Tällä sivulla tullaan käsittelemään teosofiaan kohdistuvaa tieteellistä tutkimusta sekä teosofista tiedettä. Sikäli kuin Sinulla hyvä lukija on tietoa joistakin näillä sivuilla esiintyvistä henkilöistä tai muuten teosofiaan liittyen, pyydän ystävällisesti ottamaan yhteyttä allekirjoittaneeseen os. Erik Gullman, Kelväntie 282. 81570 Kelvä. Puh. 013-544206 tai erik.gullman@dlc.fi.
1 Yleistä. Ervast ja tiede. 2. Teosofia ja tiede 2.1. Joitakin havaintoja TS:n jäsenistä 3. Ervast tieteestä 4. Teosofia tieteen tukena
Pekka Ervastilla oli täydet edellytykset tulla "tiedemieheksi", mutta hän luopui väitöskirjan teosta, koska tunsi, ettei yliopisto ollut kiinnostunut hänen tutkimustensa aiheista, joita olivat mm. uskontojen historia, länsimainen teosofinen liike, Intian uskonnot ja filosofia, jooga, fakirismi ja mediumismi. Niiden osalta Ervast oli edelläkävijä, jonka teokset perustuvat sekä tieteen että henkisen tiedon esittämiin näkemyksiin.
Ervastin ajattelun tieteellistä pohjaa ei toistaiseksi ole yksityiskohtaisemmin eritelty. Sen sijaan ihmisen moraalisen kasvun ja tiedon välinen suhde tulee hyvin esille esim. Ervastin teoksissa Valoa kohti (1.p.1901) luvussa "Puhdistuksen tie" ja "Salainen tieto" (v. 1920 painos ss.99-123) ja Jeesuksen salakoulu (1.p.1915) sekä Vuorisaara (1.p.1925).
Teosofian ja oman kokemuksensa nojalla Ervastin teosofialle on ominaista materialismin ja materialistisen tieteen kritiikki. Tämä tulee esille monissa hänen nuoruudenteoksissaan, kuten esim. kokoelmassa "Viisi esitelmää" (1.p.1908) sekä lentolehtisessä "Mitä on teosofia?" (1.p.1909). Ervastin mielestä teosofia välttää sekä materialistiseen tieteeseen että dogmaattiseen kristinuskoon sisältyvät epäjohdonmukaisuudet.
Toinen Ervastin teosofialle ominainen alue on kristinuskon selvittely. Oman kokemuksensa kautta hän oli yhteydessä "Isä-tajuntaan" ja Jeesukseen sekä Jeesus Kristuksena että yksilönä. Uudestisyntymiskokemuksensa nojalla E. tunsi ymmärtävänsä Uuden (ja Vanhankin) testamentin symboliikkaa ja okkultisen kehityksensä kautta hän todensi muitakin sen esityksen yksityiskohtia. - Kirjallisessa esityksessään Ervast kuitenkin suuressa määrin tukeutui tieteellsiin lähteisiin, kuten esim. Vuorisaarnassa, kun hän lähdekirjallisuuden pohjalta esitti Jeesuksen rukouksen kohdan "anna meille meidän jokapäiväinen leipämme" muuttamista "yliaistillinen leipämme anna meille tänään" -muotoon (PE, Vuorisaarna,1925,23,124-6). Ervastin teokset ovat muutenkin täynnä kristinuskon olemukseen kohdistuvaa, tieteellisesti perusteltua tietoa, joka kannattaisi ottaa huomioon myös teologian tutkimuksessa. Samoin. PE:n teos "Kirkonopin teosofiaa"(1.p. 1914) ja monet muut Jeesuksen asemaa ja opetuksia käsittelevät teokset sisältävät myös monia tieteen kannalta tärkeitä huomioita. Vastaavasti Ervastin teokset "Paavali ja hänen kristinuskonsa" (1.p.1922) ja "Kirkko-ekleesia" (1.p.1950) käsittelevät alkuseurakunnan jakoa "katekumeeneihin" - kuuntelijoihin, "pistoksiin" - uskovaisiin (ja myös tietäviin) sekä "teleoiksiin" - täydellisiin, ja myös kristinuskon osalta Ervast esitti teoksessaan "Uusi uskonpuhdistus", miten myös kristinuskoon sisältyy henkisen kasvun tie.
Ehkä kaikkein omimmin Ervastin teosofiaan on yhdistetty hänen Kalevala-tutkimuksensa. Niiden perustana on n. v. 1910 tienoille ajoittuva Ervastin kokemus, että Suomen kansalla on ollut omat mysteerionsa, oma salainen tietonsa ja koulutuksensa sen saavuttamiseksi. N. 1911 tienoilla Ervast alkoi pitää omia Kalevala-luentojaan, sekä yksityisiä että yleisölle tarkoitettuja, johon liittyvät ensimmäiset artikkelit hän julkaisi v. 1912 Tietäjässä (nimellä Kalevalaa tutkimaan v. 1989). V. 1916 keväällä Ervast laati laajemman yhtenäisen eristyksen "Kalevalan avain", jossa hän esittää "kalevalaisen" tietäjien maailmankuvan sekä avaa Kalevalan suurten sankareiden: Väinämisen, Ilmarisen ja Lemminkäisen yksilöllis-prykoligista kuvastoa, siten, että Väinämöinen vastaa ihmisen tahtoa ja Isää, Lemminkäien tunnevoimia ja Poikaa ja Ilmarinen järkeä ja Pyhä Henkeä. Kalevalan avaimen aiheuttaman keskustelun johdosta Ervast vielä v. 1918 julkaisi teoksen "Onko Kalevala "pyhä" kirja", jossa hän eritteli ihmisen tajunnan tasoja, siten, että päivä- ja unitajunnan takana on vielä kolmas tajunnan tila, joka tulee tietoiseksi henkisen itsekasvatuksen tuloksena. Väinämöisen asemaa Suomen kansallishaltiana ja Suomen kansallishengen ominaislaatua, johon Ervast luki sekä suomen- että ruotsinkielisen väestön, Ervast puolestaan kuvasi teoksessaan "Uudestisyntyvä Suomi" (1924). Lisäksi on huomattava, että Ervast käsitteli myös luennoissaan Suomen kansan tehtävää uuden kulttuurin aloittajana. Kts. esim. "Suomen itsenäisyys ja kohtalon käsi" (luento 11.12.1927, julkaistu Ihmisyyden tunnustajien monisteessa "Helsingin esitelmiä talvella 1927 - 1928,2-12).
Ervast pani myös paljon painoa suomalaisen yhteiskunnan kehittelyyn. Hän käsitteli sitä mm. kirjoitussarjoissaan "Kuinka soisin maatani hallittavan?"(Tietäjä 1918) ja "Miten on luotava onnellinen yhteiskunta?" (Tietäjä,1920. Ruuusu-Risti,1921. Ilm. v. 1983 nimellä "Kuinka soisin maatani hallittavan?") sekä teoksissa "Mitä opimme sodasta ja vallankumouksesta?" (1917) ja "Teosofian sanoma nykyajalle" (1919), joka muutenkin on erinomainen yleisesitys Ervastin teosofiasta ja jossa hän esittää mm. näkemyksensä teosofiasta "maailmanuskontona". Ervastin mielestä Suomen kansan tehtävänä oli luoda uusi aseeton kulttuuri, jonka lähtökohtina olivat väkivallattomuus ja taloudellinen oikeudenmukaisuus.
Ervastin teosta "Mitä on kuolema", joka ilmestyi v. 1904 voi pitää hänen tieteellisen esityksensä perustyyppinä. Siinä Ervast yhdistää sekä tieteellisen, psyykkisen että okkulltisen tutkimuksen. Samoin esim. "Ajatuksen ja käden parantava voima" (1924) ja "Alempi ja ylempi jooga" (1923) sekä "Mitä on magia?"(1932) omaavat tieteelisen lähdepohjan. Tieteen osalta Ervastin teosten huomioiminen edellyttää myös tieteen tekijöiltä jonkinlaista henkistä kokemusta, joka ei välttämättä mitenkään erityisen hyvin sovellu yhteen tieteen etiikan ja strategioiden kanssa.
Seuraavassa päivityksessä käsitellään teosofian pohjalta lähtevää tiedettä ja teosofiaan kohdistuvaa tutkimusta...Kts. myös Teosofia ja taide.
2. Teosofia ja tiede. Taustaa.
Vuoden 1901 Teosofisen Seuran Skandinavialaisen Osaston jäsenluettelossa on 59 suomalaista irtojäsentä. Lisäksi Kööpenhaminan looshissa oli yksi suomalainen jäsen, neiti Viola Gallén.
Neidit ja rouvat olivat muuttenkin runsaasti edustettuina TS:n suomalaisessa jäsenistössä heitä oli yhteensä 21.
Miesten ammateista yleisimpiä olivat erilaiset virkamiehet, kuten kirjanpitäjä, kamreeri, farmaseutti, arkkitehti sekä tekniikkaan liittyvät ammatit, kuten teknikko ja insinööri. Sen sijaan varsinaisesti tieteen tuottamiseen liittyviä ammatteja edustivat lähinnä opiskelijat (2) ja Fil. Kand. Herbert Silander, jonka toimialaksi ainakin myöhemmin tuli toimittajantyö.(Förteckning öfver Teosofiska Samfundets Skandinaviska Sektions medlemmar 1 November. Stockholm, Aktiebolaget Varias Boktryckeri,1901,18-19).
V. 1905 Skandinavialaisen Osaston jäsenluettelossa mainitaan 52 suomalaista irtojäsentä sekä Tukholman looshin jäsen, Savonlinnassa asuva hovineuvoksetar Anna Hernine Lindbohm ja Kööpenhaminan looshin jäsen neiti Gallén. Suurin säätynimike on edelleen neidit ja rouvat (19). Heidän osaltaan tosin sääty ei aina paljasta ammattisuuntausta, sillä esim. neiti Beda Nyberg Turusta oli myös taiteilija ja neiti Vera Hjeltin (1857-1947), samoinkuin ehkä joidenkin toistenkin teosofineitien ja -rouvien ammattina oli opettaja. (Förterckning ofver Teosofiska Samfundets Skandinaviska Sketions medlemmar 1 April 1905. Norrtelje 1905. Norrtelje Tidnings Tryckeri,29-30.)
Miesten ammattien osalta edellenkin vallitsevat erilaiset virkanimikkeet ja itsenäiset ammatit, kuten liikemies, arkkitehti, tullimies, luutnantti ym.
Varsinaisesti akateemisen ammattinimikkeen omasi vain Pasilan asemalla asuva rouva Ellen Backman, joka oli Filosofian Kanditaatti. Suomalaiten irtojäsenten sääty- ja ammattijakauma vastasi pääpiirteittäin Osaston koko jakautumaa, sillä erotuksella kuitenkin, että joissakin loosheissa oli voimakas akateeminen edustus. Mm. Tukholman looshin jäsenenä oli Fil. D:r Sidney Alrutz (jota suomalaisen parapsykologian tutkijana esiintynyt Jouko Aho ei tunnistanut teosofiksi) ja muissakin pohjolan loosheissa oli jäseninä akateemisen koulutuksen saaneita henkilöitä.
Suomen osalta jäsenluettelo ei kuitenkaan anna täyttä kuvaa suomalaisista teosofeista, sillä Sörnäisten luentojen yhteydessä oli v. 1901 alkaen syntynyt suomalaisten teosofien 150-250 yhteisö. Käytännössä kaikki suomenkieliset teosofit olivat Sörnäisten TY:n jäseniä, joten kannattajajoukko oli työläisvaltainen, joskin siihen kuului myös suomenkielistä virkamiehistöä ja vapaiden ammattien harjoittajia.
Helsingin Psyykkisen Tutkimusseuran ja TS:n Suomalaisen osaston perustaminen v. 1907 avasivat uusia mahdollisuuksia teosofian ja tieteen väliseen vuorovaikutukseen. Ervast kuului 10.3. 1907 perustetun Sällskap för psykisk forskningin hallintoon. Seuran puheenjohtajana toimi professori Arvid Grotenfelt ja sen tarkoituksena oli tutkia psyykkisiä ilmiöitä tieteellisesti. Myös Ervast piti seuran kuukausikokouksissa joitakin luentoja, mutta yhteistyön vaikeudet tulivat esille jo seuraavana keväänä Mr. Petersin vierailujen yhteydessä. (Kts. EG. Pekka Ervastin teosofiaa II: 1902-1908 ja Lähteistöä.
Teosofisen Seuran Suomalaisen Osaston perustamisen myötä TS:n jäseniksi ja Ervastin oppilaiksi tuli useita ylioppilaita, kuten Väinö Valvanne ja Matti Tuuliainen (kansatieteilijä Theodor Schwindtin poika) joilla oli potentiaalit edellytykset myös tieteelliseen työhön. He kuitenkin valitsivat Ervastin johdolla tehtävän teosofisen työn, mitä osaltaan edisti akateemisen tieteen nuiva suhtautuminen teosofiaan ja sitä kiinnostaviin psyykkisiin ilmiöihin.
Jäsenmäärän laajetessa myös Suomen Teosofiseen Seuraan tuli jäseniksi akateemisen koulutuksen saaneita henkilöitä.
V. 1911 Suomen Teosofisessa Seurassa oli 527 jäsentä. Muista teosofisista seuroista poiketen ST:n jäsenistössä oli runsas työmiesten ja erilaisten alempien virkamiesten osuus. Muuten entiseen tapaan neidit ja rouvat olivat runsaasti edustettuina. Yksittäisistä ammateista opettajia oli 27 henkilöä eli yli 5% koko jäsenmäärästä. Monien kansakoulunopettajien lisäksi tähän ryhmään lukeutuvat yliopiston voimistelulaitoksen johtaja professori Viktor Heikel (1842-1927), kuurojenkoulun opettaja Uuno Kahma, joka oli filosofian kanditaatti sekä fil tri matematiikan opettaja Edv. Selander, joka myöhemmin siirtyi antroposofiaan. Opettajien suurehko lukumäärä lisää teosofian painoarvoa, koska heidän maailmankatsomuksensa on välittömästi vaikuttanut opetuksen sisältöön ja sitä kautta välittyvään arvomaailmaan. (Luettelo Suomen Teosofisen Seuran jäsenistä syysk. 1 p:nä 1911. Helsingissä 1911. Kirjapaino-osakeyhtiö Sana.)
Toinen mielenkiintoinen ammattiryhmä teosofeissa oli terveydenhoidon piirissä työskentelevät lääkärit (2), sairaanhoitajat (6), kätilöt (2), apteekkarit (5) ja hierojat (3). Heidän lukumääränsä perusteella ei voi tehdä mitään erityisiä johtopäätöksiä suhteessa keskiarvoihin, muuten kuin yksittäistenpaikkakuntien osalta, kuten Mikkelin, jonka looshin jäseninä oli tohtori Willie Angervon ohella 5 sairaanhoitajaa sekä farmaseutti Jalmari Johannes Ratamo. Samoin molemmat kätilöt olivat Joensuun looshin jäseniä.
Myös taiteilijoiden osuus TS:n jäsenistössä on mielenkiintoinen. Runsaimmin olivat edustetut näyttelijät näyttelijät (5, Jussi Snellman, Olga Salo, Aapo ja Hilda Pihlajamäki sekä Kaarlo Kuusela) sekä musiikin alueella työskentelevät (8, mm. Oskar Merikanto, Erkki Melartin, Ida Moberg ja Juho Leino). Taiteilijoita olivat vain neidit Beda Nyberg ja Alma Karlsson ja kirjailijoita "omat" teosofikirjailijat: Ervast, Valvanne ja Palomaa. Kirjailijoihin tosin on luettava myös J. L. Runebergin pojanpoika tri Hjalmar Johannes (Nino) Runeberg, joka runouden ohella harrasti alkemiaan ja mystiikkaan kohdistuvaa tutkimusta. Samoin tuomarin rouvan nimikkeellä esiintynyt Esteri Weissenberg oli opiskellut taidetta Pariisissa ja harrasti myöhemminkin maalaamista. Myös rouva Tyyne Vuorenjuuri esiintyi myöhemmin lausuntataiteilijana. Teosofian merkitys ajankohdan taiteelle ei tule muutenkaan täysin esille TS:n jäsenluettelosta, sillä mm. kuvanveistäjä Emil Halonen, jonka Palomaa mainitsi teosofina v. 1906 kesällä ei tässä vaiheessa ollut TS:n jäsen. Sen sijaan hän oli myöhemmin RR:n toiminnassa kiinteästi mukana.
TS:n painoarvoa opettajien ohella lisäsi myös toimittajien osuus. Varsinaisten teosofisten lehtien ohella teosofeista työskentelivät lehtialalla Väinämöisen toimittaja opettaja Aaku Mäki ja opettaja Helmi Jalovaara sekä Frans Korpi, Ilkan toimittaja Antti Haapala, Viljo Häyhä ja Arthur Sivenius. Sekä Mäki, Korpi että Häyhä olivat Armo Nokkalan mielestä tolstoilaisia, mutta TS:n jäsenyyden perusteella mm. Mäen aseettomuusaatosten lähtökohtana ovat yhtälailla Ervastin näkemykset Suomesta uuden aseettoman sivistyksen alullepanijana. (Nokkala, Tolstoilaisuus Suomessa. Helsinki, 1958; Korvesta s.143-4. Häyhästä,144-7. Mäestä,207-213.)
Yksi mielenkiintoinen ammattiryhmä ovat kirjallisuuden tuottamisen ja jakelun kanssa työskentelevät henkilöt. Toimitustyöhön läheisesti liittyvällä kirjapaino- ja -kauppa-alalla työskenteli kirjaltajina 6, kirjakauppiaina 5 ja kirjansitojina 6 teosofia. Osittain teosofinen työ jo tuolloin antoi toimeentuloa muillekin kuin liikkeen näkyvimpänä kärkenä esiintyville kirjailijoille (ja kääntäjille).
Yksi huomattava ammattipiiri STS:n jäsenten joukossa oli rautatieläiset (20), joihin kuului mm. silloinen irtojäsen Yrjö Kallinen.
Looshien sisällä esim. Turun Aurassa oli vahva edustus vanginvartijoista (5 looshin 19 jäsenestä). Vanginvartijoiden mielenkiintoa teosofiaan saattoi osaltaan lisätä sen antama näkökulma rikollisuuteen sekä se, että toimittaja Frans Korpi oli myös toiminut vanginvartijana. Muita mielenkiintoisia ammattiryhmittymiä muodostavat kivenhakkaajat, rakennusmestarit ja kirvesmiehet sekä insinöörit ym. rakentamisen ja tekniikan kanssa työskennelleet henkilöt. Insinöörejä ja tekniikan kanssa työskenteviä edustivat mm. insinööri Leo Krohn ja puhelinmekaanikko Esko Koivisto.
Muutoin jäsenistö koostui edelleen rouvista, neideistä, virkamiehistä, tekniikan alalla työskentelevistä, kauppiaista, työläisistä, palvelijoista ym. vapaan ammatin ja palvelualojen työntekijöistä. STS:n jäsenistölle oli ominaista "alempien luokkien" jäsenten suuri osuus, mutta niiden rinnalla myös keskiluokka, porvaristo, sivistyneistö ja yläluokka olivat edustettuina.
Varsinaisesti akateeminen yläluokka, korkein sivistyneistö ei ollut mukana STS:n toiminnassa. Sen sijaan taiteen ja kasvattajien sekä sairaanhoidon ammattilaisten mukanaolo kertoo siitä, että tieteen tarjoama maailmankuva sen enempää kuin kirkollinen uskontokaan ei antanut valistuneille etsijöille heidän kaipaamaansa maailmankuvaa.
3. Ervast tieteestä
Toistaiseksi ei tiettävästi ole selvitetty Ervastin suhdetta tieteeseen. Sen osalta ovat mielenkiintoisia mm. kysymykset, mitä hän luki? mitä käytti lähteinä ja mihin tukeutui?
Tämä perustaa laatua oleva aukko ei täyty millään satunnaisilla valinnoilla. Silti ohessa Ervastin ote, jossa hän kuvaa tieteen ja salatieteen välistä eroa:
| Mikä on itse asiassa varsinainen ero
tieteen ja salatieteen välillä? Fyysillinen tiede ei
vielä uskalla myöntää, että ihminen olisi muuta kuin
ruumiillinen olento. Salatiede julistaa sitä vastoin
horjumattomalla varmuudella, että ihminen on sielu,
puettuna näkyväiseen ruumiiseen. Ja jos ihminen kerran
on sielu, eikö silloin luonnollisesti hänen historiansa
ole toinen kuin hänen ulkonaisen asuntonsa historia? Tiede ei vielä näe maailmassa muuta kuin luonnonvoimien yhteisvaikutusta. Salatiede näkee hengen ja järjen, joka vain ulkonaisimmissa ilmauksissaan on pukeutunut luonnonvoiminen muotoon. Salatiede näkee ne Voimat, ne jumalat, ne olennot, jotka näkymättöminä ohjaavat elämän kulkua ja ihmiskunnan kehitystä. Ilman niiden apua voimme ehkä tieteellisen mielikuvituksen avulla kuvitella ihmiskunnan syntyneen ja kasvaneen; mutta kun elämän todellisuus monine ristiriitoineen, ihmeineen ja arvoituksineen astuu silmiemme eteen, silloin omme ymmärrä mitään, ellemme saa "Salaisen Opin" kanssa uskoa, että näkyväinen maailma on näkymättömän ajatuksen objektiivista ilmennystä, että paha ja kärsimys on se hengen tuli, joka hyvän synnyttää, ja että ihmiskunta ei ole ollut, eikä ole eikä koskaan tule olemaan erotettuna Niistä, jotka valvovat sen askeleita, siitä Jumalasta, joka on kaikkien meidän Isämme. (Ervast, Enkelein lankeemus. 1p. 1907. Näköispainos 1983,63-4). |
Enkelten lankeemus on kirjoitettu 1907 keväällä ja perustuu Ervastin saman vuoden alussa pitämiin viiteen luentoon, joissa hän kuvasi ihmiskunnan kehitystä salaisen opin valossa. Samaan aikaan hän toimi aktiivisesta mm. Helsingin psyykkisen tutkimusseuran perustamisessa ja hänen mielestään "suurin osa parapsyykkisistä ilmiöistä voidaan selittää okkultismin näkökulmasta", joten se olisi tullut "ottaa seuran työhypoteesiksi". (Jouko Aho, Parapsykologit. Ulkopuolisen näkemys poikkeavan tieteen suomalaiseen historiaan. Suomen Historiallinen Seura. Historiallisia tutkimuksia 176. Helsinki 1993,61). - Näiden sivujen kirjoittajan mukaan Ahon teoksen alaotsikon oikeampi muoto on "Ulkopuolisen ja tietämättömän kuvitelmia poikkeavan tieteen suomalaisesta historiasta", mutta ehkä joskus ajan jumala Kronos suo tilaisuuden perusteellisemmin eritellä Ahon tietämättömyyttä, johon kuuluu mm. ettei hän tunnistanut teosofeiksi sen enempää Sidney Alrutzia kuin Edvard Selanderiakaan tai hammaslääkäri Severin Tigerstedtiä?
Mutta tiedemieskin on vain ihminen
Ervastin mielestä tieteellisen ajattelun takana oli se, että
- "jokainen tieteellisesti ajatteleva ihminen on kokemustensa, havaintojensa, tutkimustensa, tietojensa ja näkemystensä rajoittama ja sitoma: oman reaalisen minänsä sisällyksen ulkopuolelle hän ei saata mennä. Kaikesta hänen ajattelustaan pilkistää näkyviin n. k. personallinen ekvatsioi, ja hänen objektiivisuutensa on vain siinä, että hän hillitsee personallisia tunteitaan ja ennakkoluulojaan." (Ervast, Onko Kalevala "pyhä" kirja? 1918. Näköispainos Hämeenlinna 1982,49).
4. Teosofia tieteen tukena
Professori Eino Krohn (1902-1982) oli Ruusu-Ristin jäsen ja nuoruudessaan Pekka Ervastin läheinen työtoveri. Krohnin suhde Ervastiin ja ruusu-risti-teosofiaan tulee ilmi myös Jukka Ammondtin tutkimuksesta Vapautumisen estetiikka. Eino Krohn taiteen ja kirjallisuuden tutkijana, jota voi lämpimästi suositella myös tieteellisen tutkimuksen avuksi. - Sen mahdollisiin puutteisiin ja epätarkkuuksiin ei tällä kertaa ole mahdollista paneutua, koska ajattelin tällä kertaa esitellä poimintoja Eino Krohnin teoksesta Esteettisen kulttuurin ja kasvatuksen peruskysymyksiä. (Toinen, korjattu painos. Porvoo 1955, 145 s.)
Toinen Vapautumisen estetiikan rinnalla sopiva teosofisen tutkimuksen lähdeteos on Eino Railon Kuolemattomuuden puutarha eli Runouden uskonto (Porvoo 1944). Tämän suuntaiset lähdeteokset auttavat selvittämään taiteen ja uusplatonilaisuuden sekä myös taiteen ja teosofian välistä yhteyttä.
Esteettisen kulttuurin ja kasvatuksen peruskysymyksissä Krohn esittelee erilaisia taidetta koskevia henkisiä tulkintoja. Näihin kuuluu englantilaisen filosofin A. A. Shaftesburyn (1671-1713) ajatus, että taiteilija on yhteydessä maailmansielun kanssa innoituksen hetkellä, (19), joka tosin löytyy jo Platonilta, ja josta ehkä monellakin runoilijalla on myös omakohtaista kokemusta.
Otavan Ison tietosanakirjan Shaftesburya koskevan artikkelin laatijan Jussi Tenkun mukaan S.:n esteettisluontoisella moraalilla ja hänen käsityksellän nerosta luovana voimana, jonka lähteenä on innostus (entusiasmi), on ollut suuri vaikutus romantikkoihin. (Otavan iso tietosanakirja, osa 7. Toinen painos. Keuruu 1966,1327).
Shaftesburynkin mukaan moraali perustui ihmisen luonnollisiin taipumuksiin (Tenkku, emt.) ja muina taiteen ja moraalin välisen yhteyden korostajina Eino Krohn tuo esille Tolstoin ja Ruskinin, joiden näkemysten mukaan taiteen on palveltava ihmiskunnan korkeimpia tarkoitusperiä (Krohn,27). Näiden "korkeampien tarkoitusperien" määritteleminen on tietystikin oma ongelmansa ja voi johtaa liialliseenkin oikeaoppisuuteen, periaatteessa sen taustalla vaikuttaa A. S. Laurilankin edustama näkemys, että taide on jonkin tunteen siirtämistä toiseen. (48). Tähän tapaan ajatteli myös nuori Ervast, kun hän kirjoitti kirjailijantyöstä toisiin vaikuttamisena. - Jos jotakin kiinnostaa lähemmin Ervastin tätä koskeva ajattelu, niin muistaakseni hän käsitteli sitä kirjoituksessaan v. 1906 Viaporin kapinan jälkeen.
Tunteen osalta Krohn tekee tärkeän lisähuomautuksen, että myös tunne voi olla eräänlaista tietoa (50), ja silloin kai ollaan jo tekemisissä ihmisen alitajunnan ja sen aistien myötätunnon ja vastamielisyyden tunnon eli anti- ja sympatian kanssa.
Krohnin teoksen tärkein anti on ehkä häne esittämänsä väite, että teosofinen liike osoittaa, että totuudennäkemyksemme on puutteellista samassa suhteessa kuin esim. eetillisessä, esteettisessä ja uskonnollisessa arvoelämässämme olemme puutteellisia. (56). Samaan suuntaan käy myös Erik Ahlmanin ajatus, että tie korkeampaan tietoon käy yksinomaan sisäisen totuuden ja ehdottoman suoruuden itseäjnsä kohtaan kautta. (56). Myös kaiken tieteellisen tutkimuksen osalta tämä näkemys on mielestäni avainasemassa. Missä määrin tutkija on rehellinen suhteessa omaan itseensä ja omiin kokemuksiinsa, se tulee esille myös hänen tutkimuksensa tuloksissa.
"Jumalan" tai "totuuden" yhteyttä taiteeseen ja "kauneuteen" tukee Krohnin ajatus, että esteettisillä kokemuksilla on taipumus muodostua metafyysillisen todellisuuden, Jumalan kokemiseksi. (63). Mielestäni tällä on läheinen yhteys Ervastin esittämään taiteelliseen kauneusaistiin, joka avaa ihmiselle kyvyn nähdä "rumassakin" oleva kauneus, sillä jos Jumala on olemassa, niin toki hän on rumassakin? Toisaalta materialisti voi pitää taidetta vain mielikuvituksen tuloksena ja täytyy tunnustaa, että itsekin kavahdin aikoinaan lukiessani Hans Ruinin Poesiens mystik teoksen esitystä katolilaisuuden ja uusromantiikan välisestä yhteydestä, jonka esimerkkinä mainittiin apotti Henri Brémond (1865-1933). Myös Salme Sarajas-Korte toi tutkimuksessaan Uuden taiteen lähteillä (Keuruu,1966) esille uusromantiikan taiteilijoiden katolilaisuutta kohtaan tuntemaa mielenkiintoa. Kumpikaan ei kuitenkaan tuonut esille sitä sisältöä, mikä "katolailaisuudessa" kiinnosti taiteilijoita. Sen sijaan Eino Railon antamien viitteiden perusteella taiteilijoita kiinnosti katolilaisuudessa platonilaisuudesta ja uusplatonismista syvällisiä vaikutteita saanut Tuomas Akvinolainen. - Tosin Jussi Tenkun mukaan Tuomas Akvinolainen vastusti "perinnäistä Augustinuksen platonilaista tulkintaa". (Otavan iso tietosanakirja. 9. osa. toinen painos. Keuruu, 1967,134).
Juurista ja lähtökohdista huolimatta on annettava tunnustus apotti Brémondin näkemykselle, että puhdas runous on metafyysillisen todellisuuden, Jumalan paljastaja ja ilmentäjä. (64). Kysymys on taas, mitä pidetään "puhtaana runoutena", mutta sikäli, jos ajatellaan, että puhdas runous, on puhdistuneen tajunnan, korkeamman järjen tai ihmisen korkeamman minän luomusta, niin voisi ajatella, että joukko ihmiskunnan parhaista taideluomuksista voidaan lukea tällaiseksi "puhtaaksi" runoudeksi. Ehkä myös Jumalan tai totuuden kokeminen synnyttää puhdasta runoutta? kuten olen koettanut johdatella tutkimuksessani Teosofia ja Suomen uusromantiikka.
Eino Krohn on muussakin yhteydessä tuonut esille Runebergin ajatusta kaikkiallisesta, läpi koko luomakunnan säteilevästä Kristuksesta, joka vastaa teosofian kuvaa kosmillisesta Kristuksesta (ja Kabbalan Adam Kadmonia? taivaallista esikuvaa, joka voisi vastata myös Platonin ihmisen ideaa?). (Krohn, Eros ja narkissos. Keuruu 1956).
Runebergin mukaan runous tuo esille oikean todellisuuden, jonka lähtökohta on Jumala ja joka kukoistaa maailmassa. (Poesin återger det verkliga, den sanna verkligheten, rotad i Gud och genom blommande världen. 136,64). Tällöin esteettisen kasvatuksen ideana on voimistaa ihmisen taiteellista kokemiskykyä, johon yhdistyy myös toisten ihmisten ja luonnon huomioiminen. Ja ainakin Eino Krohnin estetiikan osalta voi todeta, että hänen teosofinen maailmankuvansa avaa syvällistä näkemystä myös taiteen olemusta kohtaan. Krohnin estetiikka ei ole mielestäni tyhjänpäiväistä haihattelua tai sanoilla keikarointia, vaan palvelee henkisen kulttuurin luomis- ja tutkimustyötä.
Sikäli kuin aikaa liikenee, tällä sivulla jatketaan teosofian ja tieteen välisen suhteen tarkastelua, josta myös lukijat voivat esittää omia kommenttejaan ja toiveitaan käsiteltävistä aiheista
© Erik Gullman
3.4. 1999
Kelvä