1832. "Suuri yleisö" pysyi kylmänä, mutta yliopistopiireissä ja opiskelevassa nuorisossa se sai monta ihailijaa. Ruotsissa sitä pidettiin Goethen Herman und Dorothean tai Vossin Luisen jäljittelynä.
9.9. Lönnrot lähti 3-viikkoiselle runonkeräysmatkalle Ylä-Kuittijärven laulumaille. 18. 9., hän laulatti Ontrei Malista (1781-1856). Lähellä asuvalta Vaassila Kieleväiseltä (n. 1755-1840) L. sai ajatuksen, Väinämöiseen liittyvien runojen yhtenäisestä kokonaisuudesata. Kaiken kaikkiaan L. sai Maliselta 7-8 kertovaa runoa, joiden joukossa oli 366-säkeinen Väinämöis-eeposta yhdistävä Sampo-jakso. L. tapasi matkan aikana muitakin hyviä runonlaulajia.
1832 syksyllä L. ryhtyi kokoamaan Väinämöisestä kertovia runoja yhteen. Lokakuussa hän sai valmiiksi "Väinämöisen", jossa oli 18 juonellisesti yhteen liittyvää runoa (1721 säettä) sekä kolme erillistä katkelmaa (147 säettä). Sen jälkeen L. laati häärunoista 499 -säkeisen kokoelman "Naimakansan virsiä".
L. halusi järjestää Väinämöisestä kertovista runoista niistä yhtenäisen Eddaa vastaavan kuvan "suomalaisten mytologiasta". Marraskuussa hän kokosi eri henkilöistä (jumalista) ja häätavoista kertovan 5 052 säkeen mittaisen "Runokokouksen Väinämöisestä".
Alkuvuodesta 1834 Lönnrot valmisteli kokoelmia uusista suomalaisista runoista ja loitsuista. 5. runojenkeruumatkallaan L. tavoitti Latvajärvellä huhtikuun lopulla Arhippa Perttusen, joka 2½ päivän aikana lauloi hänelle 60 runoa, joissa oli yhteensä n. 4 500 säettä. Yhteensä L. sai 5. matkansa aikana taltioitua 239 vanhaa runoa, joissa oli yhteensä n. 13 200 säettä (eepillisiä runoja n. 8 900, lyyrillisiä 1 300 ja loitsuja 3 000 säettä).
Syksyllä 1834 L. valmisteli uutta kokoelmaa ja sai 11. 11. valmiiksi uuden 351- sivuisen käsikirjoituksen. Teoksen nimi ei ollut vielä selkiytynyt, vaihtoehtoina olivat "Väinämöisestä", "Väinölä" ja Kalevala taikka Vanhoja Karjalan Runoja Suomen entisistä ajoista.
Lopullinen 313- sivuisen käsikirjoitus valmistui 6. 2. 1835. L. valitsi teokselle nimen Kalevala taikka Wanhoja Karjalan Runoja Suomen kansan entisistä ajoista ja laati 28. 2. päivätyn esipuheen, jossa hän selosti työnsä lähtökohtia ja tavoitteita sekä runojen kieltä ja mittaa.
Franzénin Suomen vierailun aikana 1836 Lönnrot sopi suomenkielisen aikakauslehden (Mehiläisen) julkaisemisesta. Alun yli 500:sta tilausten määrä hiipui alle kahdensadan ja kolmen vuoden kuluttua L. joutui luopumaan hankkeesta, joka työn ja vaivan lisäksi tuli maksamaan hänelle 300 ruplaa vuodelta.
1. 2. 1837 Snellmanille myönnettiin kolmivuotinen nuoren kirjailijan matka-apuraha
Kesällä 1837 Snellman hankki itselleen luvan matkustaa stipendinsä turvin kahdeksi kuukaudeksi Ruotsiin. S. sopeutui hyvin fosforistien ja göötalaisten rinnalle syntyneen "nuoren Ruotsin" kirjailijaryhmään ja hän toimi aktiivisesti suomalaissyntyisen Gustaf Henrik Mellinin toimittaman FREYAn ympärille syntyneessä kirjallisessa piirissä, jonka innoittajana toimi C. J. L. Almqvist.
1837 syksyllä ilmestyi Zacharias Haegeströmin kustantamana Snellmanin "Filosofian alkeiskurssin" (Filosofisk elementarkurs) ensimmäinen vihko "Psykologia". Jatkoksi oli vielä määrä julkaista "kaksi muuta vihkoa, jotka sisältävät Logiikan ja Oikeusopin". Vaikeatajuisuudestaan huolimatta Hegelin fenomenologiaan perustuva "Psykologia" meni hyvin kaupaksi.
Kotimaahan palattuaan Snellman kutsui 23. 11. 1837 opiskelijoita kuuntelemaan luentojaan "akateemisen vapauden todellisesta luonnosta ja olemuksesta". Snellmanin luentoaikeet ja ylioppilaiden taipumattomuus aiheuttivat konflikteja yliopiston hallinnon kanssa.
Loppukesästä 1838 Lönnrot keräsi (etenkin) lyyrillisiä runoja Pohjois-Karjalassa. Koitereen rannalla Kontiovaaran kylässä L. tavoitti Mateli Kuivalattaren (1771-1846). L. kirjoitti Matelilta muistiin useita kymmeniä runoja (n. 94). Kaiken kaikkiaan L.:n muistiinpanoihin kertyi matkalta n. 300 runoa, joissa on yhteensä 4 100 säettä.
Esivallan kanssa kahakoinut S. tuomittiin 24. 11. 1838 "virkavirheen vuoksi puoleksi vuodeksi erotettavaksi dosentintoimesta ja kaikista siitä seuraavista eduista sekä menettämään hänelle myönnetyn kirjallisen apurahan samalta ajalta."
Kalevalan ruotsinnosta ja Suomalaista mytologiaa valmisteleva M. A. Castrén lähti toukokuussa 1839 Johan Martin Jakoc af Tengströmin (piispa T.:n pojanpoika 1821-1890) ja J. J. Tengströmin Robert -pojan (1823-1847) kanssa Itä-Suomeen, Vienaan ja Kuusamoon suuntautuneelle tutkimusmatkalle. Toukokuun alusta syyskuun puoliväliin kestäneellä matkallaan Castrén tallensi n. 130 runoa, joissa on lähes 5 000 säettä. Valtaosa runoista oli loitsuja (n. 100), niiden lisäksi oli n. 15 kertovaa runoa, sekä tarinoita ja joukko lyyrillisiä runoja. Matkan tuloksista C. laati SKS:lle matkakertomuksen, jossa hän mm. selosti Arhipan runojen suhdetta Kalevalan kokoonpanoon sekä muita Kalevalan runojen toisintoja.
1. 6. 1839 hovioikeus antoi ratkaisun Snellmanin ja konsistorin kiistassa. Äänin 3-2 hovioikeus tuomitsi S.:n esimiesten käskyjen ja määräysten vastustamisesta "maksamaan sakkoja sata taalaria neljälläkymmenellä kahdeksalla ruplalla kolmijakoon kruunun, Helsingin kaupungin ja asiamies Chydeniuksen kesken, tai varojen puutteessa pidettäväksi kaksikymmentäneljä päivää vankeudessa vedellä ja leivällä." S.:n konsistorista prosessin kuluessa antamia lausuntoja hovioikeus ei pitänyt rangaistuksen arvoisena ja lisäksi se suostui S.:n pyyntöön saada painattaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.
Snellmanin Spanska Fluganin ("Espanjankärpänen") ensimmäinen vihko ilmestyi painosta syksyllä 1839.
Kanteletar valmistui joulukuun alkuun 1839 mennessä ja 4. 12. pidetyssä SKS:n kokouksessa L. tarjosi 630 runoa ( yli 22 000 säettä) käsittävän kokoelman julkaistavaksi. Kolmi-osaiseksi suunniteltua teosta päätettiin painaa 200 kpl paremmalle ja 300 kpl huonommalle paperille ja tekijä sai palkaksi 300 ruplaa sekä sata vapaakappaletta.
25. 11. 1839 Snellman saapui murtunein ja myrtynein mielin synnyinkaupunkiinsa Tukholmaan. Ruotsissa hän oli jo ennestään tunnettu kirjailija ja pääsi välittömästi "nuoren Ruotsin" äänenkannattajana tunnetun FREYAn avustajaksi. Lehden yhteydessä toimi myös vapaamuotoinen, joka toinen viikko kokoontuva, kaunokirjallinen yhdistys AGANIPPINEN SEURA eli "Kaivoseura Aganippen lähteen luona", jonka piiriin S. myös välittömästi hyväksyttiin.
Kanteletar valmistui huhtikuun 1840 alkuun. Huhtikuussa ilmestynyt Kantelettaren ensimmäinen osa sisälsi 238 laulua (6 372 säettä). Aiheittain se sisälsi "Kaikille yhteisiä, Hääkansan lauluja, Paimenlauluja ja Lasten lauluja". Toinen, "Erityisiä lauluja": tyttöjen, naisten, poikien ja miesten lauluja sisältävä osa (354 laulua, 9 233 säettä) ilmestyi lokakuussa 1840. Kolmas osa "Virsi-Lauluja", joka sisälsi "Muinais-uskosia, Historiallisia ja Tarunsekasia lauluja (60 laulua, 6 596 säettä), ilmestyi 1841 maaliskuussa. Kantelettaren jälkeen L. ryhtyi jatkamaan C. N. Keckmanin kuoleman keskenjäänyttä suomalais-ruotsalaista sanakirjaa, jota varten hän sai lääkintöhallitukselta virkavapautta v. 1842 loppuun asti.
V. 1841 alusta Helsingfors Morgonbladin toimittajaksi ryhtyneen Fabian Collanin (1817-1851) mielestä yliopiston 1849 vietetty 200-vuotisjuhla sai kansallisjuhlan merkityksen ja oli koko kansan henkisen kulttuurin riemupäivä. C. piti 200-vuotisjuhlaa taitekohtana, jolloin jo aiemmin isänmaanystävillä (fennofiileillä) ollut luja luottamus ihmisyyteen (humanismiin) ja suomalaiseen kansalliseen sivistykseen oli "valmistautunut itsetietoiseksi ajatukseksi kansakunnassa".
11. 9. Oulun, Raahen ja Kajaanin piirilääkärit G. Asp, J. F. Ticklén ja Lönnrot kokoontuivat piirien rajalla Iisalmessa sijaitsevaan Nissilän kestikievariin "viettämään perintöruhtinas Aleksanterin nimipäivää ja samalla keskustelemaan yhteisistä asioista." - Kuopion piirilääkärinä toimineen Lindforssin poissaolosta huolimatta he päättivät 12. 9. perustaa joka toinen kuukausi ilmestyvän yksinomaan isänmaallisia aiheita käsittelevän SUOMI -aikakauskirjan. Ståhlbergin välityksellä toimituskuntaan liittyivät vielä E. A. Wirzén, Castrén, Gabriel Rein ja Rabbe. Vähäisestä alusta lehti vakiintui, kun SKS otti sen aikakauskirjakseen.
1840-1 Snellman uppoutui hegeliläisyyden "Mekassa", Tübingenissä huomioiden tekoon ja omiin kirjallisiin töihinsä.
Talven 1841-2 aikana S. kirjoitti Saksan kokemuksiaan tilittävän matkakertomuksen Tyskland, skildringar och omdömen från en resa (Saksa, kuvauksia ja arvosteluja eräältä matkalta) sekä romaanin Fyra Giftermål, taflor i Terburgs manér. I. Kärlek och kärlek. ("Neljä avioliittoa, kuvia Terburgin malliin. I. Rakkautta ja rakkautta". Etenkin matkakertomuksissaan S. unohti Hegelin käsiteopin, ja tarkasteli avoimin silmin kohtaamaansa saksalaisten arkista aherrusta, juhlia ja yhteiskunnan perusteita. Samaa eloisuutta kuin matkakertomukseensa hän ei kuitenkaan saanut toteutettua laajemman teoksen ensimmäiseksi osaksi tarkoitetussa romaanissaan. Hän kirjoitti myös, yhä Hegelin metodiin tukeutuen, yhteiskunnan ja valtion perusteita käsittelevän teoksen Läran om staten (Oppi valtiosta).
Arwidsson otti kantaa myös Israel Hwasserin (1790-1860) v. 1838 Suomen ja Pohjolan asemaa tarkastelevaan teokseen Om allianstractaten emellan Sverige och Ryssland år 1812 (Liittolaissopimuksesta Ruotsin ja Venäjän välillä v. 1812). Hwasserin mielestä Venäjään liittäminen oli Suomelle edullinen , sillä siitä oli tullut oma valtio, jolla oli oma edustuksellinen valtiomuoto. Samalla hän korosti Suomen kansan tehtävää eurooppalaisen kulttuurin välittäjänä Venäjälle.
Hwasserin v. 1838 julkaiseman kirjoituksen Om allianstractaten emellan Sverige och Ryssland år 1812 (Liittolaissopimuksesta Ruotsin ja Venäjän välillä v. 1812), pohjalta, jonka keskeisenä ajatuksena oli, että Venäjään liittäminen oli Suomelle edullinen , sillä siitä oli tullut oma valtio, jolla oli oma edustuksellinen valtiomuoto, käytiin laajempaakin keskustelua, johon Arwidsson otti osaa (myös) Olli Kekäläisen nimellä laatimallaan kirjoitelmalla v. 1841. Siinä hän varoitti vehkeilyistä ja kehotti maanmiehiään uskollisuuteen hallitsijaa kohtaan. Samalla hän kuvasi suomalaisen sivistystyön siihenastisia saavutuksia ja "osoitti, että näille voidaan perustaa Suomen omakohtainen tulevaisuus, josta vuosisatain kuluttua saattoi sukeutua täysin itsenäinen Suomen valtio."
Helsinkiin marraskuun loppupäivinä 1842 palanneen Snellmanin luova ote katosi. Hän luopui aikeista kirjoittaa jatkoa "Rakkautta" -romaaniinsa ja pyysi kustantajaa hävittämään jo painetun jatko-osan. Toimeentuloaan varten S. antoi opetusta ylioppilaskokelaille ja haki avoinna ollutta Kuopion yläalkeiskoulun rehtorin tointa.
Saiman näytenumero jaettiin v. 1843 joulukuun lopulla Finlands Allmänna Tidningin ("Suomen virallisen lehden") mukana. Saima ilmestyi kerran viikossa torstai-iltapäivänä, ja se sai heti huomattavan määrän tilauksia. Snellman jatkoi Saimassa Spanska Fluganissa ja Freyassa harjoittamaansa poleemista kirjoittamista, joka sisälsi selvän sanoman suomenkielisen kansalliskirjallisuuden puolesta.
Ruotsinkielellä kirjoitettuna S.:n herätyshuuto tavoitteli suomalaista sivistyneistöä, ja siihen yhdistyi myös hänen pyrkimyksensä Maamiehen ystävän kautta valistaa ja kasvattaa suomenkielistä lukijakuntaa. Myös Maamiehen ystävä painettiin Kuopiossa ja ilmestyi joka lauantai. Sen toimitustyössä S.:ia avusti alkeiskoulun opettaja Jakob Zitting. 15 ensimmäisen numeron jälkeen S. luopui Maamiehen ystävästä, johon hän oli kirjoittanut mm. Suomen menneisyydestä, Kalevalasta ja suomalaisten uskonnollisista oloista sekä ajankohtaisista tapahtumista, joihin kuului mm. erään uukuniemeläisen tytön kuolleista heräämiskokemus.
Heinäkuun alussa 1845 D. E. D. Europaeus (1820-1884) "löysi" Ilomantsin Megrijärven suuret laulajasuvut. Simana Sissonen (1786-1848) lauloi Europaeukselle yli 70 runoa (kertovia runoja ja loitsuja), joissa oli yhteensä melkein 4 000 säettä.
Kiristyneet sensuuriolot johtivat v. 1846 puolivälissä Gottlundin Suomalaisen lakkauttamiseen. S. pyrki edistämään kansalliskirjallisuuden luomista v. 1846 elokuussa perustetun kirjallisen liitteen Kallavesi avulla.
Ahlqvist liittyi syksyllä 1846 savo-karjalaisten ylioppilaitten Paavo Tikkasen (1823-1873) aloitteesta perustamaan "suomalaisseuraan", jonka tarkoituksena oli koota yhteen äidinkielen harrastajat. Seuran toiminta keskittyi aluksi suomennos- ja valistustoimintaan, johon liittyen julkaistiin mm. Runebergin runoja sekä Almqvistin maalaiselämää ihannoivia novelleita. Itse käytännössäkin luokkarajoja murtanut Almqvist kuului Snellmanin ohella nuorison esikuviin.
Nuoriso tahtoi myös sanoista tekoihin. V. 1846 lopulla Tikkanen, Ahlqvist, Europaeus ja hyvin suomenkieltä taitava Antero Warelius (1821-1904) perustivat Helsinkiin uuden suomenkielisen sanomalehden Suomettaren. Vastaavasti sensuuri lakkautti v. 1846 lopulla Saiman.
Snellman ei jäänyt toimettomana murehtimaan. Heti vuoden 1847 alussa hän anoi Lönnrotin nimissä uuden kirjallisen lehden julkaisulupaa. Litteraturblad för allmän medborgerlig bildning ("Kirjallisuuslehti yleistä kansalaissivistystä varten) ilmestyi toukokuusta alkaen kahdesti kuussa, ja kirjallisten kysymysten lomassa se jatkoi Saiman aloittamaa yleisten asioitten tarkastelua suomalaiskansallisessa hengessä.
Suomettaren toimittajat (Ahlqvist, Europaeus, Tikkanen ja Warelius) ja seitsemän muuta nuorta ylioppilasta (Akseli Aspelund, Karl Collan, C. F. Forsius, Fr. Polen, Aug. Schauman ja Oscar Toppelius) solmivat 28. 3.1847 (Porvoon valtiopäivien avajaispäivänä) keskenään suomen kielen edistämiseen tähtäävän liiton, jonka tarkoituksena oli ensin pelastaa jäsenensä "vieraan kansallisuuden vallasta" ja "sitten toisillenkin avittavan käden osottaa".
Ylioppilaaksi valmistunut Georg Zacharias Forsman (Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen, 1839-1903) jäi tuoreeltaan kahdeksi vuodeksi Hämeenkyröön suomea oppimaan ja valistustyötä tekemään. Agathon Meurman (18261909) vaihtoi yliopistosta Mustialan maanviljelysopistoon ja toteutti Liuksialan kartanon isäntänä suomalaisuusaatetta käytännössä. Ylioppilaat Fredrik Polén (1823-1884) ja Zachris Sirelius (1822-1848) tekivät talvella 1847 SKS:n stipendiaatteina runonkeräys- ja kirjanmyyntimatkan Savoon ja Karja1aan.
"Virallinen" isänmaa ei kaivannut Snellmanin palveluksia. G. F. Aminoff (1796-1876) nimitettiin 23. 2. 1848 filosofian professoriksi.
Uusi Kalevala kasvoi lähes kaksi kertaa entistä laajemmaksi. V. 1849 alkupuolella valmistuneessa kirjassa oli 50 runoa ja 22 579 säettä. Sen painatuksesta huolehti Herman Kellgrenin ja Paavo Tikkasen johtama SKS:n kirjapaino.
Snellmankin oli muuttopuuhissa. 10. 10. 1849 hän sai eron Kuopion rehtorinvirastaan.
V. 1850 annettu sensuuriasetus vaikeutti entisestään suomalaisen kansalliskirjallisuuden julkaisemista. Sortotoimista ja tappioista huolimatta fennomania ja vapauden aate säilyttivät elinvoimansa.

Takaisin

2000