Vuosien mittaan allekirjoittanut on käynyt läpi erilaista materiaalia Ervastin elämäkerran tutkimukseen liittyen. Elämäkerran viitteinä käytettynä lähteiden oma sävy kuitenkin sulautuu osaksi kokonaisuutta, jonka vuoksi voi ehkä jostakin muustakin kuin minusta olla mielenkiintoista perehtyä eri lähteisiin sellaisenaan (ja ehkä joillakin lisäkommenteilla varustettuna).
Ensimmäisenä tulee käsiteltäväksi Kotkassa ilmestyneen Itä-Suomen Työmiehen v. 1900 lopulla teosofiasta ja siihen liittyvistä aiheista antamat tiedot.
Sitten kiinnostuin myös nykyajan "ufotutkimuksesta" ja ohessa joitakin kommentteja Ultrassa 10/99 olleeseen Martin Keitelin artikkeliin Yhteys. Kuviot maan ja taivaan välillä.
Kotkassa ilmestynyt Itä-Suomen Työmies edusti Hannu Soikkasen mukaan "jonkinlaista kristillis-sosialistista linjaa". Sen toimittajina olivat räätälit Vilho Pylkkö ja Vilho Pylvänen ja lehti ilmestyi 2.5. 1900 alkaen kaksi kertaa viikossa ja sen julkaiseminen päättyi saman vuoden marraskuussa, koska uskonnollinen suvaitsevaisuus sai vastustusta Kotkan työväenyhdistyksen taholta ja painoviranomaiset Kotkan maistraatin kehotuksesta syyttivät sitä kiihotuksesta. (Hannu Soikkanen, Sosialismin tulo Suomeen. Porvoo. 1961,168).
Soikkasen mukaan lehden toimittajat edustivat "jonkinlaista kristillis-sosialistista linjaa" (Emt.168), ja sikäli kuin kristillisyyteen sisällytetään "harhaoppien" vastustaminen, sikäli myös tämä arvio pitää paikkansa. Kuitenkin osa Matti Kurikkaan tukeutuneen työväenliikkeen uskonnollisuudesta oli sopusoinnussa teosofiassa vaikuttavien ihanteiden kanssa. Niin myös Itä-Suomen Työmiehessä seurattiin Matti Kurikan vaelluksen vaiheita, kun hän vapaaehtoisella maanpakolaisuudellaan kirjoitti Työmielle "Qwiinslannista".
Kurikan ja hänen ystäviensä yritys perustaa suomalaissiirtola Australian Queenslandiin johti katkeriin pettymyksiin, joista yksityiskohtaisemmin kiinnostunut löytää perustietoa Teuvo Peltoniemen teoksesta Kohti parempaa maailmaa. (Keuruu,1985,31-40).
7.10. 1900 ilmestyneessä Itä-Suomen Työmiehessä oli Työmiehestä lainattu kirjoitus, jossa Kurikka kertoi Australian kokemuksistaan. Vaikeiden urakkatöiden puristuksessa hän oli "tullut näkemään, että Suomen työväki on huonompaa kuin minä olen sitä pitänyt."
Monen muun tavoin Kurikka huomasi muun maan mustikaksi ja kirjoitti, että hänestä näytti "siltä kuin olisi se henkinen vallankumous, joka Suomessa on tapahtunut viime vuosien kuluessa, täällä toimitettava paljon perinpohjaisemmin kuin siellä vanhassa kotimaassa."
Mutta silti Kurikka oli optimistinen tulevaisuuden suhteen ja toivoi keväällä olevansa niin pitkällä, että pääsee sopivaa majapaikkaa etsimään.
Myös 5.10. 1900 Itä-Suomen Työmiehen numerossa (1900;46) oli Kurikan kirje Kviinslannista. - Kurikka itse tosin oli jo saanut kylläkseen Australian oloista. Raskas työ sorti hänet tautivuoteelle ja Matti Halmisen kutsumana ja lähettämillä matkarahoilla hän jatkoi ihanneyhteiskunnan perustamiskokeiluaan Brittiläisessä Kolumbiassa. (Matti Halminen, Sointula. Mikkeli. 1935,16-9). Liekö sitten postinkulun hitaudesta, vai mistä syystä, että Kurikan matkakokemuksia julkaistiin näin jälkijunassa. Sinänsä ne kertoivat suomalaisille työväenlehtien lukijoille, miten vaikeata on uuden aloittaminen ja miten "hyvin" asiat omassa maassa olivat.
15.6. 1900 ilmestyneessä Itä-Suomen Työmiehen numerossa kerrottiin Kotkan nuorisoseuran perustamisaiheista. Ehkä hieman yllättäen 180 jäseninen nuorison raittiusseura ei suhtautui kielteisesti uuden seuran perustamiseen.
Samassa yhteydessä tuli esille myös näkemys, että raittiusliike (oikeastaan juomalakkoliike) oli saanut alkunsa Kotkasta.Teosofian kannalta juomalakkoliikkeen tekee mielenkiintoiseksi, että myös Pekka Ervast kuului liikkeen kannattajiin. Pakollinen punssibooli ensimmäisessä osakuntakokouksessa v. 1893 syksyllä oli ehkä yksi tärkeä syy siihen, että Ervast jäi syrjään ylioppilaitten yhdistystoiminnasta. (Ervast, Toimittajalta. Ruusu-Risti. 1932;1,1-2).
Ervast oli haltioissaan juomalakkoajatuksesta ja allekirjoitti keväällä 1898 tai syksyllä 1898 kieltolakiadressin. - Ehdottoman (ja etenkin pakkoraittiuden) kannattajasta Ervast kuitenkin myöhemmin omaksui vapaamielisen kannan alkoholiin ja tervehti 1932 kieltolain kumoamista posiviivisena ratkaisuna. (Tiivistelmä Ervastin alkoholia koskeviin näkemyksiin löytyy Tietäjän aarteiston I. osasta ss. 147-9. Niiden ohella Ervast puhui alkoholista esim. Ihmisen synty teoksen luennoissa). Ymmärtävistä näkemyksistään huolimatta Ervast ei kuitenkaan ollut itse juoppo eikä tarvinnut alkoholia inspiraatiolähteekseen. Se ei silti estänyt häntä hyväksymästä toisten, kuten esim. Eino Leinon tai Aleksis Kiven persoonallisuuteen yhtynyttä juoppoutta, joka ei silti häirinnyt heidän varsinaista henkistä työtään Suomen kansallishengen tulkkeina. (Näitä kumpaakin koskevia Ervastin lausuntoja löytyy teoksestani Teosofia ja Suomen uusromantiikka).
Kotkan juomalakkoliikkeen kannalta on mielenkiintoista, että sen aloitteentekijöinä olivat työmiehet Kalle Heikkilä ja Emil Andersson.Kotkassa 6.3. 1898 pidetyn ensimmäisen kokouksen jälkeen 150 henkilöä päätti ryhtyä vuoden kestävään juomalakkoon, jota koskeva valtakunnallinen 19.3. lähetetty aloite veti mukaan n. 70 000 juomalakkolaista.
Valtakunnalliseksi paisunut juomalakkoliike piti 14-15.11. 1898 Tampereella yleisen kokouksen, joka hyväksyi tavoitteeksi yleisen kieltolain aikaansaamisen ja järjesti uuden keräyksen, joka tuotti 168 668 nimeä sekä 325 kunnan tuen valtiopäivillä tehtävän aloitteen tueksi. (P. K.= maisteri Pekka Kaarela, Juomalakko. J. J-ä. = opettaja Juho Järvelä, Kotka. Raittiusasiain tietokirja. Porvoo. 1934,610-1, 791-2).
Vielä pari vuotta myöhemmin Nya Pressenin toimittajan tohtori Axel Lillen kanssa keskustellessaan Ervast uskoi, että Suomen kansa halusi vapaaehtoisesti elää raittiina, mutta kieltolain tultua voimaan Suomen itsenäistymisen jälkeen hän katseli ihmetellen ympärilleen. Silti hän uskoi vapaaehtoisen raittiustyön tulevaisuuteen ja kirjoitti v. 1931 Ruusu-Ristissä: "Pelastus on raittiustyössä, tarmokkaassa raittiustyössä, sillä vakaumus voittaa ihmisen, ei pakko. On vain muistettava, että mikään hyvä asia ei mene kiihkolla eteenpäin, ei fanatismilla, ei äärimmäisyysuskolla, vaan järjellä ja kohtuudella." (Ervast, Toimittajalta. RR,1931;3,76-7).
Itä-Suomen Työmiehen sivuilta ei käynyt ilmi, mistä nuorisoseuran perustamista kohtaan tunnettu välinpitämättömyys johtui, sillä myös nuorisoseuraliikkeen kasvatusohjelmaan kuului ehdoton raittius. (N. Lka. = Kanslianeuvos Niilo Liakka, Suomen nuorisoseuraliike. Raittiusasiain tietokirja. Porvoo. 1934,1423.)
Suomen nuorisoseuraliikkeen voimahahmo kirjailija Santeri Alkio kuului Jaakko Nummisen mukaan jo 1880-luvun alusta lähtien raittiusliikkeen aktiivisiin toimihenkilöihin ja halusi toteuttaa saman ohjelman myös nuorisoseuraliikkeen piirissä. Alkio ei kuitenkaan halunnut tehdä ehdottomasta raittiudesta kynnyskysymystä, vaan katsoi, "että niittenkin, jotka eivät olleet ehdottomasti raittiita, täytyi saada kuulua nuorisoseuraan". Sen sijaan esimerkkiä näyttäviltä johtavilta henkilöiltä hän edellytti ehdotonta raittiutta. (Jaakko Numminen, Suomen nuorisoseuraliikkeen historia I. Keruu.1961,221). Ehkä jo tässä johtajien raittiudessa ja jäsenille luvallisessa epätäydellisyydessä oli jonkinlaista eroa työväenliikkeen ja nuorisoseurojen välillä? Toinen mielenkiintoinen juonne, josta löytyy viitteitä niin Nummisen Suomen nuorisoseuraliikkeen historiasta kuin Raittiusasiain tietokirjastakin on vapaamuuraritapaan organisoidun Goodtemplarijärjestön vaikutus.
Toimittaja Vihtori Karpion mukaan Goodtemplarijärjestö (International Order of Goodtemplars) perustettiin Amerikassa 1851 ja sen tarkoituksena on "kaikkien juovuttavien juomien nautintoaineina käytön lopettaminen", johon v. 1920 alkean liittyi myös toiminta rauhanaatteen levittämiseksi. Teosofian kannalta goodtemplaritoiminnan tekee mielenkiintoiseksi se, että järjestö on vapaamuuraritapaan organisoitu ja toiminta tapahtuu veljeyden hengessä. (V. K-o, Goodtemplarjärjestö. Raittiusasiain tietokirja,450-1).
Suomessa Goodtemplarien toiminta käynnistyi 1884, jolloin "ruotsalainen raittiusmies Oscar Eklund perusti Turkuun Aura-nimisen looshin, jossa mm. Kaarle Verkko ja K. A. Widenius olivat jäseninä." Viranomaiset pitivät kuitenkin huolen, että muuallekin perustetun looshit kiellettiin. Samoin tohtori M. Helenius-Seppälän v. 1911 Helsinkiin perustama Imatra-looshi jäi ilman virallista hyväksymistä. Sen sijaan rehtori U. Stadiuksen toimesta v. 1913 goodtemplarlooshiksi muuttunut ruotsalainen raittiusyhdistys Balder käynnisti säännöllisen ruotsienkielisen työn, jonka rinnalle syntyi itsenäistymisen jälkeen myös suomenkielinen looshitoiminta. (V. K.o. Raittiusasiain tietokirja,452-3). Teosofian kannalta on mielenkiintoinen kysymys, missä määrin veljeys ja muu itsekasvatustoiminta ovat mukana Goodtemplarien ohjelmassa ja missä määrin Goodtemplarien ohjelma ja toimintatavat ovat vaikuttaneet Suomen nuorisoseuraliikkeen sisällä, samoin kuin nuorisoseurojen yhtedet ja teosofiaa kohtaan tuntema mielenkiinto. - Jos jollakin näiden sivujen lukijalla on tietoja tässä esittämistäni kysymyksistä, niin pyydän ystävällisesti kääntymään allekirjoittaneen puoleen.
Kuten näkyy, en malttanut jättää omia kommentteja ja kysymyksiä tekemättä, mutta jatkossa on luvassa myös alkuperäisiä artikkeleita. (Kts. myös Arkistojen aarteita).
Eli joitakin Martin Keitelin artikkelin synnyttämiä .ajatuksia.
Ultra 10/99 sisältää tutkija Martin Keitelin pitkän artikkelin "Yhteys. Kuviot maan ja taivaan välillä", jota lukiessa jouduin mielessäni käymään läpi joitakin ajatuksia, mikä tekee "huuhaasta" tutkimusta ja "tutkimuksesta" huuhaata, eli, miten "henkimaailman asioita" voisi tutkia "tieteellisesti", ja mitä tarkoittaa "henkisten asioiden" tutkiminen?
Keitelin mielestä on olemassa "materialistista maailmaa" laajempi "todellisuus, jossa keskeisinä ovat henkisemmät ja kosmisemmat voimat", jo johon kuuluvat "Ultran lukijoille tutut ilmiöt kuten astrologia, henkinen kasvu, paranormaalit ilmiöt, ufot jne". (Ultra 10/99, s.4) Mielestäni tällainen lähtökohta tekee kuitenkin tutkimuksesta huuhaata, sillä se, että joku "todellisuus" on "laajempi" kuin "materialistinen maailma" ei selitä astrologiaa, sen enempää kuin "henkistä kasvuakaan" tai paranormaaleja ilmiöitä tai ufoja. Myös "materialistinen maailma" on koko lailla sekava käsite, sillä aineellista l. fyysillistä maailmaa voisi tietyllä tapaa pitää henkisen l. arvomaailman vastakohtana, mutta ei välttämättä poissulkevana, - ja toisaalta materialistinen maailma ymmärrettynä arvojen aineellistamisena ei mitenkään välttämättä ole poissuljettu astrologiasta, sen enempää kuin hortoilevasta "henkisestä kasvusta", etenkin paranormaalien ilmiöiden tavoitteluna. Tämä ei silti sulje pois sitä, etteikö paranormaaleja ilmiöitä tulisi tutkia ja myös luovasti ja intuitioon perustuen, kuten Keitelkin artikkelissaan esittää. Mielestäni kuitenkin henkisten arvojen asettaminen aineellisen maailman ulkopuolelle johtaa kaaokseen, niin henkilökohtaisella kuin tutkimuksenkin tasolla.
Myös Keitel viittaa siihen, että "henkisen ja materialistisen maailman välillä kaiken aikaa "kasvava ristiriita", joka "purkautuu käytännön elämässä hyvin usein vaikeina ja tuskallisina kokemuksina" (emt.s.4) Hänen mielestään vaikeudet ovat osittain seurausta siitä (läheisissä ihmissuhteissa), "että toinen osapuoli valitsee juuri tuon henkisen elämäntien, toisen vielä takertuessa tutumpaan maalliseen maailmaansa" ja sama vastakkaisuus vaikuttaa myös rajatieteen harrastajien keskuudessa, "kun toiset haluavat tutkia ilmiöitä pääasiallisesti fysikaalisten tieteiden valossa, toiset taas henkisten vaikuttimien ohjaamana." (emt.s.4) - Mielestäni ristiriita "henkisen ja materialistisen" maailman välillä ei ole näin helposti perusteltavissa, sillä aineeseen sidottu elämä sisältää muunkinlaisia ristiriitoja, kuten esim. ravinnon tarpeen synnyttämä ruoan hankkiminen, matkustaminen ym. joiden suorittamiseen tarvitaan fyysillisiä apuvälineitä. Toisaalta tutkimuksen keinoja koskeva ristiriita ei mitenkään välttämättä ole aineellisen ja henkisen maailman välinen, vaan siinä on kysymys erilaisista henkisistä arvoista, sillä myös aineellisen maailman kunnioittaminen on henkinen arvo, samoin kuin rehellisyys, jossakin suhteessa, mutta näyryys ja vaatimattomuus alkavat ehkä jo kuulua "henkisiin" arvoihin, vaikkakin myös niiden opettelu ja omaksuminen tapahtuu hyvin myös aineellisen maailman piirissä. Siksi on mielestäni erehdys, kun kuvataan, että henkisen tien valinta, johtaa jotenkin irti aineellisen maailman ongelmista. Ja myös Keitel uskoo, että "parhaassa tapauksessa kumpikin lähestymistapa ovat sopusoinnussa"K- eli tutkimuksen tulisi huomioida sekä a)fyysillisen tason ilmiöt, että b)ilmiöiden vaikutus tutkijan persoonallisuuteen ja myös mahdollisesti c)tutkijan persoonallisuuden vaikutus ilmiöiden syntyyn.
Keitelin artikkelissa nouseekin mielestäni korostuneesti esille b-kohta, eli ilmiöiden subjektiivinen kokeminen.
V. 1998 tutkimuksiensä jälkeen Keitel tunsi olevansa "tavattoman energinen, luova ja hyväntuulinen" ja hänen iloaan vielä lisäsivät neljän kuvion ilmestyminen maahan viikon hänen Suomeen saapumisensa jälkeen. Samoin tämän kesän retkeä Keitel piti onnistuneena, osittain kontaktihenkilöidensä ansiosta. Retki suuntautui "Lounais-Englantiin" Glastonburyyn kuningas Arthurin ja Merlinin maisemiin, missä Keitel tapasi Englannin mytoogian tuntijan ja viljakuviota tutkivan Rodney Carr-Smithin, jolta hän sai "paljon sisäpiirin tietoa koskien Englannin halki kulkevia voimalinjoja". Keitelin tietämän mukaan "myös useimmat viljakuviot muodostuvat linjojen risteyksiin tai ainakin niiden varrelle", samoin kuin muinaiset pakanalliset kulttipaikat ja niiden tilalle rakennetut kristilliset kirkot.
Keitelin mielestä ley-linjat "ovat Maapallon "meridiaaneja", jotka vastaavat energian kulkemisesta planeetan eri osiin", mutta "erityisesti viimeisen parin vuosisadan aikana ihmisen toiminta on aiheuttanut tukoksia linjoissa", jolloin "kosmiset ystävämme" viljakuvioiden kautta "stimuloivat" linjojen risteyskohtia niin, että "linjoissa olevia tukoksia saadaan aukaistua".(s. 5-7) - Miksi sitten kaikkia tutkijoita ei tyydytä viljakuvioiden nimeäminen "kosmisten ystäviemme" aikaansaannokseksi? Ehkä yksinkertaisesti siitä syystä, että "kosminen" tarkoittaa Nykysuomen sivistyssanakirjan mukaan "maailmankaikkeutta koskeva, avaruudesta peräisin oleva / ylimaa(ilma)llinen, suunnaton", jolloin "avaruudesta peräisin oleva" apu maapallon osalta merkitisisi sitä, ettei maapallo ole osa avaruutta. Ja sellainen väite, on kaikella kunnioituksella silkkaa huuhaata, esitti sen kuka tahansa - tieteellinen tai epätieteellinen tutkija. Mielestäni maapallo on osa avaruutta ja tarkemmin sanoen tätä tunnettua aurinkokuntaa, ja myös henkistä todellisuutta. Eri asia on sitten, miten henkinen auttaminen tapahtuu?
Keitelkin tietää, että osa viljakuvioista on väärentäjien tallaamia, ja tutkimusta vaikeuttaa myös se, että pellon omistaja voi niittä hienoimmankin kuvion matalaksi, kuten tapahtui viime kesän retkellä. Mutta Keitelin ja hänen "kanaviensa" mukaan "kuviossa näkyvä geometria ei sittenkään ollut se oleellisin asia, vaan maahan langetettu energia" (s.8-9). Ja Keitelin mielestä "totuuden viljakuvioista niin kuin melkein kaikesta muustakin voi löytää ainoastaan kehittämällä ja seuraamalla omaa intuitiotaan". (s.9) Eli on kyse siitä, mitä "intuitio" tarkoittaa. Nykysuomen sanakirjan mukaan se on "sisäinen näkemys", "välitön tajuaminen". Pieni sivistyssanakirja puolestaan johtaa intuition latinan sanasta intueri - katsella. Latinan kielen sanakirjan mukaan "intueor" -sanalla on kuitenkin kaksi merkitystä: 1) katsella ja 2) "kuv. ajatella, miettiä, tutkia", "ottaa huomioon, varteen, pitää silmällä". Eli oikeaan intuitioon kuuluu nähdun ja kuullun ajatteleminen, miettiminen ja tutkiminen. Siltä osin Keitelin esittämä intuition kehittäminen on paikallaan, kunhan vain ei ole kyse sokeastä päähänpinttymien ja juolahdusten uskomisesta ja uskottelusta, jota jokainen joutuu omalta osaltaan tutkiskelemaan.
Keitelin mielestä "oikean tiedon" tunnistaa "sen perusteella, että se tuntuu hyvältä ja samanaikaisesti sopii yhteen kaiken muun hankitun tiedon ja kokemuksen kanssa." Ja "tällä tiellä" kulkija saattaa "yllättäen huomata, että tarvitsemasi tieto tulee luoksesi ikäänkuin itsestään". "Oikean tiedon" ilmaantuminen kuin itsestään on osoitusta "synkronisaatiosta", josta seuraava "askel saattaakin jo olla tietojen ja vihjeiden vastaanottaminen kanavoimalla".(s.9) Vaatimattomista kielenoppaistani ei löydy tarkkaa määritelmää, mitä "synkronisaatio" merkitsee, mutta sana johtunee kreikan sanoista syn - yhdessä ja kronos aika, joiden johdoksia on esim. synkronismi - samanaikaisuus, samanaikaisten historiallisten tapahtumain rinnastaminen. Käytännössä "synkronisaatiota" voisi siten olla esim. saman keksinnön yhtäaikaa tekeminen eri puolilla maapalloa, ja miksi ei myöskin "oikean tiedon" löytyminen kuin itsestään, sen sijaan "kanavointi" intuitiivisen kehityksen tai henkisen kasvun päämääränä arveluttaa, sillä kuka tai mikä takaa, mistä lähteestä itse kukin kanavoi?
Keitelin mielestä viljakuvioita ei pidä "sotkea" "tätä kiehtovaa ilmiötä ufologian sotkuiseen viidakkoon", sillä "tärkeämpää on ymmärtää ufojen alkuperää ja tarkoitusta".(s. 10) Ja hän uskoo, "että näistä asioista tietoa voi saada melkeimpä ainoastaan kontaktien ja kanavoinnin kautta", koska "fyysisellä kommunikaatiolla on lähes mahdotonta tarkasti välittää sellaisia asioita, jotka sisällöltään ovat emotionaalisia, mentalisia, astralisia tms." (s.10) Mielestäni on kuitenkin erehdys erottaa tutkimus ja kokeminen, sillä eikö tiedemiesten mahdollisuus ja myös velvollisuus olisi tutkia "kontaktihenkilöitä" ja heidän "kanvointejaan". Samoin on erehdys pitää tiedettä "fyysisenä kommunikaationa", sillä kieleen, ajatteluun ja järjen päätelmiin perustuvanakin tiede on silti ylifyysillistä ja mahdollisesti myös henkistä, lähtökohdistaan riippuen. Ehkä olisi vain yksinkertaisemmin todettava, että on huonoa ja hyvää tiedettä, tieteen vain tulisi ottaa tutkittavakseen ilmiöiden ja henkisen elämän muodostama kokonaisuus?
Kanavoinnin
© Erik Gullman 1999